Toivonsalin kappeliksi vihkimismessu

Jeesus rukoili ja sanoi: ”Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen. Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.” (Joh. 17:11-17).

 

Tämän viikon evankeliumiteksti on osa Jeesuksen jäähyväisrukousta. Rukouksen keskimmäisessä osassa Jeesus rukoilee oppilaidensa puolesta. Tähän juhlahetkeen evankeliumista avautuu kaksi tärkeää asiaa.

Ensinnä Jeesus sanoo, etteivät hänen omansa kuuluu maailmaan, kuten hän itsekään ei kuulu. ”He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.” Evankeliumikirjassa on tämän viikon otsikkona ”Jumalan kansan koti-ikävä”. Se kertoo siitä kaipauksesta, joka kristityllä on Jumalan luo, taivaan kotiin. Siellä on lopullinen kotimme ja päämäärämme. Nyt olemme vielä matkalla. Siksi kaipaamme kotiin, kaipaamme Taivaallisen Isän läsnäoloa ja siunausta. Sitä varten on olemassa kirkkorakennuksia, sitä varten on tämä Toivonsali. Kaipaus Jumalan yhteyteen vie meidät sanan ääreen ja leivän ja viinin ääreen. Se vie meidät ylösnousseen Kristuksen luo. Kaipaus osoittaa meille elämän suunnan. Se muistuttaa meitä siitä, mikä on tärkeää ja mikä turhaa maailmassa.

Kaipauksemme vie meidät Luojan yhteyteen jo tässä ajassa. Kun ajan rajat kerran katoavat meidän tai läheistemme elämästä, kaipauksemme täyttyy. Pääsemme kotiin taivaaseen Jeesuksen Kristuksen pelastustyön tähden. Siksi Toivonsali on tälle kappelille oivallinen nimi. Kun tässä tilassa omaiset katsovat rakasta vainajaa tai hänet siunataan hautaan, kun tässä huoneessa luetaan ja julistetaan Jumalan sanaa, kun tässä kappelissa jaetaan ehtoollista, Kristus on itse läsnä. Hän voi täyttää kaipauksemme ja vahvistaa toivoa siitä, että kerran kaipauksemme täyttyy lopullisesti.

Toivonsali on merkki kaipauksesta ja sen täyttymisestä. Tämä kappeli viittaa olemassaolollaan taivaan kotiin.

Toiseksi Jeesus rukoilee pyhittämään omansa. ”Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.” Pyhittäminen on merkinnyt alun perin tehtävään erottamista. Pyhitys merkitsee Jumalalle erotettua, hänen palvelukseensa tarkoitettua elämää. Kristittyjen kutsumuksena on elää yhteydessä Jumalaan ja hänen tahtoansa noudattaen. Totuudessa pyhittäminen tarkoittaa opetuslasten erottamista maailmasta, jotta he voivat viedä maailmalle pelastuksen sanoman. Evankeliumi jatkuukin seuraavassa jakeessa: ”Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät.” (Joh. 17:18).

Kun kaipaus täyttyy, seurakuntaa ei ole tarkoitettu jäämään nauttimaan siitä. Ylösnoussut Jeesus ei sanonut oppilailleen: Jääkää turvallisesti tänne lukkojen taakse odottamaan paluutani, yrittäkää viihtyä keskenänne. Ei, vaan päinvastoin. Seurakunnan ei tule käpertyä sisäänpäin. Vaikka yhdessäolo hyvällä porukalla olisi kuinka mukavaa, se ei ole seurakunnan tarkoitus. Seurakunnan tulee avautua maailmaan, sillä sinne se on lähetetty. Kirkon tehtävä on elää uskosta ylösnousseeseen Kristukseen, julistaa rohkeasti evankeliumia Jeesuksesta ja palvella jokaista ihmistä rakkauden teoilla.

Toivonsali on tarkoitettu voimanlähteeksi. Täällä voidaan kohdata elävä Kristus. Hän lähettää omansa maailmaan julistamaan evankeliumia ja palvelemaan lähimmäistä.

Seppo Häkkinen