Hiippakuntavaihdoksen kiitos- ja jäähyväismessu

Jeesus puhui tämän vertauksen:
”Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: ’Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!’ Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: ’Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta viisaat vastasivat: ’Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.’ Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi: ’Totisesti, minä en tunne teitä.’
Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.” (Matt. 25:1-13).

Tohmajärven seurakunnalla on edessään muutos, kun se siirtyy vuodenvaihteessa Mikkelin hiippakunnasta Kuopion hiippakuntaan. Seurakunta tällä paikkakunnalla pysyy, vaikka kirkollisen hallinnon ja piispallisen kaitsennat rajat muuttuvat.

Monet edeltäjistäni ovat käyneet Tohmajärvellä, kuka tarkastamassa seurakuntaa, kuka hoitamassa virkaanasettamisia, kuka vihkimässä uusia toimitiloja, kuka osallistumassa seurakunnan juhlaan. Arviotkin seurakunnasta vaihtelevat.

Piispa Erkki Kaila totesi vuoden 1926 piispantarkastuksessa, että seurakunnassa vallitsi ”yleinen kylmäkiskoisuus”. Hänen havaintonsa mukaan Tohmajärven seurakunta ”näyttää karulta maalta”. (Kalevi Toiviainen: Erkki Kaila, yliopistomies ja kirkonjohtaja, s 245). Seurakuntaelämän rakentamiseen piti kiinnittää erityistä huomiota.

Piispa Martti Simojoki vieraili seurakunnassa heinäkuussa 1955. Hän piti kaikista näkemistään kauneimpana Tohmajärven pappilan kesämaisemaa. Sen näkyvät avautuivat hänestä kuin iankaikkisuuteen. Järven yli siinsivät piispakollega Sormusen kotikylän vaarat. ”Suomen suvi kauneimmillaan!”, hän kirjoitti päiväkirjaansa. (Juha Seppo: Kirkonmies ja muuttuva maailma. Martti Simojoki I, s 243).

Tänään minä vuorostani vierailen jälleen kerran Tohmajärvellä. Haikein mielin hyvästelen seurakuntaa ja saatan sitä uuteen vaiheeseen sen pitkässä historiassa.

Tämän juhlapäivän evankeliumi on tulevaisuuden evästyksenä Tohmajärven seurakunnalle. Jeesuksen vertaus käsittelee hänen paluutaan maan päälle. Vertauskuvana on palestiinalaiset häät. Häät olivat tärkeimpiä ja suurimpia juhlia israelilaisessa kylässä. Häämenot kestivät viikon ajan. Juhlallisuuksien yhtenä huippukohtana oli, kun sulhanen nouti morsiamen seurueineen morsiamen kodista omaan lapsuudenkotiinsa, jossa häät vietettiin. Kun sulhanen saattueineen alkoi lähestyä puolenyön aikaan, lähdettiin morsiamen kodista häntä vastaan.

Häämenojen morsiusneidot olivat morsiamen ystävättäriä, jotka ennen sulhasen tuloa lauloivat morsiamen kodissa häälauluja. Matkan pituus, maaston vaikeakulkuisuus, huono sää ja monet muut yllätykset saattoivat viivyttää sulhasen saattuetta matkalla kohti morsiamen kotia. Saattuetta vastaan menevien oli varauduttava ehkä pitkäänkin odotukseen. Siksi ymmärtäväiset vastaanottajat varasivat mukaansa riittävästi öljyä lamppuihinsa mahdollista odotusta varten.

Tämä on Jeesuksen vertauksen tausta. Koko teksti huipentuu valvomisen kehotukseen. Juuri valvomista itse vertauksen opetuskin käsittelee. ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”

Kehotus valvomiseen kuuluu Kristuksen ylösnousemuksen ja hänen paluunsa väliseen aikaan. Juuri tätä aikaa me elämme. Odotamme sitä hetkeä, jolloin Jeesus tulee takaisin maan päälle. Kristuksen tulo on etukäteen valmistettu ja ilmoitettu tapahtuma, mutta sen toteutumisen hetki on yllätys. Sitä ei tiedä kukaan muu kuin yksin Jumala. Siksi meidän on oltava valmiina, valvottava. Mutta miten meidän tulee valvoa? Mikä on oikeaa valvomista?

Ensinnä on huolehdittava siitä, että on valmiina milloin tahansa. Valvominen tapahtuu tavallisen elämän keskellä. Oman kutsumuksen hoitamisessa on oltava uskollinen ja vastuullinen. Ennen kaikkea on pyrittävä pitämään sisäinen elämä puhtaana. Valmius Kristuksen tuloon ja iäisyyteen on oltava keskellä työtä ja velvollisuuksia, arkielämässä. Arjessa iäisyys on jo lähellä. Koko ihmisen elämä on tarkoitettu elettäväksi Kristuksen yhteydessä. Tämän toteutuminen on oikeaa valvomista. Tyhmiä morsiusneitoja ovat ne, jotka eivät ota todesta Jumalaa ollenkaan, saati sitten Kristuksen paluuta. Oikeaa valvomista on siellä, missä Jumala otetaan todesta ja turvaudutaan syntisten Vapahtajaan.

Mitä käytännössä merkitsisi, jos tosissamme odottaisimme Herran paluuta? Eikö sitä, että kaikissa asioissamme ja ratkaisuissamme joutuisimme kysymään, mihin valoon ja arvoon ne joutuvat sinä päivänä, jolloin Kristus tulee maan päälle? Mitä arvoa on tuona päivänä sillä, mitä eilen tai toissapäivänä teit tai tänään ja huomenna teet? Kestääkö se arvioinnin? Kannattiko nähdä vaivaa? Vai oliko kaikki turhaa? Oliko syytä iloon siitä, mistä tänään iloitsit? Vai osoittautuuko riemuksi ja voitoksi se, mikä tänään näyttää murheelta ja tappiolta?

Luin kerran jonkun ehdottaneen, että elämäkerrat olisi kirjoitettava alkaen asianomaisen henkilön kuolemasta, ei hänen syntymästään. Näin siksi, että vasta elämän lopputulos paljastaa, mikä ihmisen kohdalla oli arvokasta ja kestävää. Samoin voi sanoa, että koko maailmanhistoriaakin on arvosteltava sen lopusta käsin, Herran tulemisen päivästä käsin katsottuna. Näin Raamattu tekeekin. Se ei kuvaa historian yksityiskohtaista kulkua, ei anna valmiita päiviä ja aikoja. Mutta se opettaa meitä katsomaan elämää, myös seurakunnan elämää ja omaa elämäämme sen päivän valossa, jolloin Vapahtaja palaa maan päälle. Siksi kirkkovuoden lopun keskeinen sana on: Valvokaa!

Toiseksi: Valvova elämänasenne ei ole vetäytymistä pois maailmasta. Se on avointa ja raikasta elämää Jumalan yhteydessä. Se on elämistä Jumalan lapsena, tottelevaisuutta hänen tahdolleen, työn ja ratkaisujen tekemistä lähimmäisten keskellä siten kuin Raamattu opettaa. Tämä on erittäin tarpeellinen näkökohta. Arkkipiispa Martti Simojoki nosti kristityn valvomisesta puhuessaan esille juuri tämän: ”Kristityn valvominen on ensinnäkin sitä, että hän antaa Jumalan sanalle sille kuuluvan arvon. ’Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään.’ Raskas uneliaisuuden henki painaa meitä kaikkia ja sen tähden silmämme ovat sulkeutuneet Sanaa kuunnellessamme ja lukiessamme. Kun Jumala herättää ihmisen valvomaan, se aina tapahtuu siten, että Sana tulee tälle ihmiselle eläväksi.”

Jumalan sanaa mestaroiva ja halveksiva kirkko ei ole valvova kirkko, Jumalan sanaa väheksyvä ja laiminlyövä kristitty ei ole valvova opetuslapsi. ”Kun Jumala herättää ihmisen valvomaan, se aina tapahtuu siten, että Sana tulee tälle ihmiselle eläväksi.” Tätä Martti Simojoen lausetta on syytä kuunnella tarkkaan. Oikea valvominen johtaa siis aina Jumalan sanan äärelle, yksityisesti ja yhteisesti. Saakoon Jumalan sana hoitaa, kehottaa ja ohjata Tohmajärven seurakuntaa ja sen jokaista jäsentä.

Hyvät seurakuntalaiset. ”Piispa, kukin hiippakunnassan, on seurakuntien ja pappien ylin kaitsija.” Näin kirkkojärjestys (KJ 18:1) toteaa piispan tehtävästä. Vajaan yhdentoista vuoden ajan on kaitsentatehtävääni ja -alueeseeni kuulunut myös Tohmajärven seurakunta. Vuoden vaihtuessa kaitsentavastuu siirtyy Mikkelin piispalta Kuopion piispalle.

Muistakaa Tohmajärven seurakunnassa Jeesuksen opetus: ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.” Eläkää kaiken arkisen työn ja touhun keskellä Jumalan yhteydessä. Näin hän voi pitää teidät valmiina Luojamme kohtaamiseen, tapahtui se sitten Jeesuksen toisen tulemisen tai oman kuoleman myötä. Muistakaa, että valvominen ei ole jännittyneisyyttä tai suorittamista, vaan lapsen vapaata ja turvallista oloa Taivaan Isän hoidossa.