Saarna Suur-Savon seutukunnallisessa sotiemme veteraanien kirkkopäivän messussa

Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk. 10:38–42).

Sotiemme veteraanien kirkkopäivän evankeliumina on kertomus Jeesuksen vierailusta Martan, Marian ja Lasaruksen kodissa Betanian kylässä. Evankeliumi sopii hyvin tähän juhlahetkeen. Se nostaa esille kaksi elämän perusasennoitumista. Niitä on tarvittu ja yhä tarvitaan sekä yksityisen ihmisen että koko yhteiskunnan elämässä.

Ensinnä tarvitaan työn tekemistä ja velvollisuuksien hoitamista. Evankeliumin Martta on esikuva aktiivisesta ja toimivasta kristitystä. Martalle oli luontaista tekeminen ja palveleminen. Se ilmensi hänen uskoaan ja elämäänsä. Hän tarttui työhön ja näki vaivaa. Ilman marttamaista käytännöllistä asennetta ja aktiivisuutta, toimeen tarttumista ja aikaansaamista ei ruoka olisi valmistunut tai vieraat tulleet palvelluiksi.

Jeesus ei missään kohdin moiti Marttaa hänen valinnastaan palvella Jeesusta ja opetuslapsia, saati sitten arvostele emännöintiä vähempiarvoiseksi joutavaksi puuhaksi. Jeesus ei aliarvioinut Martan palvelutehtävää. Toisten palveleminen on lähimmäisenrakkautta.

Yhteiselämämme tarvitsee Martan esikuvan mukaista toimintaa. Erityisesti se korostuu kriisiaikoina. Ei riitä, että joku muu hoitaa asiat, vaan minun on kannettava vastuuni ja tehtävä työni. Tämä asenne sävytti veteraanisukupolvien suhtautumista isänmaahan. Se näkyy vaikkapa Suomen Aseveljien Liiton periaatteissa. ”Rehellinen työ, olipa se ruumiillista tai henkistä, on suomalaisen miehen, naisen ja lapsen kunnia-asia.” ”Oikeat aseveljet eivät väistä yksilöllistä vastuutaan; he tuntevat vastuuta myös kunnan, maakunnan ja valtakunnan asioista.” Vastaavasti Lotta Svärd -järjestön kultaisissa sanoissa todetaan: ”Opi rakastamaan maatasi ja kansaasi. Vaadi aina enin itseltäsi. Muista menneitten sukupolvien työ.”

Nämä arvot ja periaatteet näkyivät tekoina sotavuosina ja jälleenrakennusaikana. Me nykysuomalaiset saamme olla kiitollisia sotiemme veteraaneille ja lotille, heidän puolisoilleen sekä laajemminkin veteraanisukupolville siitä, että te puolustitte isänmaatamme elämänne uhraten, te rakensitte tämän maan uudelleen, te loitte kansamme perushyvinvoinnin ja vielä kaiken lisäksi jouduitte maksamaan kohtuuttomat sotakorvaukset. Tätä kaikkea ajatellen kiitollisuus täyttää mieleni.

Toiseksi tarvitaan luottamusta Jumalaan. Martan rakkauden ja huolehtimisen rinnalle Jeesus asettaa Marian. ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” Mikä on Martan ja Marian ero?

Martta rakasti, mutta Maria uskoi. Martta huolehti, mutta Maria kuunteli. Maria kiinnitti kaiken huomionsa siihen, mitä Jeesus puhui.

Kristillistä elämää ja uskoa ei voi ymmärtää oikein, ellei tiedä, mikä ero on rakkaudella ja uskolla. Rakkaus on tarkoitettu lähimmäisiä varten. Huolehtiminen ja oikea hätäily kuuluu asiaan silloin, kun puhutaan suhteesta toisiin ihmisiin. Näin Martta toimi. Se on lähimmäisenrakkautta.

Mutta Jumalan edessä rakkaus ei kelpaa, siinä tarvitaan vain uskoa. Me emme tee rakkauden tekoja Jumalalle. Jumalan edessä me olemme pelkkiä vastaanottajia, istujia ja kuuntelijoita, niin kuin Maria.

Marian hyvä osa oli se, että hän asettui Jeesuksen jalkojen juureen. Siis Maria tunnusti oman pienuutensa ja riippuvuutensa Jumalasta. Marian hyvä osa oli se, että hän luotti yksin Jumalaan ja jätti itsensä hänen käsiinsä. Se riitti.

Marian kaltaista luottamusta Jumalaan ihminen tarvitsee, niin tavallisen arjen kuin varsinkin kriisien keskellä. Uskon merkitys korostuu erityisesti vaikeina aikoina. Se tuli esille vahvalla tavalla sotavuosina. Myös äsken viittaamieni järjestöjen arvoissa luottamus Jumalaan näkyi selvästi. Aseveljien Liiton viimeinen periaate kuului: ”Luottamus Jumalaan, joka on johdattanut kansamme läpi ylivoimaisten vaikeuksien, on tulevaisuudenuskomme luja perusta.” Lotta Svärdin kultaiset sanat alkavat: ”Jumalan pelko olkoon elämäsi suurin voima.”

Nämä eivät olleet vain sanoja ja periaatteita. Ne muuttuivat sodan, hädän ja vaikeuksien keskellä todeksi. Rovasti Timo Kökkö onkin todennut: ”Kun veteraanisukupolven perintöä ajassa arvioidaan ja punnitaan, syvintä ja perimmäistä unohdetaan, jos heidän perinnöstään jätetään puuttumaan heidän avuton, mutta heille viimeiseksi ja ainoaksi jäänyt, heidän uskonsa ja turvautumisensa Jumalaan.” Tämä näkyi selvästi sodan aikana lähetetyissä kirjeissä. Sodan ja rauhan keskus Muistissa Mikkelissä on seinä, jonne heijastetaan sodan aikana kirjeissä eniten käytettyjä sanoja. Sanapilvessä usko ja Jumala tulevat aina esille sitä suurempina, mitä vaikeampi aika on.

Rakkaat seurakuntalaiset. Täällä Pieksämäellä muistetaan hyvin opetusneuvos, rovasti Pentti Tapio. Hän teki elämäntyönsä poikien ja veteraanien pappina. Partaharju ja Iso-Parta kuuluivat saumattomasti yhteen. Usein Pentti kiteytti puheenvuoroissaan sotavuosien kokemuksensa näin: ”Pelastuimme, kun Jumala varjeli ja kaveria ei jätetty.” Oikeastaan tässä on sanottuna evankeliumissa korostuvat Marian usko ja Martan teot. Siinä on meille neuvo tähän aikaan ja ohje myös monella tavalla huolestuttavaan tulevaisuuteen. ”Pelastuimme, kun Jumala varjeli ja kaveria ei jätetty.”

Tänään meille muistutetaan sekä uskon että rakkauden välttämättömyydestä. Tarvitsemme Martan kaltaista aktiivisuutta, työtä ja toimintaa lähimmäisen parhaaksi ja yhteiseksi hyväksi. Samanaikaisesti saamme Marian tavoin jättää itsemme Jumalan käsiin ja luottaa hänen huolenpitoonsa. Silloin löydämme Marian tavoin hyvän osan, jota ei oteta pois, ei tässä elämässä eikä edes kuolemassa. Sillä loppujen lopuksi vain yksi on tarpeen: Jeesus Kristus, syntisten armahtaja, kuoleman voittaja, maailman Vapahtaja.