Iitin kirkossa 15.4.2022

Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa.
Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: ”Muita hän kyllä on auttanut – auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu.” Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä ja sanoivat: ”Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.” Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus: ”Tämä on juutalaisten kuningas.”
Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: ”Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!” Mutta toinen moitti häntä: ”Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.” Ja hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Jeesus vastasi: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”
Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. (Luuk. 23:32–46).

”Sisältää järkyttävää materiaalia.” Tällaisia varoituksia olemme viime viikkoina saaneet kuulla uutislähetyksissä tai lehtiartikkeleiden alussa. Kuvat ja kertomukset Ukrainasta, sodasta, väkivallasta, kidutuksista ja kuolemasta ovat todella järkyttäviä. Ne tuovat näkyville pahan todellisuuden. Hämmentyneinä kyselemme, kuinka kukaan voi tehdä tällaisia tekoja meidän aikanamme. Me olemme saaneet elää Euroopassa lähes kahdeksan vuosikymmentä rauhan aikaa. Nyt kaikki näyttää yhtäkkiä toiselta. Presidenttimme sanoin: ”Nyt naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät.” Nuo sodan kylmät kasvot ovat näyttäytyneet viikko toisensa jälkeen entistä järkyttävimmiltä.

Pahuus ei ole vain meidän aikamme ominaispiirre. Paha ei ole vain hyvän puutetta. Se on realiteetti, joka on meissä ja meidän ulkopuolellamme. Pahan olemattomaksi selittävä ja vain hyvyyteen keskittyvä käsitys elämästä ei ole tosi. Sen me olemme tänä keväänä jälleen huomanneet.

”Sisältää järkyttävää materiaalia” voisi olla myös pitkäperjantain evankeliumitekstin edellä. Se vie kohtaamaan pahan. Evankeliumi suorastaan tihkuu ivaa ja pilkkaa. Hallitusmiehet ivasivat Jeesusta. Sotilaat pilkkasivat häntä. Myös toinen Jeesuksen kanssa ristiinnaulittu herjasi Jeesusta. Matteus kertoo, että ohikulkijatkin pilkkasivat häntä (Matt. 27:39). Meidän aikamme vihapuheet ja -rikokset eivät todellakaan ole mikään uusi ilmiö. Pahuus on näkynyt ja kuulunut ihmiskunnan historiassa syntiinlankeemuksesta lähtien. Ulkopuolella oleva paha on helppo tunnistaa. Itsessämme olevaa pimeyttä emme haluaisi nähdä.

Pitkäperjantaina pahuus näytti voittavan: kansanjoukko huusi: ”Ristiinnaulitse!” Vain tuho, väkivalta ja kuolema riitti sille. Tämäkö on elämän laki ja lopputulos?

Tänään meille niin maailman pahuutta kuin omaa pimeyttämme ihmetteleville huomio kiinnittyy pitkäperjantain evankeliumissa kahteen kohtaan.

Ensiksi: Kristus voitti pahan, vaikka tilanne näytti päinvastaiselta. Pitkäperjantaina vihan ja pahan kohteena on Jumalan Poika, joka naulitaan ristille. Jumala sallii rakkaan Poikansa joutua häväistyksi, pahoinpidellyksi ja ihmisten hylkäämäksi. Ristillä näkyy viha ja pahuus, jonka Vapahtaja saa osakseen tältä maailmalta. Mutta vielä selvemmin näkyy hyvyys ja rakkaus, jolla Vapahtaja vastaa pahuuteen. Jeesus ei vaadi kostoa. Hän pyytää Isäänsä antamaan pahantekijöille anteeksi. Hän rukoilee: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”

Pitkäperjantai kertoo, että rakkaus voittaa vihan. Pahalla ei ole viimeistä sanaa. Hyvyys on pahaa vahvempi. Elämän voimat ovat kuoleman voimia väkevämmät. Tätä sanomaa me tarvitsemme huoltemme ja pelkojemme keskellä. Pahalla on voittajansa, ristiinnaulittu Jeesus Kristus. Synnillä on voittajansa, ristillä kuollut Vapahtajamme. Kuolemalla on voittajansa, ylösnoussut Herra Jeesus.

Jeesuksen voitto synnin, kuoleman ja pahan vallasta rohkaisee meitä toimimaan hyvän puolesta tässä maailmassa. Erityisesti pahan nostaessa päätään tarvitaan niitä, jotka vahvistavat hyvää, totta ja oikeaa. Dietrich Bonhoefferin virressä 600 laulamme: ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman.” Elämän perusasiat ovat yksinkertaisia. Paha kasvaa pahuudesta ja hyvä hyvyydestä. Nyt on aika tehdä hyvää! Nyt on aika vahvistaa toisen maailman ääntä!

Toiseksi huomio kiinnittyy evankeliumissa sanaan ”tänään”. Evankelista Luukkaan erityiskorostus on ajanmääre ”tänään”. Se toistuu Luukkaalla poikkeuksellisen usein ja monesti kuin alleviivattuna. Suomenkielisessä Uuden testamentin käännöksessä Matteuksella sana esiintyy kolme kertaa, Markuksella kerran, Johanneksen evankeliumissa ei kertaakaan. Sen sijaan Luukkaan evankeliumissa ”tänään” esiintyy 12 kertaa. ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.” (Luuk. 2:11). ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” (Luuk. 4:21). ”Me olemme tänään nähneet sellaista, mitä ei voisi todeksi uskoa.” (Luuk. 5:21). ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi.” (Luuk. 19:9).

Nämä sanat liittyvät eri tilanteisiin. Kaikki ne kertovat Jeesuksen hyvistä teoista. Ne eivät ole ”huomenna”, vaan ”tänään”, eivät ”joskus”, eivät ”ehkä”, eivät ”toivottavasti”. Ne ovat varmasti, tässä ja juuri nyt, siis ”tänään”.

Myös Jeesuksen kärsimyshistoriassa esiintyy Luukkaalle tyypillinen sana ”tänään”. ”Ennen kuin kukko tänään laulaa, sinä olet kolmesti kieltänyt tuntevasi minut.” (Luuk. 22:34). Pitkäperjantai alkoi tuolla kukonlaululla ja Pietarin katkeralla itkulla. Toistamiseen sana ”tänään” esiintyy pitkäperjantain evankeliumissa Jeesuksen sanana katuvalle rikolliselle: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”

Betlehemin seimeltä Golgatalle ja lopulta taivaaseen johtaa Jeesuksen pelastustie. Ristillä riippuva ryöväri oli ensimmäinen, joka uskoi ristiinnaulittuun Jeesukseen. Tästä uskosta hän sai elämän, ei joskus tulevaisuudessa, vaan tänään. Paratiisi eli taivas avattiin hänelle tässä ja nyt. Pelastus on läsnä juuri tässä, siellä missä syntinen pyytää Jeesusta avuksi, siellä missä Jeesus armahtaa syntisen ihmisen.

Kuinka usein me elämme enemmän menneisyydessä tai tulevaisuudessa kuin tässä hetkessä. Puhumme siitä, kuinka ennen oli kaikki paremmin kuin nyt tai kuinka huominen muuttaa kaiken. Tai kannamme menneisyyden taakkoja ja pelkäämme tulevaisuutta. Kun Jeesus puhui ristillä katuvalle rikolliselle, hän ei käyttänyt sanoja eilen ja huomenna. Hän sanoi: ”Jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” Näin Jeesus sanoo yhä edelleen jokaiselle syntejään katuvalle: ”Ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.” Iankaikkinen elämä ei ala joskus kuoleman jälkeen tulevaisuudessa. Se on totta siellä, missä Jeesus on. Saksalainen teologi Gerhard Ebeling on sanonut viisaasti: ”Ei ole niin, että Jumala on siellä, missä on taivas, vaan taivas on siellä, missä on Jumala.”

Hyvät seurakuntalaiset. Iitin kirkossa pitkäperjantain tapahtumat ovat aina läsnä. Felix Frangin vuonna 1917 maalaama alttaritaulu Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta pitää pitkäperjantain sanoman jatkuvasti kirkkovieraiden mielessä. Alttaritaulu viestittää, että Jeesuksen pelastusteko Golgatan ristillä on tämän hetken todellisuutta, siis jo ”tänään”.

Hiljaisen viikon, pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumat ovat ainutkertaiset. Ne eivät koskaan toistu. Kuitenkaan tapahtumat eivät ole vain menneisyyttä emmekä me ole sivustakatsojia. Me olemme ristiinnaulinneet Herramme. Hän on kärsinyt meidän rangaistuksemme ja sovittanut meidän syntimme. Hän on kuollut meidän puolestamme. Ylösnousemuksellaan hän on murtanut kaiken pahan vallan ja avannut meille tien iankaikkiseen elämään.

Emme ole sivustakatsojia, näytelmän ulkopuolisia seuraajia. Jeesuksen kärsimyksessä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa on kyse minusta, sinusta, meistä, meidän elämästämme ja toivostamme. ”Terve risti, ainoa toivo” (Ave crux, spes unica), sanoivat ensimmäiset kristityt. Pitkäperjantaina meille julistetaan: Risti on rakkauden ja toivon merkki.