Mikkelin tuomiokirkossa 29.1.2023

Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle edeltäkäsin, sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin. Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.
Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” ”Tule!” sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. ”Herra, pelasta minut!” hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?”
Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: ”Sinä olet todella Jumalan Poika.” (Matt. 14:22–33).

Evankeliumeissa kerrotut Jeesuksen ihmeet ovat aina kiinnostaneet ihmisiä. Se on luonnollista. Tavallisuudesta poikkeava herättää huomiota. Iltapäivälehtiä myydään vetävillä lööpeillä, vaikka itse uutinen olisi yhdentekevä. Klassinen esimerkki on se, että ”koira puri miestä” ei ylitä uutiskynnystä, sen sijaan ”mies puri koiraa” on jo uutisen arvoinen asia.

On luonnollista, että Raamatussakin ihmeet kiinnostavat. Tavallisuudesta poikkeava kiehtoo. Ihmeitä pyritään selittämään ja ymmärtämään. Olennaisinta ei kuitenkaan ole varsinainen ihmeteko, sillä Kaikkivaltias Jumala ei ole sidottu luonnonlakeihin. Tärkeintä on se, mikä on ihmeen tarkoitus, se mitä Jeesus sillä tarkoittaa. Tänään kiinnitän huomiota kolmeen evankeliumin yksityiskohtaan.

Ensinnä tiiviin päivän jälkeen Jeesus oli käskenyt opetuslapsiaan soutamaan veneellä Gennesaretin järven toiselle puolelle. Gennesaret on 208 metriä merenpinnan alapuolella. Järvellä esiintyy usein äkillisiä, rajuja myrskyjä, kun tuuli puhaltaa ankarasti lännestä päin. Järvessä ei ole lainkaan saaria. Tuuli tulee valtavalla voimalla alas vuoren rinnettä ja saa järven liikkeeseen.

Sää oli nytkin tuulinen, mutta valtaosa opetuslapsista oli kokeneita vesillä liikkujia, olivathan he kalastajia. Neljännen yövartion aikaan aamuyöllä opetuslapset näkivät jonkun kävelevän veden päällä. He pelästyivät ja luulivat sitä aaveeksi. Silloin Jeesus sanoi: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.”

Tapahtuma on samanlainen kuin pieni lapsi herää yöllä nähtyään pahaa unta. Silloin äiti tai isä tulee lapsen sängyn vierelle, rauhoittelee lasta ja sanoo: ”Ei mitään hätää, isi on tässä, älä pelkää.” Tutun, rakkaan ihmisen ääni rauhoittaa. Itseään vahvemman läsnäoloon voi luottaa. Olen turvallisissa käsissä. Ei tarvitse pelätä.

Suomenkielinen käännös ei tuo esille kaikkea sitä syvyyttä, joka sisältyy Jeesuksen sanoihin. Uuden testamentin alkukielellä sanat kuuluvat suoraan käännettynä: ”Pysykää rauhallisina, minä olen” (Tharseite, egoo eimi). ’Minä olen’ on Vanhan testamentin mukaan Jumalan nimi. Kertomuksessa palavasta pensaasta Mooses kysyi Jumalalta hänen nimeään. ”Mooses sanoi Jumalalle: »Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: ’Mikä on hänen nimensä?’ Mitä minä heille silloin sanon?» Jumala sanoi Moosekselle: »Minä olen se joka olen.» Hän sanoi vielä: »Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.’»” (2. Moos. 3:14).

Jeesus sanoi aaltojen keskeltä opetuslapsilleen: ”Pysykää rauhallisina, minä olen”. Sanoihin oli kätketty viittaus siihen, kuka hän pohjimmiltaan on. Hän on se, joka jo Moosekselle ilmoitti nimekseen ”minä olen”. Jeesus on Herra, kaikkivaltias Jumala. Hän suurin mahdollinen auktoriteetti, joka voi sanoa: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.”

Hyvät seurakuntalaiset. Viime aikojen yleisimpiä aikaamme luonnehtivia sanoja on epävarmuus. Kansainvälisessä politiikassa on siirrytty epävarmuuden aikaan. Päivästä toiseen luemme järkyttäviä sotauutisia. Epävarmuutta lisäävät talous- ja energiahuolet sekä ilmastokriisi. Maailman tulevaisuutta sävyttävät monenlaiset huolenaiheet.

Epävarmuus kuvaa myös yksityisen ihmisen elämää. Sitähän se on ollut aina. Onnettomuus voi tulla yhtäkkiä. Sairaus tulee kyselemättä. Tai yllättävät elämän vastoinkäymiset vievät elämänilon ja tuovat tilalle huolen ja pelon.

Moni kantaa huolta myös kirkkomme tulevaisuudesta. Saan jatkuvasti kysymyksiä seurakuntalaisilta ja työntekijöiltä siitä, miten kirkollemme käy. Näitä yhteydenottoja on jälleen viime päivinä tullut tavallista enemmän. Monet erimielisyydet repivät kirkkoamme. Miten sille käy? Hajoaako kirkko? Tätä samaa huolta minäkin kannan. Monesti levottomuus ja kysymykset täyttävät mieleni kirkon tulevaisuutta ajatellessa.

Tänään vihitään pappisvirkaan neljä teologian maisteria, Maarit, Aino, Misa ja Hanna. Te olette uuden edessä, kun teistä tulee pappeja. Te olette kiinnostavan, innostavan ja motivoivan työn edessä. Samanaikaisesti monet kysymykset risteilevät mielessä. Miten osaan hoitaa virkaani ja selviän sen tehtävistä? Miten täytän virkani vaatimukset sekä ihmisten ja Jumalan odotukset?

Kaikkien tilanteidemme, huoltemme ja kysymystemme keskellä kuulemme Jeesuksen sanat: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Elämämme myrskyissä saamme olla vakuuttuneita siitä, että Jeesus on läsnä. Jeesus sanoo tänään sinulle, minulle, meille koko seurakunnalle: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.”

Toinen evankeliumin yksityiskohta liittyy opetuslapsi Pietariin. Tunnistettuaan Jeesuksen Pietari lausuu: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin”. Pietari lähtee kävelemään kohti Jeesusta. Hän kääntää katseensa hetkeksi Jeesuksesta aaltoihin ja alkaa vajota. Pietarin katse ei harhaile kuitenkaan kauaa, vaan hän suuntaa silmänsä taas Vapahtajaan ja huutaa apua: ”Herra, pelasta minut”.

Usko ei ole kauniita sanoja. Se ei ole hienoja suorituksia tai tekoja. Usko on turvautumista Jeesukseen. Konkreettisimmillaan se näkyy silloin, kun on ahdistus ja hätä. On tärkeä, mihin uskomme kohdistuu ja keneen katsomme. Kristillinen usko katsoo aina Jeesukseen.

Vanhojen, kokeneitten kristittyjen neuvo on katsoa Kristukseen, ei itseensä tai ympärilleen, vaan Kristukseen. Suomalaiseen hengellisyyteen on suuresti vaikuttanut pieni ja vaatimaton vihkonen, Thomas Wilcoxin kirjoittama ”Hunajan pisara Kristus-kalliosta” (suomeksi tunnettu myös nimellä ”Kallis hunajan pisara”). Kirjanen on julkaistu suomeksi jo 1779, ja uusintapainoksia on otettu jatkuvasti, viimeksi vuonna 2020. Sen sanoma puhuttelee ja on edelleen ajankohtainen.

Wilcox kirjoittaa: ”Epätoivoinen syntinen. Sinä katselet oikealle ja vasemmalle sanoen: ’Missä minä näen sitä, mikä on hyvää?’ Sinä kääntelet kaikkia hyviä tekojasi ja jumaluuttasi saadaksesi aikaan vanhurskauden, jossa pelastuisit. Katso nyt vihdoinkin Kristukseen. Katsokaa häneen ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, Jes. 45:22. Hän on pelastaja, ja paitsi häntä ei ole ketään toista, jae 21. Mihin muuanne katsonetkin, olet sinä hukassa. Jumala on katsova ainoastaan Kristukseen, älä sinäkään katso mihinkään muuhun.” (s 19).

Tässä on neuvo meille kaikille, myös teille papiksi vihittäville. Teidät on kutsuttu elämään lähimmäistenne rinnalla elämän iloissa ja suruissa. Siinä on samassa sekä viranhoidon koko rikkaus että sen raskaus. Papin tehtävä on olla ihmisen lähellä erityisesti silloin, kun hän on hädässä. Teillä on tuotavana ihmisille viesti siitä, että Jeesus ei jätä, kun ihmisellä on hätä. Kristillinen usko katsoo aina Jeesukseen.

Kolmas evankeliumin yksityiskohta liittyy tapahtuman loppuun. Jeesus ja Pietari olivat nousseet veneeseen. Sen jälkeen tuuli tyyntyi. Matteus kertoo: ”Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: ’Sinä olet todella Jumalan Poika.’”

Jeesus ei ole vain apu hädän keskellä. Hän ei ainoastaan anna turvaa turvattomille ja epävarmoille. Hän on enemmän. Hän on Jumalan Poika, maailman Vapahtaja. Tämän opetuslapset tajusivat veneessä. ”Sinä olet todella Jumalan Poika.” Jeesus tuli maailmaan solmimaan katkenneen yhteyden Jumalan ja ihmisen välille. Hän tuli sovittamaan meidän syntimme. Hän avasi meille tien taivaaseen.

Hyvät Maarit, Aino, Misa ja Hanna. Tässä on kuvattu myös papin työn perimmäinen päämäärä. Kristus kutsuu teidät työhönsä, jotta mahdollisimman moni ihminen voisi tunnustaa: ”Sinä olet todella Jumalan Poika.” Teissä ja teidän kauttanne kirkon Herra tekee työtään, jotta sanoma hänestä kaikuisi kaikkialle. Siksi olkaa rohkeita Kristuksen tunnustajia. Samalla muistakaa, että virka on suurempi kuin sen kantaja. Pappisviran moninaisten vaatimusten ja tehtävien, ihmisten vaikeuksien ja oman itsensä edessä pappi tuntee usein avuttomuutta. Silloin teitä kantakoon tietoisuus, että saatte itse elää siitä samasta evankeliumista, jota muille välitätte.

Pappisvirkaa ei hoideta oman voiman ja viisauden varassa. Kirkko kutsuu teidät ja Jumala itse lähettää teidät tehtäväänne. Saatte siksi rohkein ja turvallisin mielin tänään tulla alttarin ääreen. Siellä Kristus itse varustaa teidät niillä lahjoilla, joita hän tietää teidän tarvitsevan. Hän itse lupaa olla kanssanne viranhoitonne kaikissa tilanteissa ja vaiheissa, kaikkina päivinä maailman loppuun asti.