Mikkelin tuomiokirkko

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 8:5-13

Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: ”Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa.” Jeesus sanoi: ”Minä tulen ja parannan hänet.” Mutta sadanpäällikkö vastasi: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ’Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ’Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ’Tee tämä’, niin hän tekee.” 
    Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.” Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: ”Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.” Sillä hetkellä palvelija parani. 

 

Ketä sinä uskot? Kenen sanaan sinä uskot?

Katsoin reilu viikko sitten illan uutisia televisiosta. Presidenttimme Alexander Stubb vakuutti, että tilanne Itämerellä on hallinnassa. Maanantaina seurasin Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin virkaanasettamisjuhlallisuuksia ja hän sanoi, että aikoo palauttaa Panaman kanavan Yhdysvaltain hallintaan ja aiemmin hän oli jo ilmaissut tahtonsa ostaa Grönlanti.

Myös sosiaalisen median faktantarkistuksesta on kohistu, syystäkin. Viime aikoina on siis riittänyt puhetta siitä, kenen sanaan voi luottaa tai kenen uutisiin uskoa.

Sanoilla on valtava voima. Sanoilla on vaikutettu maailman historiaan. Pastori Martin Luther Kingin sanat I have a dream, minulla on unelma, sysäsivät maailman tasa-arvoisempaan suuntaan. Kirjailija Minna Canthin sanat: ”Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys,” rakensivat tasa-arvoa kotimaassa. Suurten yhteiskunnallisten asioiden rinnalla sanat vaikuttavat vahvasti myös yksilön elämässä. Sanoilla voidaan satuttaa, niillä voidaan rohkaista ja niillä voidaan myös sitoutua. Yksinkertainen “tahdon” liittää kaksi ihmiselämää yhdeksi ja “anteeksi” luo siltaa sinne, missä se mahdollisesti on romahtanut.

Sanaan liittyy monia erilaisia sananlaskuja tai kuvauksia. Joku voi olla sanansa mittainen mies, sanansa voi myös syödä tai sanansäilällä lyödä. Sanoilla on valtava merkitys.

Jos mietit omaa elämääsi, kenen sanoilla on ollut merkitystä sinulle? Miten sanat ovat sinuun vaikuttaneet?

Raamatussa sanojen merkitys jaetaan usein kolmeen kategoriaan: sanan symbolinen, kulttuurinen ja hengellinen merkitys.

Raamatun alkulehdillä kuullaan kuinka Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” Ja valo tuli. Johanneksen evankeliumi puolestaan alkaa sanoilla: Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä ( Joh 1:1-3). ”Sana” symboloi keinoja, joilla Jumala luo ja ylläpitää maailmankaikkeutta.

Mutta Raamattu puhuu sanoista myös kulttuurin, eli elämän keskellä. Yksi lempikohtiani on Jaakobin kirjeen kolmas luku: pitäkää kielenne kurissa. “Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!” (Jaak. 3:7-10) // Sanoilla, joita kielemme muodostaa voi rakentaa tai rikkoa. Jumalan viesti meille on selvä, samalla kielellä ei voi ylistää ja heti perään solvata toisia ihmisiä, Jumalan kuvia. Ja tässä, uskon niin, meillä kristityillä on suuri itsetutkistelun paikka.

Kolmas kategoria on sanan hengellinen merkitys. Roomalaiskirjeen tuttu kohta kertoo siitä näin: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana” (Room 10:17). Uskon siis synnyttää sana. Hengellistä elämää eletään lukemalla ja kuulemalla Jumalan sanaa. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan samasta teemasta: Jeesus vastaa viettelijälle: ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta” (Matt 4:4). Elävä Jumalan sana on kuin vettä janoavalle sielulle.

Sanoilla on suuri merkitys myös tässä jumalanpalveluksessa. Me lausumme kohta yhdessä Nikean uskontunnustuksen, jonka sanat on kirjattu yhteisen uskomme perustaksi jo 1700 vuotta sitten. Me elämme siis tänään, tässä kirkossa, pitkän tradition jatkumoa.

Nikean uskontunnustus on yhteisen työn tulos. Uskontunnustusta muovattiin ensimmäisessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa. Ekumeeninen, eli oikoumene kreikaksi ja ecumene latinaksi, kuvaa koko asuttua maailmaa. Siis uskontunnustukseen oli ja on osallinen edelleen koko asutun maailman kirkko. Tämä on se ydin, joka yhdistää meidät, koko kristikunnan toisiimme ja Jumalaan, riippumatta siitä, mikä meitä erottaa.

Kristittyjä yhdistää usko kolmiyhteiseen Jumalaan, usko Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi tulemiseen ja ikuiseen elämään, sekä usko Pyhään Henkeen, uskon eläväksi tekijään.

Uskontunnustuskin koostuu sanoista. Sanoja on pohdittu teologisesti, koeteltu piispojen argumentoinneissa ja lopulta sanoista on päästy yhteisymmärrykseen. Vielä tänäänkin voimme sukeltaa näiden sanojen moniin kerrostumiin. Kun lausumme vaikkapa kohdan, joka puhuu Jeesuksen ihmisyydestä ja jumaluudesta: Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, voimme pohtia, mitä Raamattu sanoo Jumalasta, entä uusi testamentti valon lapsista, miten Jumalan voima näkyy elämässämme ja niin edelleen? Uskontunnustuksen sanat elävät myös tänään omassa elämässämme.

Kun puhumme sanoista ja uskontunnustuksesta, olisi väärin jättää mainitsematta suuri kirkon tragedia, joka liittyy yhteen uskontunnustuksen sanaan. Se sana on filioque, joka on siis yksi sana latinan kielessä, mutta suomeksi se on “ja Pojasta”. Lisäys liittyy kohtaan, jossa puhutaan Pyhästä Hengestä, joka lähtee Isästä. Lisäys on lähtöisin Espanjasta, 500-luvulta, ja lisäys otettiin käyttöön läntisessä kirkossa, itäinen kirkko ei hyväksynyt sitä, koska lisäykset pitäisi tehdä vain ekumeenisissa kirkolliskokouksissa ja näin ei tapahtunut.

Erilaisista kirkkopoliittisista syistä sekä tästä lisäyksestä johtuen yksi kirkko jakaantui läntiseen ja itäiseen kirkkoon. Tänä päivänä kuilua on saatu kurottua umpeen ja meidän kirkossamme ekumeenisissa jumalanpalveluksissa voidaan pitäytyä alkuperäisessä sanamuodossa, mutta esimerkiksi tänään luemme uskontunnustuksen “ja Pojasta” muodossa, koska näin liitymme pappisvihkimyksessä läntiseen traditioon.

Yhteinen uskontunnustus on kuin tie, jolla on pengermät. Se kertoo, mihin me uskomme, uskontunnustus luo tietä, jolla kulkea. Pengermät pitävät huolta siitä, että pysymme tiellä, emmekä eksy. Nikean uskontunnustus on edelleen maailman laajimmin käytetty kristinuskon kuvaus.

Uskontunnustus ei kuitenkaan kerro meille, mitä meidän tulisi kristittyinä tehdä, vaan se kertoo mitä Jumala on tehnyt meidän puolestamme, miten Hänen Poikansa on syntynyt tähän maailmaan ja avannut meille tien taivaaseen. Se on Jumalan teko, jonka edessä jokainen kristitty, jokainen ihminen, joutuu toteamaan, että kukaan ei pelastu omasta voimastaan, vaan Jumalan armosta.

Hyvät papiksi vihittävät, Marjut, Eveliina ja Arto, teidät vihitään tänään tähän yhteiseen tradition jatkumoon, sanan ja sakramentin virkaan. Teidät on kutsuttu tähän tehtävään, jokainen omaan seurakuntaansa, mutta teidät vihitään Kristuksen kirkon palvelijoiksi aina ja kaikkialla. Tuohon laajaan kristittyjen yhteyteen viittaa myös tänään käytettävä Nikean uskontunnustus. Kun te kohta astelette alttarille, te saatte astua sinne rohkealla mielellä. Teidät on kutsuttu ja itse Jumala on teidän kanssanne.

Kun Jeesus sanoo tuossa päivän evankeliumissa ”Minä tulen ja parannan hänet.” johon sadanpäällikkö vastasi: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee” , niin nuo Jeesuksen sanat sisältävät Jumalan voiman, luomisvoiman ja haavojen parantamisen voiman. Niissä on totuus, Jeesuksen sanaan voi luottaa.

Käyttäkää siis sanojanne viisaasti, rakentaa, älkää repikö. Olkaa sanoillanne ihmisen puolella. Julistakaa vahvasti Jumalan rakkauden evankeliumia sanoin ja teoin tässä rikkinäisessä maailmassa.

Vain Jumalan rakkaus voi olla täydellistä, ja sitä kaipaa jokainen ihmissydän. Jumalan rakkaus sulkee sisäänsä kaiken tämän rikkinäisen maailman ja kaikki ne haavat ja sielun kuprut, joita meistä jokainen on elämässään saanut. Jumalan rakkauteen liittyy myös armo ja anteeksianto. Siinä on myös tulevaisuus ja toivo.

Teidät kutsutaan tärkeään virkaan. Viranhoidossa, arjen keskellä te saatte luottaa Jumalan sanaan. Sanaan, joka on kuin kallio myrskyävän maailman keskellä.

Työn keskellä, evankeliumin sanan julistuksessa, me kaikki saamme kuulla Jeesuksen sanat: ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. (Joh 14:23). Tuohon sanaan me saamme kaikki tänäänkin luottaa.

Aamen.

Piispa Mari Parkkinen