Saarna Orpokotijuhlien messussa

Jeesus sanoi:
”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”
Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa. (Luuk. 4:23–30).

Eilen 12.8. tuli kuluneeksi 700 vuotta Pähkinäsaaren rauhan solmimisesta. Ruotsi ja Venäjän edeltäjävaltio Novgorod solmivat rauhan Pähkinänlinnan puulinnoituksessa Laatokan ja sen laskujoen Nevan liitoskohdassa sijaitsevassa saaressa.

Pähkinäsaaren rauhan rajaa on pidetty Suomen ensimmäisenä itärajana. Vaikka monet Pähkinäsaaren rauhaan liittyvät tiedot ovat puutteellisia, tiedetään rajan linjausten kulkeneen Karjalassa näillä seuduilla.

Raja on leimannut elämää täällä hyvässä ja pahassa 700 vuoden ajan. Se on merkinnyt välillä suuria muutoksia kokonaisten alueiden, seurakuntien ja kuntien, yhteisöjen ja yritysten, sukujen ja perheiden elämässä. Se on näkynyt myös uukuniemeläisen herätysliikkeen vaiheissa. Viime sotien seurauksena tutuista alueista ja orpokodista Uukuniemen Parikanniemessä piti luopua. Monien muiden yhteisöjen tavoin oli etsittävä uutta suuntaa ja paikkaa.

Tämän pyhäpäivän evankeliumissa on tärkeä yksilöstä yhteisöön avautuva näköala. Pitkään on hoettu, että uskonto on yksityisasia. Ajattelemme, että hengelliset ratkaisut kuuluvat vain yksilölle. Ne ovat kunkin omia asioita. Toki tietyssä mielessä näin onkin. Jokaisen on itse ratkaistava suhteensa Jumalaan. Usko on aina yksityisen ihmisen ja Jumalan välinen henkilökohtainen suhde. Jeesuksellekin yksittäinen ihminen oli tärkeä.

Tärkeä on kuitenkin huomata, että evankeliumien mukaan Jeesus itkee kansojen tai kaupunkien kohtaloa. Jeesus itkee Jerusalemin sokeutta, valittaa Korasinin ja Betsaidan sekä myös Kapernaumin katumattomuutta. Tämän päivän evankeliumissa Jeesuksen kotikaupunki Nasaret hylkää hänet ja on vähällä jopa surmata hänet.

Kristillisellä uskolla on siis vaikutuksensa yksilöiden lisäksi laajemman yhteisön ja koko kansakunnan elämään. Maassamme vaikkapa kirjakielen syntyminen ja lukutaidon juurruttaminen ovat tästä konkreettisia esimerkkejä. Luterilaisuuden vaikutusta suomalaiseen nyky-yhteiskuntaan tutkineen valtiotieteiden tohtori Anneli Portmanin mukaan ”hitaasti vaikuttavan viruksen tavoin luterilaisista arvoista ja ajatuksista on tullut niin elimellinen osa yhteiskuntaa, ettei niitä enää tunnisteta uskonnollisperäisiksi”. (Kaappiluterilainen kansa 2020).

Niin kauan kuin kristinuskosta kumpuavat arvot saavat ohjata kansamme elämää, meidän on hyvä elää Suomessa. Ja toisaalta mitä enemmän luovumme isiemme ja äitiemme uskosta ja sen arvomaailmasta, sitä huonompaa tulevaisuutta kohti kuljemme. Nasaretin tapahtumat ovat tästä meille varoittavana esimerkkinä. Kristuksen hylkäävä kansa nousee itse elämää ja sen antajaa vastaan. Sellaisella yhteisöllä ei ole tulevaisuutta. Evankeliumin sanoma on vakavaa puhetta.

Orpokotijuhlien jumalanpalveluksen evankeliumi nostaa esille etsikkoajan näkökulman, niin yksilön kuin yhteisön näkökulmasta. Mikä oli seuraus nasaretilaisten tavasta kohdella Jeesusta? Luukas kirjoittaa, että ”Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa”. Etsikon aika meni heiltä ohi ilman, että he pelastuivat. Jeesus lähti pois, kun he eivät ottaneet häntä vastaan. Hän ei enää palannut kotikaupunkiinsa.

Etsikkoajassa on kyse eräänlaisesta etsintäkuulutuksesta. Lehdistä voi toisinaan lukea, kuinka joitakin rikollisia on etsintäkuulutettu. Heitä etsitään tuolloin tehostetusti, heidät halutaan löytää. Etsikkoajan ja etsintäkuulutuksen ero tosin on siinä, että etsintäkuulutus julistetaan, että rikollinen voitaisiin vangita, tuomita ja siirtää vankilaan. Kun Jumala etsii ja antaa etsikkoajan, hän ei etsi tuomitakseen ja rangaistakseen, vaan armahtaakseen ja antaakseen synnit anteeksi. Kyseessä on toisenlainen etsintäkuulutus: omistaja etsii kadonnutta omaisuuttaan ja on iloinen löytäessään sen.

Vanhassa Kristinopissamme etsikkoaika määritellään ajaksi, jolloin Jumala erityisesti vetää ihmistä puoleensa. Jobin kirjan pohjalta on päätelty, että tällaisia aikoja annetaan ihmiselle enintään kahdesta kolmeen kertaa elämän aikana. Aika usein tämä tuntuukin pitävän yhtä elävien esimerkkien kanssa. Siksi etsikkoaika, Jumalan etsintäkuulutus, on harvinainen, ainutlaatuinen ja arvokas aika elämässä. Sitä ei kannata hukata. Kenties täällä meidän keskellämme on teitä, jotka parhaillaan elätte etsikkoaikaanne. Se on mahdollisuus tarttua kiinni Jumalan hyvyyteen, ristillä näkyvään Jumalan rakkauteen. Jumala etsii ja antaa etsikkoajan armahtaakseen.

Tämän sunnuntain evankeliumin äärellä joudumme kysymään: Miten me suhtaudumme etsikkoaikaamme? Olemmeko me niitä, jotka Nasaretin asukkaiden tavoin yksityisinä ihmisinä ja kansana hylkäämme Vapahtajamme? Vieläkö kuulemme hänen kutsunsa?

Kerran kutsu loppuu ja Jeesus lähtee pois. Näin kävi Nasaretin asukkaille ja koko Juudan kansalle. Jeesus otti esimerkkejä menneiltä ajoilta. Hän kertoi pakanoista, jotka taipuivat Jumalan sanan alle samalla kun Israel hylkäsi sen. Sarpatin leski ja syyrialainen Naaman saivat kokea Jumalan armon ihmeitä samalla kun valitun kansan jäsenet jäivät niistä osattomiksi. Jeesus tahtoi sanoa: Jumalan hylkääminen tuo tullessaan tuomion. Jumalan kutsun kuuleminen ja vastaanottaminen pelastaa.

Rakkaat seurakuntalaiset, hyvä juhlaväki. Tämän sunnuntain evankeliumi vie meidät yksilöinä ja yhteisönä vakavien kysymysten eteen. Jumalan kansan historia osoittaa, että elämässä on aikoja, jolloin ihminen ja ihmisyhteisöt erityisesti joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen. Omiin kykyihin, ihmisviisauteen ja omaan erikoisasemaan luottaminen estävät usein näissä tilanteissa kuulemasta Jumalan ääntä ja hänen kutsuaan. Etsikkoaika menee silloin hukkaan.

Erityisen tärkeää on tänään kuulla, että Jumala toimii vielä keskellämme ja kutsuu yhteyteensä. Tule siis kohtaamaan Herrasi ehtoollispöytään. Siinä Jeesus itse antaa synnit anteeksi ja uutta voimaa elämään. Hän tietää elämäsi ja tilanteesi. Häneen saat luottaa. Hän antaa turvan ja toivon.