Parikkalassa 5.9.2021

Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi:
”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.
Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:25–30).

Kiitollisuus on tämän pyhäpäivän otsikkona kirkkomme Evankeliumikirjassa. Se on osuva aihe Oronmyllyn juhlapäivään. Tänään kiitollisuus täyttää mielen, kun Jyväkirkko otetaan Jumalan sanalla ja rukouksella uudelleen käyttöön remontin jälkeen.

Kirkon korjaustyöt ovat vaatineet paljon rukousta, suunnittelua, päätöksiä, varojenkeruuta, talkoolaisia, työntekijöitä, tarvikkeiden hankintaa, vanhan purkamista ja uuden rakentamista, muonittamista, siivousta. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Remontissa mukana olleet tiedätte, mitä kaikkea hankkeeseen on kuulunut. Te osaisitte parhaiten kertoa vastoinkäymisistä, mutta myös onnistumisista. Tänään haluan kiittää teitä siitä, että meille monille tärkeä Oronmyllyn Jyväkirkko on kunnossa. Ennen kaikkea kiitos kuuluu Jumalalle, että kirkkosali voi yhä palvella tehtävässään.

Mikkelin hiippakunnan piispa Osmo Alaja päätti kirkon vihkiäispuheen helatorstaina 27.5.1965 sanoihin: ”Me toivomme, että pyhien seurakunta löytäisi täältä turvan Jumalan siipien varjossa.” Reilut 56 vuotta myöhemmin voimme yhä yhtyä piispan toivomukseen. ”Me toivomme, että pyhien seurakunta löytäisi täältä turvan Jumalan siipien varjossa.”

Tämän pyhäpäivän evankeliumiteksti sopii erityisen hyvin Oronmyllyn juhlapäivään. Siinä kiteytyy olennaisin tämän paikan tarkoituksesta ja tehtävästä kutsua ihmisiä Jeesuksen luo. ”Tulkaa minun luokseni”, Jeesus sanoo.

Rippikoulu Oronmyllyllä kesällä 1973 oli minulle merkittävä kokemus. Olin kristityn kodin kasvattina pienestä pitäen uskonut Jumalaan ja elänyt seurakunnan yhteydessä. Silti rippikoulu merkitsi uskon avautumista entistä omakohtaisemmaksi. Kuulin Jeesuksen kutsun: ”Tulkaa minun luokseni”. Ymmärsin, että kirkon alttaripöydän yläpuolella oleva, Heralammen pohjan uppopuista tehty rosoinen ristinpuu ei kerro vain yleisesti Jeesuksesta. Risti kertoo minun Herrastani ja Vapahtajastani. Tämä oli niin merkittävä tapahtuma, että muistan kiitollisuudella Oronmyllyn rippikouluaikaani. Konfirmaatio tässä kirkossa 17.6.1973 painui mieleeni lähtemättömästi. Olen kiitollinen Jumalalle siitä, että hän on ottanut minut omakseen ja pitää omanaan.

Tänään Jeesus sanoo meille: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Tämä on nykyihmiselle erityisen tärkeä kutsu. Yhä useammalle meistä ovat sanat ”uupumus” ja ”stressi” henkilökohtaisesti tuttuja sanoja, liiankin tuttuja. Paineet kuuluvat ihmisen normaaliin elämään. Mutta jos elämä on jatkuvaa painetta, jos stressi ei pääse välillä purkautumaan, jos huolet ovat jatkuvasti mielessä, jos vaikeudet ahdistavat koko ajan, sekä mieli että ruumis kärsivät. Pahimmillaan se johtaa moniin vaivoihin ja lopulta sairastumiseen. Uupumuksesta onkin tullut aikamme kansansairaus.

Moni uupunut ja ahdistunut, elämäntilanteessaan väsynyt löytää lohdun Jeesuksen sanoista: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Kuule siis tämä kutsu. Fyysisen ja henkisen levon lisäksi ihmisen tarvitsee lepoa sielulleen. Herramme antama lepo on lepoa hänen varassaan. Se on uskoon sisältyvää perusturvallisuutta, sitä mistä piispa Alaja toivoi vihkiäispuheessa ihmisten Jyväkirkosta löytävän: ”turvan Jumalan siipien varjossa”. Elämä on pohjimmiltaan Jumalan käsissä. En ole tässä maailmassa omien voimieni tai taitojeni, viisauteni ja osaamiseni varassa. Olen hyvän Jumalan hoidossa. Tämä on erityisen tärkeä viesti poikkeuksellisena korona-aikana, jota olemme eläneet jo puolitoista vuotta.

Lepo Jeesuksessa on sitä, että saan luottaa täysin häneen. Hän on Vapahtajani. Hän on syntieni sovittaja. Ratkaisevaa ei ole se, miten paljon minulla on uskoa ja miten se minussa ilmenee. Ratkaisevaa on uskon kohde – siis se, millainen Jeesus on, hänen suuruutensa ja voimansa. Jeesus antaa sen levon, mitä uupunut, epävarma ja väsynyt ihminen syvimmiltään kaipaa. Siitä Oronmyllyn Jyväkirkon karu alttariristi kertoo.

Jeesuksen kutsu jatkuu: ”Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Jeesus puhuu ikeestä ja kuorman kantamisesta. Eikö se lyö korvalle kutsua lepoon?

Raamatussa puhutaan ikeestä monessa kohtaa. Useimmiten se esiintyy orjuuden tai kirouksen vertauskuvana. Jeesuksen mainitsema ies on kuitenkin päinvastainen, kantamista helpottava asia.

Usko ei ole pelkkää lepoa eikä kristityn elämä joutilaisuutta. Siksi uskovan elämässäkin on monenlaisia kuormia ja taakkoja kuten kenellä tahansa. Kristityn tehtävä Jeesuksen opetuslapsena tuntuu toisinaan vaikealta ja raskaalta. Silloin tarvitaan iestä. Repulla kannetaan kevyet kuormat. Ies ei ole lisätaakka, vaan väline raskaan taakan kantamisen helpottamiseen.

Ies on veto- tai kantolaite, jonka avulla härät ovat vetäneet kuormaa tai maatalousvälinettä pellolla. Perinteisellä vetoikeellä sidottiin kaksi härkää toisiinsa työtehtävää varten. Ies piti vetoparin yhdessä ja auttoi käyttämään juhtien työvoimaa mahdollisimman paljon hyödyksi. Kun Jeesus antaa meille ikeen, se merkitse sitä, että me kannamme taakkaa yhdessä hänen kanssaan.

”Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Kuorma ei ole kevyt sen takia, että Jeesus vaatisi meiltä vähemmän tai että kuormaa olisi kevennetty. Se on kevyt siksi, että Jeesus itse kantaa taakkaa yhdessä meidän kanssamme. Kuormiesi ja taakkojesi alla muista tämä: Jeesus kantaa kuormaa yhdessä kanssasi. Voimiesi uupuessa hän on rinnallasi. Et ole yksin.

Rakkaat kristityt. Jumalanpalveluksessa voidaan kutsua ehtoollispöytään erilaisin sanoin, mutta tuskin koskaan sen avosylisemmin kuin sanomalla saman kuin Jeesus: Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Hän tietää, ketä painaa raskaasti elämä, miten työ kuluttaa, mikä kuormittaa ja miten maailma kaikkineen saarnaa monenlaista kelpaamattomuutta ja epäonnistuneisuutta. Tänäänkin ehtoollisessa Jeesus tahtoo kohdata hänen luokseen tulevat ja antaa levon. Tätä varten Oronmyllyn Jyväkirkko on olemassa.

Evankelista, kirjailija Erkki Leminen kertoi kokemuksestaan Oronmyllyn ensimmäiseltä nuorten hiihtoleiriltä helmikuussa 1963. Hän katsoi Oron kosken virtaavaa vettä ja näki sen uudistavan, puhdistavan ja vapauttavan voiman. ”Ajattelin, että tätä toistettakoon kaikissa saarnoissa Oronmyllylle tuleville kiusatuille syntisille yhä uudestaan, ettei, jos mahdollista, kenenkään tarvitsisi lähteä Orolta sielu tunkkaisena ja synnit tunnollaan.” (Erkki Leminen, Armon virta tulvii. Karas-Sana 1985, s. 62). Tänään Jeesus kutsuu ihmisiä luokseen, jotta hän saisi puhdistaa sisimmän, antaa synnit anteeksi ja vapauttaa ihmisen.

Huomaa Jeesuksen kutsussa erityisesti yksi sana: ”kaikki”. ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Tulkaa aivan kaikki, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat ja elämän lyömät. Kaikki väsyneet ja toivon menettäneet. Myös kaikki hengellisiä taakkoja ja uskonnollisia vaatimuksia kantavat. Kaikki syntien ja syyllisyyden taakan alle uupuvat. Jeesus kutsuu: Tulkaa minun luokseni kaikki ja te saatte levon.