Messu Olavinlinnassa

Luukkaan evankeliumi 9:28–36 

Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa. 
    Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: ”Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi. 
    Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!” Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään. 

 

Olemme jälleen saaneet kuulla ja kokea upeita oopperaesityksiä Savonlinnan Oopperajuhlilla. Sielussa, mielessä ja sydämessä on sykähtänyt huikeiden oopperateosten äärellä.  

Muistatko elämäsi varrelta hetken, jolloin olet oivaltanut jotakin? Tai tavoitatko hetken, jolloin jokin asia on kirkastunut itsellesi? Oivaltamisia voi tapahtua millä elämän alalla tahansa. Laulajalle se saattaa olla sävellyksen merkitys. Nuotit paperilla alkavat elää aivan erityisellä tavalla ja musiikkista aukeaa jokin uusi ulottuvuus. Teologiasta kiinnostuneelle se saattaa olla jokin teologinen oivallus, joka avaa uusia näköaloja jostakin opinkappaleesta tai hengellisestä elämästä. Tiedemiehelle se voi olla ymmärrys universumin järjestyksestä. Suuria oivalluksia tapahtuu myös ihan tavallisen elämän keskellä. Oivalluksen hetki on kuin sydämen tai sielun valaistuminen; se on kuin taivaallinen valo valaisisi ymmärryksen.   

Oivallus voi olla järkipohjainen tai looginen päättely, mutta sen lopputulos tuntuu usein koko kehossa. Jotkut kuvaavat sitä kuin sähköisku menisi läpi, toinen kuvaa sitä mielen avautumisena, kolmas ehkä hiljaisena ymmärryksenä, joka asettaa sieluun rauhan. Oivalluksen myötä jotakin muuttuu pysyvästi. Tämän päivän evankeliumistekstissä on kyse tällaisesta oivalluksesta. Siinä on kyse Jeesuksen kirkastumisesta ja siinä on kyse opetuslasten ymmärryksen avautumisesta.   

Kautta aikain ihmiset ovat kiivenneet vuorille rukoilemaan, etsimään pyhää ja kohtamaan Jumalaa. Niin myös Jeesus teki. Hän oli ottanut kolme opetuslastaan mukaan, ja he olivat kiivenneet korkealle vuorelle. Mutta oli hilkulla, että opetuslapset olivat menettää koko taivaallisen spektaakkelin. He vaipuvat uneen Jeesuksen rukoillessa.   

Kun opetuslapset lopulta heräävät horroksestaan ja näkevät, että paikalla on myös profeetta Elia sekä Mooses, opetuslapset alkavat oivaltaa, että nyt on kyse jostakin tärkeästä. Heidät valtaa jumalallinen taivasnäky. Vuoren huipun peittää sankka pilviverho. Raamatussa pilvi kuvaa usein jotakin pyhää, se voi olla vertaus enkelistä (2 Moos. 14:19), Jumalan johdatuksesta (2. Moos 13:21) tai itse Jumalan taivaallisesta visitaatiosta kuten tämän päivän evankeliumissa.  

Kun taivaalliset vierailijat ovat lähteneet, Pietari puhkeaa puhumaan ja lupaa rakentaa paikalle kolme majaa. Maja tai teltta on vertaus temppelistä, jollainen usein rakennettiin niihin kohtiin, joissa kohdattiin Jumala tai muita taivaallisia henkilöitä, kuten enkeleitä tai tässä tapauksessa jo edesmenneitä suuria hengenmiehiä. Joskus paikalle kerättiin vain kivikasa. Raamattu kertoo useista tämän kaltaisista pyhistä paikoista. Israelin kansa itseasiassa kantoi mukanaan ilmestysmajaa, Jumalan kohtaamisen majaa (2. Moos. 25-31), Jaakob puolestaan paini Jumalan kanssa Penuelissa ja Betelissä unen, jossa oli enkeleiden portaat taivaaseen (1. Moos. 28: 18-19).  

 Näinhän me edelleen teemme, rakennamme kirkkoja, mausoleumeja, kiinnitämme lukkoja siltoihin rakkauden merkiksi. Haluamme tehdä muistomerkin tärkeään paikkaan tai kohtaan, jossa yliluonnollinen on kohdannut. Haluamme tehdä pyhän näkyväksi. Samoin Pietari halusi tehdä muistomerkin pyhästä kohtaamisesta. Hän yritti vangita pyhän kokemuksen kyseiseen paikkaan, niin kuin hänen esi-isänsäkin olivat tehneet.   

Mutta Raamatun kohta jatkuu toteamuksella, että Pietari ei tiennyt mitä hän sanoi. Tähän voi olla syynä se, että Pietari ei ymmärtänyt pyhien majojen rakentamisen tekniikkaa, mutta itse ajattelen että Pietari ei vielä ymmärtänyt, ettei Jeesus ole vain profeetta, jolle rakennetaan pyhä telttamaja, vaan Jumalan Poika. Pyhyys ei asu majassa tai temppelissä. Pyhyys on Jumalan ja ihmisen yhteydessä. Ei paikoissa, teltoissa tai majoissa. Se on jotakin, joka ei ole näkyvää. Aivan kuten päivän virressä veisasimme tai kuten Pikku Prinssi toteaa, sydämellä näkee parhaiten. Pyhyys on hetkellisiä pilkahduksia Jumalan hyvyydestä. Pietari ei ymmärtänyt, että pyhyys ei pysy yhdessä paikassa.  

Miten voisi selittää pyhän kokemuksen? Oletko saanut kokea pyhän kosketuksen elämäsi varrella? Miten sinä selittäisit sen? Voiko pyhyyden kokea järjellä? Meillä jokaisella on omat tulkintamme ja ajatuksemme sanoista. Voiko sanat ylipäätään tavoittaa pyhyyden? Libretossa tai Raamatussa sanat ovat vain mustetta paperilla, ne sisältävät pyhyyden käsitteen, mutta ajattelen, että kokemus itsessään koetaan. Myös pyhyys.  

Tämän päivän evankeliumissa pyhyys tulee lähelle pyhässä pilvessä. Me emme voi nähdä Jumalaa kasvoista kasvoihin, mutta voimme kokea hänen läsnäoloaan. Tuossa Jumalan taivaallisessa visitaatiossa hän sanoo: Tämä on minun poikani, kuulkaa häntä. Kuulkaa! Jumala kehottaa meitä kuuntelemaan, mitä hänen pojallaan on sanottavaa meille. Kuulkaa häntä. Jeesuksen sanojen kuuleminen on tärkeää, koska hän on Jumalan Poika. Johanneksen evankeliumi alkaa sanoilla: Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala. Nämä sanat viittaavat Jeesukseen. Jeesuksen sanoissa on siis Jumalan luomisvoima, muutoksen voima.   

Ajatellaanpa tämän päivän kokonaisuutta; me olemme juuri lukeneet Raamatusta pyhyyden kohtaamisesta, meitä on kehotettu kuuntelemaan ja tässä näkyvässä maailmassa me olemme Olavinlinnassa, keskellä Oopperajuhlia. Miten nämä kaikki liittyvä toisiinsa?   

Aloitetaan musiikista, tarkemmin sanottuna Martti Lutherista ja musiikista. Lutherille musiikki oli suuri Jumalan lahja. ”Rakastan musiikkia, koska se on Jumalan lahja, ei ihmisen. Se ilahduttaa mielen, karkottaa Paholaisen ja luo viatonta iloa. Musiikkia harjoitettaessa väistyvät viha, himo ja ylpeys” (WA 50, 368-374). Näin siis Luther ajatteli.  

Luther ajatteli musiikin olevan jopa Jumalan paras lahja, tähän päätelmään on tullut Miika Anttila Lutherin musiikin teologiaa käsittelevässä väitöskirjassaan (”Viaton nautinto. Tutkimus Lutherin musiikin teologiasta, 2011”).  

Lutherin mielestä musiikin merkittävin ominaisuus on sen kyky koskettaa ihmisen sydäntä, tuottaa iloa ja mielihyvää. Kyse on Jumalan lahjasta, jostakin, jonka Jumala antaa pelkkää hyvyyttään. Ehkä se on pilkahdus taivaallisesta täydellisestä sinfoniasta tai oopperateoksesta. Musiikki on jotakin, jonka kautta on mahdollista oivaltaa jotakin Jumalan suhteesta ihmisiin. Musiikki koskettaa syvästi ihmisen tunne-elämää.   

Mutta Lutherille kuuleminen ylipäätään oli tärkeää, ei vain musiikin vaan myös Jumalan sanan kuuleminen. Lutherille Jumalan Sana on ennen kaikkea korvin kuultava asia. Sekä musiikki että sanan kuuleminen toimivat kuuloaistin kautta. Ne resonoivat kehossa. Jumalan sanan toistuva ääneen lausuminen ja myös laulaminen nostavat ihmisen tunne-elämän Jumalan puoleen. Usko, joka syntyy sanan kuulemisesta, on iloinen asia, joka puolestaan luontaisesti purkautuu vaikkapa lauluna ja musiikkina. Niinhän psalmeissakin todetaan: ”Laulakaa Jumalalle, soittakaa hänen nimensä kunniaksi, ylistäkää häntä. Herra on hänen nimensä, iloitkaa hänen edessään!” (Ps. 68:5.)  

Jumala siis sanoo, kuulkaa! Kuuntelemisella on valtava merkitys. Kuuntelu on tärkeää, koska kuuntelu muuttaa ihmistä. Toisen ihmisen kuuntelu, musiikin kuuntelu, Jumalan sanan kuuntelu, ne kaikki vaikuttavat meissä ja saavat myös muutosta aikaiseksi. 

Jos olet valmis kuuntelemaan, olet valmis myös muuttumaan. Kun olemme erimielisiä, niin aika usein äänen voimakkuus nousee, keskeytämme toisiamme, emmekä ole valmiita kuulemaan. Riidan keskellä me emme halua antaa sanojen vaikuttaa ja muuttaa käsityksiämme tai käyttäytymistämme. Mutta kun suostumme sulkemaan oman suumme ja suostumme kuuntelemaan, se voi avata aivan uusia oivalluksen ovia. 

Musiikin kuuntelulla puolestaan on suuri merkitys esimerkiksi ihmisen hyvinvointiin. Musiikki muun muassa virkistää muistia, kohentaa mielialaa ja parantaa toimintakykyä. Se myös vähentää stressiä ja ahdistuneisuutta. Musiikin kuuntelu tekee meille siis hyvää. Musiikki vaikuttaa sielun syvyyksissä, juuri niin kuin Lutherkin ajatteli. 

”Jos tahdot lohduttaa murheellista, kauhistuttaa iloista, rohkaista epätoivoista, nöyryyttää ylpeää, rauhoittaa kiihtynyttä tai saada vihaisen hyvälle tuulelle – ja mitä ikinä onkaan noita ihmissydämen valtiaita, eli tunteita, taipumuksia ja affekteja jotka yllyttävät ihmisen hyvään ja pahaan – mikä olisi parempi keino siihen kuin musiikki?” (WA 50, 368-374).  

Me olemme jälleen saaneet olla vaikuttavien oopperateosten äärellä. Sanat ja sävelet ovat asettuneet osaksi sielun, mielen ja sydämen kokemusta. Jos perehdymme oopperoiden kertomuksiin, niin huomaamme, että moni niistä voisi olla Jeesuksen opetusta. Ainakin lopputuleman osalta. Tänä vuonna oopperat ovat nostaneet esiin taisteluita rakkaudesta, vallanhimon vaarat ja petoksen seuraukset.  

Jos katsomme Jeesuksen tärkeintä opetuskokonaisuutta, Vuorisaarnaa, huomaamme kovin tuttuja asioita: autuaita ovat rauhantekijät, älä tee aviorikosta, älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, olkaa täydellisiä niin kuin teidän taivaallinen isänne on täydellinen jne. (Matt.5-6). Tuntuu siltä, että moni ooppera puhuu juuri näistä samoista asioista. Ne puhuvat ihmisyydestä, kaikesta mitä siihen liittyy, ne kertovat synnin taakasta.  

Ensi vuonna on Joonas Kokkosen oopperateoksen Viimeiset kiusaukset 50-vuotisjuhla. Ooppera nähdään ensi kesänä myös Savonlinnassa. Se kertoo maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalaisen elämästä. Vahvat sävelet ja sanat kertovat elämän iloista ja suurista haasteista, ne kertovat myös sanan kuulemisen muuttavasta voimasta, mutta myös raastavasta ikävöivästä uskosta. Paavo Ruotsalainen sai omassa elämässään taivaallisen oivalluksen seppä Högmanin sanoista: yksi sinulta puuttuu ja sen myötä kaikki, sisäinen Kristuksen tunto. 

Ajattelen, että tuo hetki Paavon elämässä oli Kristuksen kirkastumisen, taivaallisen oivaltamisen hetki. Paavo ei koskaan puhunut tunteesta, siis että oivallus olisi jokin tunne, vaan hän puhui tunnosta, tuntemisesta, siis jostakin mikä tuntuu sielussa, mielessä ja sydämessä. Tuo oivallus avautui kuuntelemisen kautta. Se avautui Jumalan sanan kuuntelemisen ja seppä Högmanin kuuntelemisen kautta. Kuuntelemisessa on muutoksen voima.  

Toivon, että osaamme pysähtyä kuuntelemaan. Kuuntelemaan musiikkia Jumalan lahjana, kuuntelemaan toisiamme sekä kaikista eniten kuulemaan Jeesuksen sanoja. Sanoja, joissa on todellinen luomisvoima, jotka osoittavat meille armon ja pelastuksen, ja jotka totisesti muuttavat elämää.   

 

Piispa Mari Parkkinen