Karjalaisen kansan messu

Jeesus sanoo:
”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!” (Matt. 7:13–14).

 

Lapsuudestani 1960-luvulta muistan perheemme kesäiset retket Lauritsalasta Nuijamaalle. Laivoja, sulkuja ja ylipäänsä tapahtumia kanavalla oli mielenkiintoista seurata. Kuitenkin erityisen jännittävää oli päästä Nuijamaan kirkolle, aivan rajavyöhykemerkkien viereen. Kirkon luota näkyi Neuvostoliiton rajavartiotorni. Se tuntui uhkaavalta. Rajan läheisyys kiehtoi, mutta myös pelotti, varsinkin tuon ajan ilmapiirissä. Kirkon vaiheet ja sankarihautausmaa vielä korostivat Nuijamaan historiaa ja menetyksiä.

Jos matka lähes kuusi vuosikymmentä sitten Nuijamaalle tapahtui kapeaa tietä pitkin osin Saimaan kanavaa seuraten, nyt tänne hurauttaa nopeasti leveää ja hyväkuntoista valtatietä 13 ajaen. Piispan tehtävät ovat usein vieneet työmatkalle Venäjälle ja siksi Nuijamaan raja-asema on tullut tutuksi. Silti edelleen raja kiehtoo ja jännittää.

Päivän evankeliumissa Jeesus vertaa ihmisen elämää tiellä kulkemiseen. Ihminen on matkalla kohti taivasta. Kuva on havainnollinen. On olemassa leveä valtatie kuin nykyinen tie Nuijamaalle. On olemassa kapea tie kuin muistojeni tie vuosikymmenten takaa Nuijamaalle.

Jeesuksen mukaan avara portti ja lavea tie vievät kadotukseen. Ahdas portti ja kapea tie vievät taivaaseen. Jeesuksen sanat eivät oikein tunnu sopivan nykyaikaan. Niissä on sellaista ehdottomuutta, jota me tämän ajan ihmiset vierastamme. Niissä on myös selkeä kehotus, joka tuntuu meistä vastenmieliseltä. Lisäksi ajatus kadotuksesta tuntuu menneisyyden jäänteeltä, joka ei ole nykyaikaa. Moni mieluummin vaikenee siitä tai opettaa takavuosien kirjan nimen mukaisesti, että ”Kaikki pääsevät taivaaseen”.

Mutta Jeesuksen sanat opettavat toisin. Selvääkin selvemmin Jeesus sanoo, että monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen, ja vain harvat löytävät tien, joka vie elämään. Mistä tässä oikein on kyse?

Muutama vuosikymmen sitten rippikoululeireillä oli suosittua järjestää Kristityn vaellus. Tässä vaelluksessa kristitty kulkee elämän lankaa pitkin kohti taivasta. Matkalle lähdetään selässä iso taakka. Alkumatkassa ennen taivaan tielle pääsyä on ahdas portti. Se on niin ahdas, ettei siitä pääse läpi, ennen kuin luopuu selässään olevasta taakasta. Vasta sitten löytää sille kaidalle tielle, joka johtaa perille taivaaseen.

Jumalan tarkoitus ei ole rajoittaa pelastuvien lukumäärää mahdollisimman pieneksi. Päinvastoin hyvää sanomaa on julistettava kaikille ihmisille, jotta kaikki pelastuisivat ja pääsisivät taivaaseen. ”Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille”, sanotaan Tiituksen kirjeessä (Tiit. 2:11). ”Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat”, todetaan puolestaan ensimmäisessä Timoteuskirjeessä (1 Tim. 2:4). Sitä varten Jumala on lähettänyt ainoan Poikansa maailmaan kärsimään ja kuolemaan ristillä. Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä sanotaankin: ”Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän, vaan koko maailman” (1 Joh. 2:2). Näin avara on Jumalan pelastustahto.

Portin ahtaus ei ole Jumalasta lähtöisin. Ahtaus on meidät aiheuttamaamme. Yritämme kuljettaa mukanamme pelastuksen portin kautta jotakin sellaista, jota sen läpi ei ole lupa viedä aivan kuin Kristityn vaelluksessa. Portista ei pääse läpi, ennen kuin luopuu selässään olevasta taakasta.

Kaidan tien portti on ahdas siksi, että sen läpi ei pääse mitään ihmisestä lähtevää. Portin läpi ei pääse ihmisen synti, eivät mitkään Jumalan tahdon vastaiset teot, sanat tai ajatukset. Sen läpi ei myöskään kuljeta periaatteella ”enhän minä mikään suuri syntinen ole, en minä ole muita pahempi”. Mutta taivaaseen vievän portin läpi ei pääse myöskään ihmisen hyvät teot. Pelastukseen ei päästä suurilla saavutuksilla, hyvällä elämällä, ei edes lähimmäisenrakkaudella tai seurakunnallisella harrastuneisuudella. Juuri tämä tekee portista niin ahtaan. Oman hurskauden rakentelemiseen luontaisesti taipuvan ihmisen on kovin vaikea löytää taivaan tietä. Kun puhutaan pelastuksesta, omalla uskonnollisuudella, hyvillä teoilla tai kelvollisella elämällä ei olekaan merkitystä.

Nuijamaan sankarihautausmaan 158 valkoista pientä ristiä ovat puhutteleva näky. Ne kertovat nuijamaalaisten antamasta uhrista isänmaamme hyväksi. Ne kertovat kuolemasta, menetyksestä, kaipauksesta. Samalla ne kertovat pelastuksesta, onhan risti merkki Kristuksen sovitustyöstä syntiemme tähden. Ahdas pelastuksen portti on ristinmuotoinen portti. Sen läpi käydään yksin armosta, yksin Kristuksen pelastustyön tähden. Jeesuksen nimi tarkoittaakin: ”Herra pelastaa”. Hän on Jumala, joka pelastaa. Tie taivaaseen kulkee Jeesuksen ristin ja hänen verensä kautta. Siksi portin tunnussanana on Roomalaiskirjeen jae: ”Joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi.” (Room. 4:5).

Tässä lienee syy siihen Jeesuksen sanaan, että vain harvat löytävät taivaan tien. Ihminen haluaisi aina esittää Jumalallekin jotain itsestään nousevaa, jotain, mitä on itse saanut aikaan. Monet vieraat uskonnot ja uudet uskonliikkeet kiehtovat juuri siinä, että ne tarjoavat mahdollisuuden tee se itse -uskontoon. Tekemällä niin tai toimimalla noin ihminen pelastaa itse itsensä tai ainakin osallistuu pelastustekoon jotenkin. Kristinuskossa ihmisen oma osuus pilaa kaiken.

Ihmisen teoilla ja rakkaudella on toki paikkansa. Ne kuuluvat jokapäiväiseen elämään. Rakastamme ja palvelemme Jumalaa lähimmäistämme palvelemalla ja rakastamalla. Tällaisia tekoja toisen puolesta ja tällaista palvelevaa rakkautta Nuijamaalla tarvitaan. Sen sijaan suhteessamme Jumalaan emme voi tehdä muuta kuin ottaa Jumalan suuren hyvyyden vastaan. Uskomme kallein aarre on tässä: ihminen pelastuu yksin armosta Kristuksen sovitustyön tähden. Sinulta ei vaadita mitään muuta, saat uskoa Kristuksen pelastusteon omaksesi.

Japanilaiset laskevat kahdentoista eri tien vievän kuuluisan Fudzi-vuoren huipulle. Jokainen teistä vie lopulta huipulle, tiet vain ovat hyvin erilaisia. Valitettavasti monet aikamme ihmiset rinnastavat ihmisen pelastumisen vuorikiipeilyyn. Yleisesti ajatellaan kaikkien uskontojen vievän samaan paikkaan. Ehkä Fudzi-vuoren huipulle on olemassa monta tietä, mutta taivaaseen ja Jumalan luo on vain yksi tie. Jeesus vakuuttaa: ”Minä ole tie ja totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6). Jeesus ei ole vain tien näyttäjä, vaan hän on itse tie. Tälle tielle Jeesus tahtoo meitä kaikkia kutsua. Portti tälle tielle on ristinmuotoinen ja sen läpi käydään armosta. Uskossa Kristukseen matkaa tehdään tällä tiellä kohti iankaikkisuutta. Siksi rukoilemme: ”Herra, osoita minulle tiesi, opeta minua kulkemaan polkujasi” (Ps 25:4).