Pappisvihkimysmessu

Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä.
Hän sanoi heille: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.
Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: ’Rauha tälle kodille.’ Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille. Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta toiseen.
Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’ Mutta jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: ’Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut – pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!’ Minä sanon teille: Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sellainen kaupunki.” (Luuk. 10: 1-12).

Viime torstaina ja perjantaina olin Helsingin kirjamessuilla. Piispat ovat useampana vuotena haastatelleet kirjailijoita. Tänä vuonna minulla oli kaksi haastattelua. Luonnollisesti sen lisäksi kuljin messuilla ja tutustuin kustantamojen osastoihin. Vastaani tuli tuhansia ihmisiä; messuille osallistuu neljän päivän aikana noin 80 000 kävijää. Piispan virkapaita ja risti kaulassa herätti vastaantulijoissa monenlaisia tuntemuksia. Useampi minulle tuntematon ihminen halusi jutella hetken kanssani, muutama hyvinkin syvistä elämänsä asioista. Toki korviini kantautui myös joitakin ivallisia lausahduksia siitä, mitä tuo ”liperikaulainen” täällä tekee. Tuhansien ihmisten keskellä tunsin olevani konkreettisesti Jeesuksen lähettiläs ja hänen kirkkonsa edustaja. Tämän pyhäpäivän aiheena kirkkomme Evankeliumikirjassa on Jeesuksen lähettiläät.

Jeesus kutsui 12 opetuslasta työtovereikseen ja työnsä jatkajiksi. Tämän päivän evankeliumi kertoo, että apostolien lisäksi Jeesus valitsi 72 opetuslasta. Jeesuksen asia ei ole vain opetuslasten varassa. Jeesus lähettää paitsi apostolit, myös laajemman joukon työhönsä. Tästä joukko on laajentunut koskemaan jokaista kristittyä. Siksi Helsingin kirjamessuilla ei vain joukko piispoja ja pappeja edustanut Kristuksen kirkkoa vaan jokainen kristitty oli Jeesuksen lähettiläs. Kirkon työ ei ole ensisijaisesti seurakuntien palkatun työvoiman varassa. Jokainen Kristukseen uskova on lähetetty kertomaan Herrastaan, sanoin ja teoin, puheillaan ja elämällään.

Jeesus lähetti opetuslapset pareittain. Kaksin lähettäminen korostaa, että kyse on yhteisestä työstä eikä kenenkään yksilön omasta hankkeesta. Jeesuksen lähettiläänä toimiminen ei ole yksilölaji vaan joukkuelaji. Siinä kuljetaan samaan suuntaan ja ollaan valmiita rohkaisemaan toista, kuten Mooses rohkaisi Joosuaa: ”Älä lannistu. Älä pelkää.”

Jeesus lähetti opetuslapsensa kyliin ja kaupunkeihin kertomaan sanomaa. Sen sisältönä oli viesti: Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Se oli viesti, joka kosketti ihmisiä. Se ei jättänyt ihmisiä välinpitämättömiksi. Jotkut ottivat Jeesuksen lähettiläät vastaan ja uskoivat heidän sanomaansa. Toiset taas käänsivät selkänsä, sulkivat ovensa eivätkä ottaneet sanomaa eivätkä sen julistajiakaan vastaan.

Evankeliumiteksti tuo esille kaksi tärkeää asiaa kirkon elämään ja työhön.

Ensinnä on keskityttävä olennaiseen. Jeesuksen lähettämillä oppilailla oli niin tärkeä asia, että kaikki turha sai jäädä. Matkalle ei pitänyt ottaa mitään ylimääräisiä varusteita. Jumalan valtakunnan sanoma piti saada eteenpäin. Silloin keskityttiin olennaiseen, siihen mikä kosketti ihmisiä.

Tämä on ratkaisevan tärkeää kirkon tulevaisuudelle. On keskityttävä olennaiseen. Kun seurakunnissa, hiippakunnassamme ja koko kirkossamme pohditaan seurakuntatyön kehittämistä, voimavarojen riittävyyttä ja resurssien jakamista, on keskityttävä olennaiseen. Miten seurakunnassa ihminen kohtaa Jumalan? Miten evankeliumi hoitaa ihmisiä, vapauttaa synnistä ja syyllisyydestä, luo toivoa ja tulevaisuudenuskoa, synnyttää keskinäistä yhteyttä ja lähimmäisenrakkautta? Mitkä tavat ja keinot edistävät kaikkea tätä niin, että ihminen tulee kosketetuksi?

Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä sen vuoksi, että kirkossamme näyttää olevan taipumus keskittyä rakenteisiin, hallintoon, strategioihin ja suunnitelmiin. Ne kaikki ovat tarpeellisia eikä niitä pidä väheksyä. Mutta ne ovat vain välineitä seurakunnan varsinaisen tehtävän toteuttamiseksi.

Sama kysymyksenasettelu koskee etiikkaa. Kristinuskoon kuuluu vahva eettinen ja moraalinen sisältö. Sekä Raamattua että kristinuskoa jouduttaisiin olennaisesti kaventamaan, jos arvot ja eettinen vastuu leikattaisiin pois. Syvimmältään kristinusko ei kuitenkaan tyhjenny moraaliin eikä tyydy vain arvoihin. Kirkon olemus ei rajoitu eettisiin kysymyksiin.

Mieleeni on jäänyt vuosien takaa emeritusprofessori Antti Eskolan haastattelu. Hän sanoi osuvasti: ”Jeesuksen eettisessä opetuksessa on paljon hyvää kamaa. Kristinuskon isommassa kertomuksessa, jossa puhutaan synnistä, armosta ja pelastuksesta, Jeesuksella on vielä tärkeämpi rooli. Jos tämä isompi kertomus jätetään sivuun, ei enää voi puhua kristinuskosta.” (Hengellinen Kuukauslehti 10/1999). Siksi on keskityttävä olennaiseen.

Toiseksi sanoma on tärkein. Merkillepantavaa on se painotus, jolla Jeesus puhui evankeliumista. Olipa kyseessä rauhan toivotus tai sanoma Jumalan valtakunnan tulosta, sillä oli voima itsessään. Viestinviejät olivat vain sanoman välittäjiä. Sanoma oli tärkeämpi kuin sen julistajat. Lähettiläät eivät olleet tärkeitä, heistä ei kerrota mitään erityistä. Tiedämme vain heidän lukumääränsä, edes nimiä ei mainita. Heidän ei pitänyt manipuloida tai käännyttää ihmisiä Jumalan puoleen. Heidän vastuullaan oli hoitaa heille uskottu tehtävä. Evankeliumin sanomassa oli itsessään voima.

Tämä on tärkeä huomata siksi, että olemme tulleet jotenkin aroiksi pitämään esillä evankeliumia. On helpompi puhua etiikasta kuin uskosta. Pelkäämme, ettemme vain tuputtaisi sanomaamme kenellekään. Samanaikaisesti yhteiskunnan uskontokammo leviää. Uskonto on haluttu työntää moniarvoisuuden ja suvaitsevaisuuden nimissä pois julkisesta elämästä. Kuluvana syksynäkin tämä ilmiö on saanut kummallisia piirteitä. Tavarataloketju poisti ristin kreikkalaisesta juustopakkauksestaan, päiväkotien ruokarukous vaihtui loruun ja päivänavauksista on toivottu, ettei niissä puhuttaisi Jumalasta. Tämä kaikki kertoo siitä, että evankeliumissa itsessään on voima. Siksi sitä myös vastustetaan.

Raamattu sanoo, että Jumalan sana ei palaa tyhjänä saamatta aikaan sitä, mitä varten se on lähetetty (Jes. 55:11). Jos se otetaan vastaan, se saa aikaan uskoa, pelastusta ja armoa. Jos se torjutaan, se saa aikaan uhmaa, paatumusta ja tuomiota. Evankeliumissa itsessään on voima. Evankeliumissa on läsnä elävä Kristus. Siksi evankeliumi koskettaa ihmistä.

Tämä on vapauttava sana meille Jeesuksen lähettiläille, olemmepa kirkon työntekijöitä tai tavallisia kirkon jäseniä. Jokainen kastettu on kutsuttu viemään evankeliumia eteenpäin. Jokainen kristitty on Jumalan todistaja elämällään, sanoillaan, teoillaan ja tekemättä jättämisillään, valinnoillaan ja ratkaisuillaan. Silti kirkon työ ei ole meidän varassamme.

Evankeliumi kertoo, kuinka Jeesus luotti valitsemiinsa. He olivat lähettiläitä, Jeesuksen edustajia. Heidän tuli antaa Vapahtajastaan hyvä, oikea ja totuudellinen kuva. Vastuu oli suuri. Onneksi samoin oli suurta se, että lähetetty sai luottaa Lähettäjäänsä, jonka asialla hän oli. Tämän päivän työntekijäkään tai kirkon jäsen ei ole omalla, vaan Jeesuksen asialla.

Hyvä seurakunta. Tässä jumalanpalveluksessa vihitään papeiksi kolme teologian maisteria, jotka ovat saaneet kutsun pappisvirkaan. Aija, Iida ja Tanja liitytte siihen ketjuun, joka on alkanut 12 apostolista, laajentunut 72 opetuslapseen ja siitä kasvanut nykyaikaan saakka. Tämä näkymä yhtäältä huikaisee, toisaalta tekee hyvin nöyräksi.

Pyhäpäivän evankeliumin viesti liittyy suoraan pappisviran tehtäviin. Jokainen pappi on kutsuttu ja vihitty Kristuksen kirkon palvelukseen Jeesuksen lähettilääksi. Virka ei ole pappia varten eikä hän omista sitä. Pappi vihitään virkaan, joka on häntä suurempi ja joka on kirkon virka. Pappi ei toteuta itseään ja aja omia ideoitaan tai ajatuksiaan. Hän on kirkon palvelija, jonka Jumala itse kutsuu työhönsä ja johon Hän erottaa ja vihkii.

Evankeliumi muistuttaa teitä pappisvirkaan vihittäviä: Tärkeintä on keskittyä olennaisimpaan kaiken sinänsä hyödyllisen ja tärkeän keskellä. Keskeisintä on kysyä, miten ihminen voi kohdata Jumalan ja lähimmäisen. Siksi olkaa rohkeasti pappeja, julistakaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ja eläkää tätä uskoa todeksi niin viranhoidossanne kuin koko elämässänne. Pappisviran moninaisten vaatimusten ja tehtävien, ihmisten vaikeuksien ja oman itsensä edessä pappi tuntee usein avuttomuutta. Silloin teitä kantakoon tietoisuus, että saatte itse elää siitä samasta evankeliumista, jota muille välitätte. Hoidatte virkaanne Pyhän Hengen antamin voimin ja hänen siunauksensa turvin.

 

Seppo Häkkinen