Saarna messussa Laurin kirkon raunioilla

Jeesus sanoi:
”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”
Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa. (Luuk. 4:23–30).

Tuntuuko sinusta, että maailmanmeno on muuttunut hulluksi? Ihmetteletkö, mitä ihmisille on oikein tapahtunut, kun puheet ja teot ovat niin hurjia? Ahdistavatko uutiset sinua?

Ei ihme, jos ajatukset ovat synkkiä. Euroopan turvallisuustilanne on järkkynyt. Venäjän arvaamattomuus pelottaa. Sota Ukrainassa järkyttää. Rauhallinen pohjoinen kansankoti Ruotsi on levottomuuksien kourissa. Vastakkainasettelu ja jännitteet ovat voimistuneet ja näkyvät julkisessa keskustelussa. Koronan jälkeen seuraava kulkutauti lintuinfluenssa leviää maassamme. Puhumattakaan ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta. Ilmastokriisin seuraukset tuntuvat jo konkreettisesti sään ääri-ilmiöinä eri puolilla maailmaa. Sen lisäksi vielä jokaisella ihmisellä on omat huolensa ja murheensa kannettavanaan.

Tällaisen tilanteen keskellä päivän evankeliumissa on tärkeä yksilöstä yhteisöön avautuva näköala. Me olemme tottuneet ajattelemaan, että hengelliset ja uskonnolliset ratkaisut ovat yksilön omia asioita. Uskonto on yksityisasia, hoetaan yleisesti. Tietyssä mielessä näin toki on. Jokaisen on itse ratkaistava suhteensa Jumalaan. Usko on aina yksityisen ihmisen ja Jumalan välinen henkilökohtainen suhde.

Kuitenkin evankeliumien mukaan Jeesus itkee kansojen tai kaupunkien kohtaloa. Jeesus itkee Jerusalemin sokeutta, valittaa Korasinin ja Betsaidan sekä myös Kapernaumin katumattomuutta. Tämän päivän evankeliumissa Jeesuksen kotikaupunki Nasaret hylkää hänet ja on vähällä jopa surmata hänet. Myös lähetyskäskyssä puhutaan kokonaisista kansoista. ”Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.”

Kristillisellä uskolla on siis vaikutuksensa yksilöiden lisäksi laajemman yhteisön ja koko kansakunnan elämään. Täällä Laurin kirkon raunioilla ajatukset kulkeutuvat vuosisatojen taakse 1500-luvun alkupuolelle, jolloin tälle paikalle rakennettiin Pyhälle Laurentiukselle nimetty kirkko. Vuosisatoja vanhan kirkon raunioilla on syytä muistaa, miten monella tavalla kirkko on vaikuttanut suomalaisuuteen ja arvopohjaamme. Mistä ovat peräisin toisen ihmisen arvon tunnustaminen, elämän ja toisen omaisuuden kunnioittaminen, rehellisyyden vaatimus kaikessa kanssakäymisessä, totuudellisuus puheissa jne.? Mistä on peräisin näkemys siitä, että yhteiskunnan on huolehdittava kaikista jäsenistään, pyrittävä rauhaan muiden ihmisryhmien ja kansakuntien kanssa, jätettävä tämä maailma tuleville polville yhtä hyvänä kuin olemme sen saaneet?

Näitä arvoja ja tällaista elämäntapaa kristillinen kirkko on vuosisatojen ajan juurruttanut kansaamme. Nyt niitä pyritään järkyttämään, kuten olemme viime aikoina havainneet. Se pelottaa, ahdistaa, järkyttää. Emme saa antaa pahalle periksi. Vihaan ei pidä vastata vihalla. Vastakkainasettelulle ei pidä antaa tilaa. Päinvastoin nyt on aika arvostaa ja puolustaa omia arvojamme; oikeudenmukaisuutta, elämän koskemattomuutta, toisen loukkaamattomuutta ja jokaisen ihmisarvoa. Nyt on aika elää arvojamme todeksi, rakentaa tätä maata ja toimia koko maailman tulevaisuuden hyväksi.

Niin kauan kuin nämä arvot saavat ohjata kansamme elämää, meidän on hyvä elää Suomessa. Ja toisaalta mitä enemmän luovumme isiemme ja äitiemme uskosta ja sen arvomaailmasta, sitä huonompaa tulevaisuutta kohti kuljemme. Nasaretin tapahtumat ovat tästä meille varoittavana esimerkkinä. Kristuksen hylkäävä kansa nousee itse elämää ja sen antajaa vastaan. Sellaisella yhteisöllä ei ole tulevaisuutta.

Evankeliumi nostaa esille etsikkoajan, niin yksilön kuin yhteisön näkökulmasta. Mikä oli seuraus nasaretilaisten tavasta kohdella Jeesusta? Luukas kirjoittaa, että ”Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa”. Etsikon aika meni heiltä ohi ilman, että he pelastuivat. Jeesus lähti pois, kun he eivät ottaneet häntä vastaan. Hän ei enää palannut kotikaupunkiinsa.

Evankeliumin äärellä joudumme kysymään: Miten me suhtaudumme etsikkoaikaamme? Olemmeko me niitä, jotka Nasaretin asukkaiden tavoin yksityisinä ihmisinä ja kansana hylkäämme Vapahtajamme? Vieläkö kuulemme hänen kutsunsa? Kyse on katumuksesta ja parannuksesta, kääntymisestä Jumalan puoleen.

Kerran kutsu loppuu ja Jeesus lähtee pois. Näin kävi Nasaretin asukkaille ja koko Juudan kansalle. Jeesus otti esimerkkejä menneiltä ajoilta. Hän kertoi pakanoista, jotka taipuivat Jumalan sanan alle samalla kun Israel hylkäsi sen. Sarpatin leski ja syyrialainen Naaman saivat kokea Jumalan armon ihmeitä samalla kun valitun kansan jäsenet jäivät niistä osattomiksi. Jeesus tahtoi sanoa: Jumalan hylkääminen tuo tullessaan tuomion. Jumalan kutsun kuuleminen ja vastaanottaminen pelastaa.

Hyvät seurakuntalaiset. Tähän messuun päättyy tämän vuoden perinteinen Laurin vaellus. Pyhiinvaelluksella elämä pelkistyy ja yksinkertaistuu. Tärkeät asiat nousevat pintaan ja toisarvoiset jäävät pois. Varmasti tässä on jotain olennaista siitä, miksi pyhiinvaellusten suosio on viime vuosina kasvanut.

Tänään evankeliumi vie meidät yksilöinä ja yhteisönä tärkeiden kysymysten eteen. Jumalan kansan historia osoittaa, että elämässä on aikoja, jolloin ihminen ja ihmisyhteisöt erityisesti joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen. Omiin kykyihin, ihmisviisauteen ja omaan erikoisasemaan luottaminen estävät usein näissä tilanteissa kuulemasta Jumalan ääntä ja hänen kutsuaan. Tänään meitä muistutetaan Jumalan kutsusta yhteyteensä. Samalla meitä rohkaistaan, että saamme kaikissa elämän vaiheissa niin yksilöinä kuin yhteisönä luottaa Jumalan läsnäoloon. Hän antaa meille turvan ja toivon.