Jeesus puhui opetuslapsilleen:”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: ’Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.’ Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.” (Joh. 13:16-20).

Viime torstaina vierailin piispantarkastusohjelmaan liittyen Yleisradion Etelä-Karjalan toimituksessa. Vierailun yhteydessä piispaa luonnollisesti haastateltiin radioon. Puhuimme pakolaisista, uskontojen kohtaamisesta ja talouden ylivallasta. Sitten taitava toimittaja yllätti piispan. Hän viittasi maailman levottomuuteen, viime aikojen epävarmuuteen ja monien kokemaan turvattomuuteen ja kysyi: Onko meillä toivoa?

Onko meillä toivoa? Tämä on ihmisen peruskysymyksiä. Maaseutuyrittäjien tapaamisessa viime keskiviikkona puhuin siitä, että jaksaakseen suunnitella ja asennoitua tulevaisuuteen, ihmisellä on oltava tieto elämän jatkuvuudesta, elämän merkityksestä ja tulevaisuuden toivosta. Tärkein näistä on toivo. Ilman toivoa ei elämällä ole merkitystä eikä jatkuvuutta.

Kristillinen kirkko on lähetetty maailmaan toivon välittäjäksi. Lappeenrannan seurakuntien tehtävä on juuri tässä. Tästä riippuu myös niiden tulevaisuus. Toivon ja toiveen erottaa vain yksi kirjain. Ehkä siksi nämä kaksi asiaa niin monesti sekoittuvat mielessämme. Toive on ihmisen toivomus tai haave, jonka toteutuminen on monella tavalla epävarmaa. Toivo tarkoittaa suuntautumista sellaiseen tulevaan hyvään, jonka toteutuminen on varmaa. Toivo ei perustu ihmiseen, vaan Jumalaan. Toivo ei riipu siitä, mitä ihminen tekee, vaan mitä Jumala on jo tehnyt lähettäessään Jeesuksen Vapahtajaksemme. Tässä on uskomme ydin. Tämän toivon välittäminen on kirkon ja jokaisen kristityn tehtävä. Piispantarkastuksen juhlapäivän evankeliumi puhuu tästä vastuusta.

Evankeliumi kertoo Jeesuksen lähettiläistä. Keitä he ovat? Kenestä Jeesus puhuu? Katselemmeko tätä kaikkea katsomosta ulkopuolisina vai puhuuko Jeesus meille, sinulle ja minulle?

Jokainen Kristukseen kastettu on hänen lähettiläänsä. Meidät, jotka olemme kirkon ja seurakunnan työntekijöitä, on asetettu erityiseen Kristuksen todistajan virkaan. Mutta jokainen kastettu kristitty on kutsuttu olemaan Kristuksen todistaja ja lähettiläs omalla paikallaan. Mielellämme väistäisimme vastuun ja rukoilisimme Mooseksen tavoin: ”Minä pyydän, Herra, lähetä joku muu.” (2. Moos. 4:13). Mutta emme voi välttää kutsua. Minä olen ja sinä olet Jeesuksen lähettiläs.

Kristillisen kirkon – myös täällä Lappeenrannassa – elämän ja kuoleman kysymys on, että ymmärrämme olevamme Jeesuksen lähettiläitä. Me kaikki kuulumme liikkeellä olevaan Jumalan kansaan. Meidän jokaisen tehtävänä on olla omalla persoonallamme ja omassa elämänympäristössämme Jeesuksen lähettiläitä ja hänestä avautuvan toivon välittäjiä.

Evankeliumissa on kaksi tärkeää alleviivausta Jeesuksen lähettiläille.

Ensinnä Jeesus sanoo: ”Ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.” Lähettilään tehtävä on toimia viestin välittäjänä. Lähettiläs ei saa esittää omia mielipiteitään. Hänen on pitäydyttävä yksinomaan saamaansa viestiin. Hänellä on valtuutus, mutta juuri siksi hänen on pysyttävä tiukasti kiinni lähettäjänsä linjauksissa. Näin tehdessään hänen sanansa on painoarvoltaan sama kuin lähettäjänsä sana. Jeesuksen lähettilään ei kuulu antaa kaikenmaailman lausuntoja. Jeesuksen lähettilään kuuluu viedä sanoma Jeesukselta.

Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen julkaisi hiljakkoin saarnaa käsittelevän kirjan Saarna? Kirjaa koskevassa haastattelussa hän totesi, että kristinuskoon liittyvällä puheella on kaksi sudenkuoppaa. Saarnasta on vaara tulla ihmislähtöistä maailmanparannusta tai puhuja saattaa langeta mestaroinnin kiusaukseen: hän korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle tätä tulkitsemaan. Huovinen korosti, ettei saarnaajan tehtävänä ole pelastaa omaa saarnaansa vaan ihmisiä.

Tämä on tärkeä muistutus kaikelle seurakunnan työlle. Tehtävämme ei ole rakentaa hienoa kirkon brändiä tai huolehtia seurakunnan hyvästä maineesta. Jeesuksen lähettilään tehtävä on sanoin ja teoin toimia niin, että ihminen voi kohdata Kristuksen. Piispa Huovisen sanoja mukaillen: Jeesuksen lähettilään tehtävänä ei ole pelastaa kirkkoa vaan ihmisiä. Siksi seurakunnat täällä Lappeenrannassakin ovat olemassa. Ne julistavat Jumalan sanaa ja jakavat sakramentteja, jotta Pyhä Henki niissä ja niiden kautta synnyttäisi ja vahvistaisi uskoa ja rakkautta.

Toiseksi Jeesus sanoo: ”Joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.” Tässä Jeesus sanoo jotain todella suurta. Nimittäin hänen lähettiläänsä vastaanottaminen on itsensä Jeesuksen vastaanottamista. Ja Jeesuksen vastaanottaminen on puolestaan Jumalan vastaanottamista.

Jeesus on antanut meille oman sanansa. Hän on antanut evankeliumin, sanoman syntien anteeksisaamisesta ja lupauksen iankaikkisesta elämästä. Tämä sana ei ole vain pelkkä tiedonanto. Herramme itse tulee sanassaan keskellemme. Jeesuksen lähettiläinä emme julista sanomaa poissaolevasta Mestarista. Siellä, missä kuljemme, puhumme ja toimimme, elävä Herra Jeesus on itse kanssamme.

Kristuksen lähettiläiltä kysytään ennen kaikkea uskollisuutta. Meidän ei tule miettiä, saammeko me itse jotain aikaan. Sen sijaan voimme luottaa siihen, että Pyhä Henki tekee sen, minkä hän on luvannut tehdä. Kiusauksemme on kiinnittää huomio itseemme ja omiin mahdollisuuksiimme. Helposti käännämme katseemme Jeesuksesta omaan itseemme. Silloin epätoivo iskee ja tuntuu, ettei näistä kirkon hommista tule mitään, pelkkää epäonnistumista kaikki. Näin saattaa käydä koko seurakunnalle. Näemme vain kirkon laskevat jäsentilastot, tilaisuuksien vähenevät osallistujamäärät ja kiristyvän talouden haasteet. Silloin edessä on kysymys, kuka sammuttaa viimeisenä valot.

Mutta voimme tehdä myös toisin eikä valoja tarvitse sammuttaa. Tänä vuonna on vietetty Lappeen seurakunnan 600-vuotisjuhlaa. Kirkon työllä on Lappeenrannassa pitkä historia. Kuluneet vuosisadat ovat rohkaisuna siitä, että Jumala on täällä koko ajan tehnyt työtään sanan ja sakramenttien kautta. Niin hän toimii yhä edelleen. Maailman muutoksen tuomat realiteetit on tarpeen ottaa todesta. Mutta sitä tärkeämpää on luottaa Jumalaan ja hänen sanaansa. Hän kutsuu meitä mukaan työhönsä, Jeesuksen lähettiläiksi. Tehtävämme on olla uskollisia saamallemme kutsulle. Silloin hän itse vastaa työn tuloksista. Silloin kirkolla on tulevaisuus, myös täällä Lappeenrannassa. Hänelle joka kysyy, onko meillä toivoa, me saamme kertoa Jumalan lupauksen: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11).