Urkujen käyttöönotto, juhlamessu

Markuksen evankeliumista 2:23-28

Jeesus kulki kerran sapattina viljapellon laitaa, ja hänen opetuslapsensa alkoivat kulkiessaan katkoa tähkäpäitä. Silloin fariseukset sanoivat hänelle: ”Katso nyt! Miksi opetuslapsesi tekevät sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä?” Mutta Jeesus vastasi heille: ”Ettekö ole koskaan lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen miestensä tuli nälkä eikä heillä ollut ruokaa? Hän meni, Abjatarin ollessa ylipappina, Jumalan huoneeseen ja otti uhrileivät, söi ja antoi miehilleenkin, vaikka niiden syöminen on sallittua ainoastaan papeille.” Ja Jeesus sanoi heille: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin herra.” 

 

Rakkaat kristityt! 

”Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle.”(Ef.5:19), kehotetaan Efesolaiskirjeessä.  

Seurakunta ei siis kokoonnu yhteen vain kuunnellakseen tai laulaakseen äänettömiä lauluja, vaan julistaakseen Jumalan suuria tekoja sanoin ja sävelin. Tämä kirkko on saanut uudet urut. On syytä kiittää päättäjiä, seurakuntalaisia ja etenkin urkujen rakentajia sinnikkyydestä, ammattitaidosta ja yhteisestä tahtotilasta. Nyt on valmista!  

Matkan varrella on varmasti tullut yllätyksiäkin vastaan, historiasta on paljastanut eri kerrostumia ja varmasti on löytynyt myös jotakin, jota voidaan säilyttää tuleville sukupolville. Urkujen rakentajien ammattitaitoa voi vain ihmetellä. Ajattelen, että se on aivan erityistä työtä, pyhääkin. Se on käsityötä, joskus hyvinkin pikkutarkkaa millimetrityötä ja työtä tehdään myös Hengen johdattamana. Näiden urkujen rakentamisessa on luotu uutta sekä entisöity ja korjattu osia vanhoista uruista. Se on hieno yhdistelmä. Vanhat urkupillit on tehty puusta ja metallista, modernin ajan sähköjohdot kuljettavat virtaa ja tekniikkaa eteenpäin, on pääpalje, puhaltimia, paisutuslaatikko jne. En edes tiedä, mitä kaikkea tuo kaunis fasadi piilottaa taakseen. Vanha ja uusi limittyvät toisiinsa saumattomasti, yhdeksi kokonaisuudeksi. Moni muistaa vielä urkujen polkemisen, jolla aikoinaan saatiin pillistöön ilmaa ja ääntä. Nyt on toisin. 

Näistä uruista lähtevät sävelet ovat monen tekijän summa. Mutta se ei yksinään riitä. Tekniikan ja materiaalin lisäksi tarvitaan soittaja, kanttori, jonka käsissä rakenteet muuttuvat musiikiksi. Musiikki on itsessään kaunista, mutta vasta kuulijan korvassa se alkaa todella elää. Uskon, että päättäjien ja urkujen rakentajien mielessä on ollut haave soinnista, joka kertoo Jumalasta sävelin. Se toive toteutuu aina, kun seurakuntalaiset saavat sekä kuunnella näitä urkuja että liittyä veisaamalla osaksi ylistävää ja rukoilevaa kristikuntaa.  

Urut ovat huikea ja monimutkainen soitin, mutta uruillakin on omat rajoituksensa, soittajalla on vapaus tulkintaan ja tunteiden ilmaisuun tietyssä äänimaisemassa. Aivan samoin ihmisen elämä on moniääninen, monen palasen summa, mutta kristityn elämälläkin on tietyt raja-aidat. Ihminen on ihminen ja Jumala on säätänyt ihmisyyden rajat.  

Päivän evankeliumissa Jeesus ja opetuslapset kulkevat viljapellon laidalla ja opetuslapset katkovat tähkäpäitä. Ilmeisesti fariseukset kulkevat Jeesuksen mukana, sillä he reagoivat heti: noin ei saa tehdä! On sapatti! Laki kieltää! Näyttää siltä, että uskonnolliset lait ja säännöt hämärsivät kyvyn nähdä ihminen. Oppineiden lain ja pykälien tarkka tulkinta estivät Jumalan rakkauden pääsyn ihmisten luo. Ihmisten elämä ja kaipuu Jumalan luo hukkuivat oppineiden jyrkkien puheiden alle. Laki kävi armottomasti armon edellä ja jyräsi sen alleen. 

Juutalaisuudessa oli ja on edelleen paljon erilaisia uskonnollisia lakeja. Kun ihmiset harhailevat kauemmaksi Jumalasta, on aika inhimillistä, että uskonnolliset johtajat alkavat muovata lakeja yhä vain enemmän ja erilaisista tavoista tulee lakeja. Juutalaisetkin muovasivat kymmenen käskyn lisäksi yli kuusisataa lisäkäskyä pitämään ihmiset kaidalla tiellä. Vanha testamentti sanoo muun muassa, että sapattina ei saa kävellä kivenheittoa pidemmälle. Vielä tänäkin päivänä sapattilait ovat Israelissa tärkeät. Mutta laista tuli taakka, josta Jeesus varoitti meitä, sillä laki ei itsessään voi koskaan lähentää ihmistä Jumalaan, vaan yhteyden luo Jeesus Kristus. Jeesus täytti lain kuolemalla meidänkin tähtemme ja sapatti eli pyhä päivä on sitä varten, että me silloin lepäämme ja kiitämme Jumalaa.     

Siksi Jeesus vastasi fariseuksille, oppineille: Sapatti on ihmistä varten, eikä ihminen sapattia varten. Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin Herra. Monesti Jeesusta syytettiin juuri sapattisääntöjen rikkomisesta, silloinkin, kun hän teki hyvää, herätti kuolleista ja paransi sairaita. Laki tuntui olevan oppineille tärkeämpi kuin Jumalan rakkaus, jota Jeesus oli tullut opettamaan.  

Jeesuksella oli ja on yhä valta asettaa rajat. Elämä on välillä tasapainoilua vanhojen tottumusten ja uusien käytäntöjen välillä. Elämä on usein myös tasapainoilua oman tahdon ja Jumalan tahdon välillä.  

Vapaus ei tarkoita sitä, että voisi itse määrittää, millainen Jumala on tai millainen Jeesus on. Kristityn vapaus on sitä, että meidät on kiinnitetty Kristukseen Jumalan armon ja rakkauden kautta ja näiden tulee näkyä myös teoissamme. Meidän käsiämme ei ole sidottu niin, ettemmekö voisi tehdä sapattinakin hyvää. Meidän suutamme ei ole tukittu niin, ettemmekö voisi puolustaa heikompia. Meidän sydäntämme ei ole tehty rakastamaan vain kaltaisiamme, vaan jokaista lähimmäistä. Kristus sitoo meidät itseensä ja toisiimme rakkaudella ja katkoo ne lain kahleet, jotka estävät meitä kulkemasta Jumalan tai toistemme luo. 

Erilaiset uskonnolliset vaatimukset sekä elämän kiireet ja toimet kahlitsevat meitä joskus aivan liikaa. Ihminen tarvitsee pysähtymistä Luojansa eteen, hiljentymistä ja rukousta. Itse ainakin huomaan, että jos en rukoile ja hiljenny, siis hiljennä arjen kiirettä ja ajatusten juoksua, röörit menevät tukkoon. Tuntuu siltä, että Henki kulje. Ajatukset jämähtävät paikoilleen, eikä sielu saa uutta Hengen virtaa. Luulen, että soittamisessa, musiikissa ja laulamisessakin on jotakin saman kaltaista. 

Jos hengellinen elämä on lukossa, se kuuluu. Joskus tuntuu, että laulu takertuu kurkkuun tai sormet eivät juokse koskettimille tai jalkio ei tottele jalan liikkeitä. Psalmin sanoin musiikki on rukousta, se on tunteiden ilmaisua, Jumalan ylistämistä ja kiittämistä. Jos kirkon urkupillit ovat tukossa, ääni ei kulje. Jos rukousyhteys takkuaa, Jumalan Henki ei kulje. Siksi on tärkeää vaalia sitä aikaa, jonka annamme Jumalalle, koska vain silloin voi syntyä jotakin uutta.  

Martti Lutherkin huomasi omana aikanaan, kuinka totutut messutavat ja jumalanpalveluksen kieli saattoivat olla Sanan kuulemisen esteenä. Luther kirjoitti musiikista tavalla, joka paljastaa, kuinka suuren merkityksen hän antoi musiikille ja kuinka syvällisesti jo keskiajalla vaistottiin musiikin terapeuttinen, emotionaalinen ja jopa eettinen merkitys: 

”Rakastan musiikkia, koska se on Jumalan lahja, ei ihmisen. Se ilahduttaa mielen, karkottaa Paholaisen ja luo viatonta iloa. Musiikkia harjoitettaessa väistyvät viha, himo ja ylpeys” (WA 50, 368-374). 

Sävelet käyvät siis sieluun asti ja poistavat meistä paholaisen aiheuttamia ikävyyksiä. Henki kulkee, rukous kohoaa Jumalan luo ja mielikin virkistyy. Musiikin kieli on yksi Jumalaa ylistävä kieli oman äidinkielemme lisäksi. 

Me tarvitsemme turvalliset puitteet, säännöt, lain ja rajat, mutta me tarvitsemme myös uskallusta ottaa uusia askelia, luottaa Jumalaan siinäkin hetkessä, kun uusi arveluttaa. Tänään ei enää poljeta ilmaa urkuihin, vaan kanttorilla on vapaus soittaa juuri niin kuin sielussa soi.   

Niin kuin tuttu Galatalaiskirjeen kohta sanoo: Vapauteen Kristus meidät vapautti– Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko ( Gal 5:1, 6.) Jumalan rakkaus näkyy tässä maailmassa siinä, että me osaisimme rakastaa ja palvella toisiamme, niissäkin hetkissä, kun tuntuu, että laki vaatisi toisin. Se on vaativa tehtävä. Synti kahlitsee, kyräilee ja hajottaa, vie tilaa ymmärrykseltä ja erottaa Jumalasta sekä toisistamme. Kristityn elämän vapaus ja voimanlähde on Kristus ja hänen pelastustyöstään kumpuava rakkaus meitä kohtaan.  

Vapahtajan voima rohkaisee meitä elämään itsemme ja toistemme kanssa elämänmakuista ja armahdettua arkea. Vain vapaudesta käsin, vain Jeesuksen rakkauden kautta Pyhä Henki kulkee keskellämme luomassa uutta. Näidenkin urkujen kautta. 

Piispa Mari Parkkinen