Miehikkälän kirkossa 6.11.2021

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
”Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.” (Matt. 5:1–12).

 

Pyhäinpäivä on sulautuma kahdesta juhlasta, kaikkien pyhien päivästä (1.11.) ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä (2.11.). Muistelun kohteena ovat sekä kaikki kristikunnan marttyyrit että muut uskossa Kristukseen kuolleet.

Arkkipiispa Nathan Söderblomin kerrotaan joskus lausahtaneen, että pyhät ovat ihmisiä, joiden lähellä on helpompi uskoa Jumalaan. Tänään muistamme Jumalan ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka ovat ottaneet uskon Jumalaan todesta. Siunaamme heitä, sillä he ovat olleet niitä, joiden läheisyydessä on ollut helpompaa uskoa Jumalaan. Samalla muistamme Jumalan edessä omia rakkaita vainajiamme, omaisiamme ja ystäviämme, jotka ovat nukkuneet pois.

Pyhäinpäivään liittyy kaipausta ja haikeutta, kenties surua ja ehkä kipuakin. Kristillinen usko tuo tähän lohdutuksen, toivon ja kiitollisuuden. Tänään kiitämme edesmenneistä rakkaistamme ja rukoilemme heidän puolestaan. Tässä jumalanpalveluksessa muistetaan erityisesti viimeisen vuoden aikana kuolleita ja haudattuja. Jokaiselle heistä sytytetään muistokynttilä. Vanhan sielunmessun sanoin pyydämme: Herra, anna heille iankaikkinen lepo! Ikuinen valosi heitä valaiskoon!

Varhaisilla kristityillä oli varma vakaumus siitä, että seurakunta ei saanut unohtaa yhtään niistä miehistä ja naisista, joiden osaksi oli tullut veritodistajan kohtalo Jeesuksen nimen tähden. Mutta suurten vainojen aikana marttyyrejä kertyi niin runsaasti, että kalenterissa ei riittänyt heille muistopäiviä. Niin ryhdyttiin viettämään kaikkien marttyyrien päivää, jotta yhtäkään heistä ei unohdettaisi. He olivat ihmisiä, jotka olivat ottaneet uskon Jumalaan todesta.

Perimätiedon mukaan vain yksi apostoli kohtasi luonnollisen kuoleman, ja hänkin koki kidutusta. Kaikki muut apostolit surmattiin uskonsa takia. Vainon ajat eivät ole jääneet antiikin Roomaan. Eri uskontojen edustajia vainotaan myös tänään, suurin ryhmä ovat kristityt. Uskonnonvapauteen kuuluu vapaus uskoa yksityisesti ja julkisesti yksilönä ja yhteisönä, toki luonnollisesti myös vapaus olla uskomatta. Uskonnonvapaus ei ole itsestäänselvyys suuressa osassa maailmaa. Myös meidän maassamme sen toteutumista on jatkuvasti seurattava ja puolustettava.

Pyhäinpäivänä muistamme edesmenneiden pyhien ketjua. Erityisellä tavalla tämä korostuu tänään Miehikkälän kirkossa, kun vietämme sen 140-vuotisjuhlaa. Pyhäinpäivänä vuonna 1881 Miehikkälän kirkko vihittiin käyttöön. Tuolloin pyhäinpäivää vietettiin perinteisellä paikallaan 1. marraskuuta. Väkeä oli paljon liikkeellä, määrä ilmaistaan hauskasti käyttäen mittayksikkönä kirkkoa: ”kolme kertaa kirkollinen”.

Miehikkäläläiset ovat 140 vuoden kantaneet tässä kirkossa Jumalalle elämän ilonsa ja kiitoksensa, mutta samalla myös tuskansa ja hätänsä, murheensa ja menetyksensä. Kirkossa on kastettu, konfirmoitu, vihitty ja siunattu hautaan tuhansia ihmisiä. Täällä on julistettu Jumalan sanaa ja vietetty ehtoollista. Kaiken tämän jälkeen tämä ei ole mikä tahansa rakennus. Tämä on kotikirkko.

Kirkko on Miehikkälän keskeinen maamerkki. Kuitenkaan kirkkorakennus ei ole vain maisemallinen tai ulkoinen todellisuus, metrein mitattava tai euroin arvioitava. Kirkkorakennus on suurempien asioiden kantaja. Olemassaolollaan – etenkin kun hautausmaa on välittömässä läheisyydessä – se julistaa elämän jatkuvuutta yli sukupolvien. Vaikka yksilöt siirtyvät yksi toisen jälkeen ajan rajan tuolle puolen, elämä jatkuu, perheiden ja sukujen perinteet siirtyvät eteenpäin. Jumala on uskollinen polvesta polveen. Me liitymme vuorollamme pyhien ketjuun. Kirkko välittää pyhäinpäivän sanomaa.

Pyhäinpäivänä on hyvä huomata, ettei sana ”pyhä” viittaa vain kuolleisiin. Pyhä on yksi kristityn nimistä. Se mainitaan uskontunnustuksessa: ”minä uskon pyhäin yhteyden”. Pyhien joukko on olemassa jo tässä maailmassa, kirkossa, mutta ei silmin nähtävällä tavalla. Näkyväksi pyhäin yhteys tulee vasta tämän elämän jälkeen.

Kirkon pitkässä perinteessä on aina ajateltu, että usko pyhäin yhteyteen tarkoittaa osallisuutta pyhiin asioihin eli taivaan aarteisiin. Ihmisen pyhyyttä tärkeämpää on se, mistä tämä tulee osalliseksi uskon kautta. On kyse kirkon hengellisistä aarteista. Kirkon suurin aarre on sanoma Kristuksesta. Hänessä meillä on syntien anteeksiantamus, uuden elämän mahdollisuus ja iankaikkinen elämä.

Seurakunta pyhien yhteisönä ei ole pyhä itsensä tähden, ei kelvollisuutensa tai hyvyytensä tähden. Pyhyys on aina Jumalan pyhyyttä. Jumala yksin on pyhä. Me ihmiset voimme olla tässä pyhien ketjussa vain sen tähden, että kuulumme Jumalalle ja olemme hänen omiaan, hänen lunastamiaan ja sovittamiaan. Siksi me olemme pyhiä ja liitymme pyhien ketjuun.

Pyhyys on siis aina Jumalan pyhyyttä. Tästä näkökulmasta ymmärrämme myös pyhäinpäivän evankeliumin sanoman ja autuaaksi julistamiset oikein. Autuas tarkoittaa onnellista ja onniteltavaa.

Autuaita ovat hengessään köyhät, eivät siksi, että he ovat köyhiä, vaan siksi, että Jumala armossaan jakaa heille lahjana taivaan valtakunnan kaikki aarteet. Autuaita ovat murheelliset, eivät siksi, että he ovat murheellisia, vaan siksi, että Jumala ei armossaan jätä heitä vaille lohdutusta. Autuaita kärsivälliset, eivät siksi, että he ovat kärsivällisiä, vaan siksi, että Juma­lalla on heille lahjanaan tarjolla jotain sellaista, mitä he eivät millään ajallisella malttamisella tai malttamat­tomuudella saavuta.

Autuaita ne, joilla on vanhurs­kauden nälkä ja jano, eivät siksi, että heillä on si­säinen puutostila, vaan siksi, että Jumala ei jätä heitä oikeutta ja armoa paitsi. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat, eivät siksi, että he omista lähtökohdistaan pystyisivät armahtamaan, vaan siksi, että he itse ovat ensin tulleet osallisiksi armosta. Autuaita ovat puhdassydä­miset, eivät siksi, että olisivat kyenneet puhdistamaan sydämensä, vaan siksi, että he armon puhdistamina saavat nähdä Jumalan.

Autuai­ta ovat rauhantekijät, eivät siksi, että he ovat tehtävässä onnistuneita, vaan siksi, että heidät on armosta otettu Jumalan lapsiksi. Eivätkä Kristuksen tähden vainotut ole autuaita siksi, että heitä vaino­taan, vaan siksi, että se tapahtuu Kristuksen tähden, ja siksi, että Kristuksen kanssa taisteleva ja kärsivä on osallinen iankaikki­sesta elämästä.

Hyvät seurakuntalaiset. Kun tänään vietämme ehtoollista, vietämme sitä yhdessä kaikkien niiden kanssa, jotka ovat jo päässeet perille Jumalan kasvojen eteen. Pyhä-hymniä edeltävässä rukouksessa sanomme: ”Me kiitämme sinua tästä taivaan lahjasta ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.” Sen jälkeen laulamme Pyhä-hymniä, jota lauletaan Jumalan valtaistuimen edessä ”Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot! Taivas ja maa on täynnä kirkkauttasi.” Polvistumme ehtoollispöytään kaaren tälle puolen, toisella puolella ovat ne, jotka ovat jo perillä. Jumalanpalveluksemme tässä 140-vuotiaassa Miehikkälän kirkossa ennakoi taivaallista jumalanpalvelusta yhdessä kaikkien pyhien kanssa.