Älkää, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät. Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan. Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa – tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudesta. Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha. Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.  (2. Piet. 3:8-14, 18).

Äsken kuulemamme raamatunkohta on ensi sunnuntain tekstejä. Tulevana pyhänä on kirkkovuoden toiseksi viimeinen sunnuntai. Valvomisen sunnuntain sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Väsymisen ja välinpitämättömyyden vaara on suuri. Ihminen kotiutuu helposti tähän maailmaan ja unohtaa, ettei hän elä täällä pysyvästi. Tämä vaara uhkaa myös meitä kirkon päättäjiä. Siksi kirkolliskokousviikon päätteeksi on tärkeä muistaa, että pohjimmiltaan päätöksentekomme tulee tapahtua iankaikkisuusperspektiivistä käsin. Vaikka useimmat päätöksemme ovat arkisia ja hyvinkin maallisia asioita, niiden tarkoitus on huolehtia siitä, että mahdollisimman moni ihminen pääsisi kerran taivaaseen.

Meitä kirkolliskokousedustajia evästetään tänään toisen Pietarinkirjeen sanoin: ”- – – pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha.” (2. Piet. 3: 14). Siis meidän tulisi olla puhtaita ja moitteettomia ja meillä tulisi olla rauha. Miten tämä on mahdollista? Miten tämä voisi toteutua, varsinkin kun ajattelee sitä erimielisyyttä, joka vallitsee niin monessa asiassa meidän keskellämme?

Kuulin hiljakkoin kerrottavan opettajasta, joka oli kysynyt oppilailta, mitä he haluaisivat olla isoina. Yksi halusi rekka-auton kuljettajaksi, toinen lääkäriksi, kolmas poliisiksi jne. Yksi poika vastasi, että "tahtoisin olla mahdollinen". Opettaja ihmetteli kysymystä ja kysyi: "Miksi sinä haluaisit olla mahdollinen?" Poika vastasi: "No kun isä ja äiti aina sanovat, että olen mahdoton."

Jumalassa on erityistä se, että hän kutsuu juuri mahdottomia yhteyteensä ja taivaan kotiin. Hän antaa heille jopa tehtäviä kirkossaan, kutsuu joitakin jopa kirkolliskokousedustajiksi. Hän itse tekee meistä mahdollisia. Hän tekee meistä vanhurskaita, siis taivaaseen kelvollisia Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Reformaation merkkivuoden teemana on Armoa 2017! Lutherin sydänasia oli ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta. Kirkon ja maailman tulevaisuus on sen varassa, mitä Jumala antaa ja lahjoittaa meille. Jumalan armo on enemmän kuin ihmisen parhaatkaan suoritukset. Me itsessämme mahdottomat tulemme Jumalan rakkauden ja hyvyyden tähden mahdollisiksi taivaan kotiin. 

Tänään meitä muistutetaan iankaikkisuudesta ja valvomisen tärkeydestä. Kristityn tulisi olla joka hetki valmis lähtemään tästä elämästä. Valvominen ei kuitenkaan ole voimia kuluttavaa jännitystä vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen. Jumalan lupauksen mukaisesti odotamme ”uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee.” (2. Piet. 3: 13).