Kirkon 170-vuotisjuhlamessu

Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: ”Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Jeesus sanoi hänelle: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.”
Eräälle toiselle Jeesus sanoi: ”Seuraa minua!” Tämä vastasi: ”Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.”
Vielä eräs toinen sanoi: ”Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni.” Hänelle Jeesus vastasi: ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.” (Luuk. 9: 57-62)

 

” — Kuin on kuuluisa rakennus,
Julkinen Jumalan huone,
Joka luonnon liikuttaapi
Siihen mennessä sisälle.
Siitä Sullen suuri Luoja,
Armias avara Herra,
Saisin töistäsi sanella,
Kiitosvirttä veisaella, —”

Näin kirjoittaa Pietari Makkonen runossaan Kerimäen kirkosta. Kustavi Grotenfeld kutsuu vuonna 1785 Hanhijärven kylässä Kerimäellä syntynyttä Makkosta yhdeksi etevimmistä kansan joukosta ilmestyneistä runosepistä. Makkonen toimi Kerimäen seurakunnassa kuudennusmiehenä ja tätä kirkkoa rakennettaessa rakennuskassan hoitajana.

Maailman suurimman puukirkon rakentaminen on ollut aikamoinen urakka. Kirkon rakentamiseen sisältyy monenlaisia vaiheita; suuria suunnitelmia, mutta myös varojen puutetta, valituksia ja kiistoja, mutta myös ylpeyttä lopputuloksesta. Nauloja tarvittiin 294 000 kappaletta, 350 muurarin, 12 000 kirvesmiehen, 3000 työmiehen ja 1000 puusepän työpäivää. Kerimäkeläiset sananparret kuvaavat hyvin rakentamisen vaiheita. ”Monta mutkoo on matkala ja monta mattii on muantielä.” Kun perehtyy kirkon historiaan ja lukee sen rakentamiseen osallistuneista, tuntuu osuvalta sutkaus ”On sitä Luojalla monenlaista paijjanpitäjee.” Minunkin suvussani kerrotaan, että esivanhempiani isänäitini puolelta olisi ollut vetämässä hirsiä kirkonmäelle.

Yksi yksityiskohta kiinnittää Kerimäen kirkon rakentamisessa erityistä huomiota. Nimittäin työnjohtajaksi valittiin kirjoitustaitoinen mies, jonka piti pitää myös aamurukous ennen töiden aloittamista. Työt alkoivat talvella kello kuusi ja kesäisin jo kello neljä työjohtajana toimineen lukkari Bergholmin pitämällä aamuhartaudella. Tällä osoitettiin, että kirkon rakentaminen ei ollut minkä tahansa töllin pystyttämistä vaan Herran huoneen rakentamista. Se oli tärkeää ja kunniakasta työtä, johon pyydettiin päivittäin kirkon Herran siunausta.

Syyskuussa 1847 arkkitehti A.F. Granstedtin suunnittelema ja Axel Magnus ja Theodor Tolpon urakoima puukirkko saatiin valmiiksi. Huomenna 11.6. tulee kuluneeksi tasan 170 vuotta siitä, kun Porvoon hiippakunnan piispa K.G. Ottelin vihki helluntaina Kerimäen Jouhenniemeen rakennetun puukirkon. Nyt on juhlan ja kiitoksen aika.

Tämä kirkkorakennus on saanut palvella kerimäkeläisiä 170 vuoden ajan. Täällä on pidetty lukuisia jumalanpalveluksia, rukoushetkiä, konsertteja ja tilaisuuksia. Täällä on kastettu, konfirmoitu, vihitty ja siunattu hautaan tuhansia seurakuntalaisia. Lukemattomat ihmiset ovat täällä rukoilleet, laulaneet, kuunnelleet Jumalan sanaa ja nauttineet ehtoollista, saaneet voimaa elämän arkeen ja eväitä kristityn vaellukseensa kohti taivasta. Kirkon rakennusvaiheet ja 170 vuotta sen jälkeen ovat tehneet tästä rukouksen paikan ja kotikirkon. Sen merkitys on suuri ja arvo korvaamaton. Siksi meidän nykysukupolven tehtävä on pitää huolta kirkosta, jotta se säilyy lapsillemme ja lastenlapsillemme.

Tämän juhlapäivän evankeliumiteksti kertoo siitä, mitä varten kirkkorakennusta tarvitaan. Jeesus kohtasi matkallaan Jerusalemiin kolme erilaista miestä. He ovat Luukkaan kertomuksessa esimerkkejä ihmisten tavasta suhtautua Jeesukseen ja hänen kutsuunsa.

Ensimmäinen mies väitti seuraavansa Jeesusta minne ikinä hän menee. Jeesus vastasi miehelle, että ”ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.” Jeesuksen seuraajaehdokkaalle paljastuu, että Jeesuksella ei ole annettavana maallista hyvää.

Toinen mies lupasi seurata Jeesusta, kunhan saisi ensiksi haudata isänsä. Hänelle Jeesus vastasi: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.”

Kolmas mies olisi kyllä seurannut Jeesusta, jos olisi vain saanut hyvästellä kotiväkensä. Hänelle Jeesus vastasi, että ”joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”

Näitä kolmea miestä Jeesus vaati jättämään sinänsä tärkeät asiat taakseen ja tulemaan ehdoitta hänen seuraajakseen. Luukas jättää kertomatta, mitä miehet vastasivat Jeesukselle. Lähtivätkö he hänen mukaansa vai eivät? Evankelista on jättänyt nämä miesten vastaukset kertomatta ikään kuin kysyäkseen kuulijalta: Mitä sinä vastaat? Lähdetkö seuraamaan Jeesusta vai onko aina jotakin, joka tulee ennen sitä?

Jokainen kirkkorakennus, tämäkin maailman suurin puukirkko, on Jumalan valtakunnan merkki. Kristillisen kirkon tehtävä on kutsua ihmisiä Jumalan valtakuntaan, Jeesuksen seuraajiksi. Kun Jeesus kutsuu, silloin joudumme kysymään, mikä on olennaisinta. Hyvin helposti monet tärkeät asiat, tämä maailma ja aika kietovat meitä pauloihinsa. Kaikkein tärkein, yhteys Jumalaan, syrjäytyy ja jää taka-alalle. Mukaudumme tämän maailman mukaan.

Iankaikkisuuden näkökulmasta on vain yksi tärkeää. Vanha Kristinoppimme ilmaisee sen ytimekkäästi: ”Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.” Kaikki muu on tämän rinnalla toisarvoista, toki tärkeää, mutta vähemmän arvokasta. Tästä totuudesta kirkkorakennus julistaa pelkällä olemassaolollaan. Kyse on siitä, mistä Pietari Makkonen runossaan Kerimäen kirkosta kirjoittaa:

”— Senpä suokohon Jumala,
Sallikoon suloinen Luoja,
Että tässä huonehessa,
Tässä paikassa pyhässä
Sinun siunattu sanasi
Tuottaisi hyvän he’elmän,
Eikä sammuisi surussa,
Tien ohessa tallattaisi,
Eikä orjantappuroihin
Tukahtuisi turmiollen,
Vaan se tuottaisi tuhannet,
Saattaisi sa’at he’elmät,
Josta herkkuja hyviä
Kaikki me karitsan häissä
Saamme taivahan talossa
Aina nautita ilolla. —”