Juvan kirkko, seurakuntavierailu

Matteuksen evankeliumi 18:1–6 (7–9) 10  

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”  
    Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:  
    ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. (Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.) Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”  

 

Vaari, vaari! Minun jalat eivät enää kävele! Ota syliin!, pyysi pieni lapsenlapsemme. Vaari otti syliin ja kantoi. Ajattelen, että lapsien kautta Jumalan viisaus tulee vahvasti esiin. Ei pelkästään lapsissa, vaan erityisesti siinä, miten me aikuiset saamme oppia ja opetella elämään rakastavaa elämää. Miten me kohtelemme heitä, jotka ovat täysin riippuvaisia toisista tai joilla ei ole juurikaan sananvaltaa. Eilen vietettiin Mikkelinpäivää. Mikkelinpäivä on erityisesti lasten ja enkeleiden pyhä. 

Lapsenlapsemme kuuntelee iltaisin Suvi Teräsniskan unilauluja, siellä on tuttuja tuutulauluja, Suojelusenkeli, Lapin äidin kehtolaulu ja monia muita, mutta soittolistalla on myös laulu Pilvipeiton alla. Sen ensimmäisessä säkeistössä lauletaan: 

Moni lapsi maailmalla nukkuu pilvipeiton alla
Näkee unta auringosta, herää harmauteen
Taivaan Isä suojaa heitä miljoonia nääntyneitä
Enkelin siivin peitä heidät nukkumaan, nukkumaan  

(Suvi Teräsniska, Pilvipeiton alla)

Laulu on surullinen kuvaus monien maailman lasten tämänhetkisestäkin tilanteesta.  

Tämän taivaan alla, kirjavissa olosuhteissa nukkuu tämän luomakunnan ja kristikunnan tulevaisuus. Se uhkaa jäädä meiltä kaikilta näkemättä, sillä sitä totuutta on joskus vaikea katsoa silmiin. On helpompaa keskustella vallasta, rakenteista, politiikasta, kuin laskeutua yhden, pienen, ihmisen tasolle. 

Päivän evankeliumissa näin on käynyt myös Jeesuksen opetuslapsille. Sydämen silmät ovat sokeutuneet. Kiistely siitä, kuka on suurin taivasten valtakunnassa osoittaa sen, että kiistelijät eivät itse asiassa ole taivasten valtakunnassa. Tai eivät ainakaan ole ymmärtäneet, mitä se tarkoittaa, sillä kiistely vallasta tai asemasta on täysin absurdi ajatus, kun puhutaan taivasten valtakunnasta.   

Mikkelin evankeliumissa Jeesus nostaa esiin lapsen. Lasten enkelit ovat lähellä Jumalaa. Oletko joskus katsonut vastasyntynyttä syvälle silmiin? Tuntuu kuin silmissä olisi iankaikkisuuden, taivaan läsnäolon kajo. Kun ajattelen elämän toista ääripäätä, vanhuutta, silmissä saattaa jo olla kaipuuta takaisin taivaankotiin, mutta myös ymmärrys elämän ohikiitävyydestä.  

Tahdon nostaa tänään nämä ääripäät esille. Nämä ääripäät kannattelevat lapsen uskolla ja vanhuksen rukouksella niitä, jotka kannattelevat harteillaan yhteiskuntaa työllään, ahkeruudellaan ja ruuhkavuosillaan. Elämä on ajoittain kovin vaativaa. 

Kaiken tämän elämän keskellä, voisimme kysyä Jope Ruonansuun tavoin: Ollaanko enkeleitä toisillemme?  

Ajattelen, että meitä kaikkia kutsutaan olemaan arkienkeleitä toisillemme. Me olemme ihmisenkeleitä, joille Jumala on antanut tehtäväksi huolehtia pienemmistä, vanhemmista ja toisistamme. Me kaikki olemme Jumalan viestinviejiä. Meidän tehtävämme on pysähtyä kuulemaan, kuuntelemaan, kohtaamaan ja ymmärtämään sydämellä. Aivan sitä samaa Jeesus odotti opetuslapsiltaan. 

Opetuslapset olivat seuranneet Jeesusta, kuulleet opetuksia ja luulisi, että he olisivat jo oppineet jotakin Jeesuksen sanomasta, mutta Jeesus sanoo heille varsin selkeästi, että teidän tulee kääntyä, siis tehdä totaalinen käännös ajatusmaailmassa vastakkaiseen suuntaan, ja huomata sydämen asenne maallisten kiistelyjen sijaan.  

Jeesus nostaa eteensä lapsen, joka tuossa ajassa oli mitätön olento. Ja aivan kuten tuossa Pilvipeitto tuutulaulussa lauletaan, tänä päivänä monet maailman lapset ovat hyljeksittyjä, yönsä kaduilla pelkän pilvipeiton alla nukkuvia Jumalan lapsia. Jeesus asettaa lapsen opetuslasten eteen ja sanoo: tässä, tämä lapsi on suurin taivasten valtakunnassa! Tämä lapsi, joka teidän silmissänne ei ole mitään, on suurin taivasten valtakunnassa!   

Lapsi on äärimmäisen haavoittuvassa asemassa omassa elämässään. Hän on täysin riippuvainen aikuisista, siitä, että hänelle annetaan ruokaa, hoivaa ja turvaa. Lapsi luottaa siihen, että joku kantaa, kun omat jalat eivät enää jaksa kävellä. Aivan samoin, myös palvelutaloissa moni ikäihminen on hoivan varassa ja luottaa siihen, että pidetään huolta.  

Ajattelen, että se, miten huolehdimme heistä, jotka tarvitsevat apua, kertoo paljon yhteiskunnastamme. 

Tämä samainen Raamatun kohta on kuvattuna Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa. Matteuksen kuvauksessa Jeesus jatkaa: Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa (Matt.18:4). Luukkaan evankeliumissa Jeesus sanoo: Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri (Luuk 9:48). Markuksen evankeliumissa ( Mark 9:33) Jeesus puhuu palvelemisesta: Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, hänen on oltava viimeinen ja kaikkien palvelija.   

Nöyrä, pieni ja palvelija. Adjektiiveja, jotka eivät ihan ensimmäisenä tule mieleen, kun pohdimme, kuka on suurin taivasten valtakunnassa. Nämä ovat meille aikuisille sydämen asenteen määritelmiä. Jumala odottaa meiltä, että osaamme tässä aikuistenkin elämässä olla mieleltämme nöyriä, asettua pienen / yhteiskunnassa syrjäytetyn ihmisen asemaan ja että sydämeltämme olemme myös alttiita palvelemaan lähimmäisiämme.  

Osaammeko olla enkeleitä toisillemme? Voivatko lapset ja nuoret luottaa meihin? Olemmeko luotettavia ja turvallisia, eteenpäin katsovia aikuisia, vanhempia, isovanhempia kirkon työntekijöitä ja luottamushenkilöitä? Pidämmekö myös heidän puoliaan, jotka eivät enää ehkä itse pysty, kun elämä on jo kuluttanut kaikki sanat ja toimet?  

Jeesus ei pyydä mahdottomia. Hän pyytää katsomaan Jumalan valtakuntaa, joka on jo keskellämme. Yhtäkään näistä meihin luottamuksen laittavista ei saa unohtaa tai kohdella vähätellen.  

Jumala kutsuu meitä kohtaamaan ihmiset nöyrällä sydämellä, kuulemaan heitä, joilla ei ole sanavaltaa, jotka ehkä on syrjäytetty yhteiskunnan laidoille, heitä, joita ei kukaan muu kuule.  

Jeesus ei koskaan ole puolueeton: hän on aina hyljeksityn, sorretun, ja kärsivän ihmisen puolella. Taivasten valtakunta on jo täällä, se on meidän keskellämme, meidän on vain suostuttava näkemään se nöyrällä sydämellä.  

Piispa Mari Parkkinen