Radioitu jumalanpalvelus Mikkelin tuomiokirkosta

Saarna jouluaamun jumalanpalveluksessa 25.12.2020 Mikkelin tuomiokirkossa (radiojumalanpalvelus)

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.” He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu. (Luuk. 2:1–20)

Tämän vuoden joulukirkko tuntuu epätodelliselta. Koskaan aiemmin ei ole maassamme jouduttu pitämään kirkon ovia jouluna kiinni. Tänä jouluna koronavirusepidemia on ne sulkenut. Jouluaikaan yleensä täydet kirkot ovat nyt tyhjiä. Saarnaan autiosta Mikkelin tuomiokirkosta. Kirkkoon mahtuu toista tuhatta henkeä. Nyt meitä on kirkossa vain kymmenkunta ihmistä. Onneksi nykyajan tekniikka ja Yleisradio mahdollistavat jouluaamun jumalanpalvelukseen osallistumisen kaikkialla. Te kuulijat muodostatte nyt radioseurakunnan.

Kummallisena koronajouluna tutusta evankeliumista nousee esille kolme tärkeää sanaa: pelko, ilo, kansa.

Äitini on kirjoittanut lapsuusmuistoista kertovaan kirjaan, että elämäni toisena jouluna sain hevosen, autoja ja ”kukkokiekun” – lienee ollut kukkopilli. Olin silloin puolitoistavuotias pikkupoika. ”Pentti-enon lähettämä ambulanssi oli sitten pelottava punaisen kuljettajansa vuoksi. Juoksin sitä piiloon kirjahyllyn alle jouluaaton iltana.” En muista tapahtunutta, mutta ehkä sen takia olen aina tuntenut kohtalonyhteyttä jouluevankeliumin paimeniin.

Ensimmäinen jouluevankeliumissa mainittu tunne on pelko. ”Pelko valtasi paimenet.” On yllättävää, että joulun tapahtumien ensimmäinen vaikutus ihmisiin oli pelko. Eikä vain jokin säikähdys, vaan kaiken valtaansa ottava, lamauttava kokemus. Mikael Agricola kuvaa raamatunkäännöksessään pelkoa oikeastaan kaksinkertaisena: Paimenet ”pelästyivät suurella pelolla”. Englanninkielinen käännös sanoo, että he olivat kauhuissaan (terrified). Uusin tänä syksynä ilmestynyt Uusi testamentti 2020 sanoo paimenista: ”He pelästyivät pahoin.” (UT2020).

Pelkoja on monenlaisia. Vanhan sanonnan mukaan huoli on pelon pikkuveli. Kulunutta vuotta ajatellen jouluevankeliumi on erityisen ajankohtainen. Koronaviruspandemian seurauksena epävarmuus, pelot ja huolet ovat yhteistä kokemustamme.

Moni kysyy, miten jaksan, pysynkö terveenä, entä jos läheiseni sairastuvat. Joku toinen pohtii, joudunko lomautetuksi, säilyykö työpaikka, miten käy toimeentulon.

Yhteiskunnan tulevaisuus on epävarma. Miten selviämme kansana pandemiasta ja sen seurauksista? Syveneekö kahtiajakautuminen, mitä tapahtuu terveydenhuollolle, työllisyydelle, talouselämälle ja yhteiskunnan kantokyvylle?

Maailmanlaajuiset huolenaiheet eivät ole koronakriisin aikana kadonneet. Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, kansainvälinen vastakkainasettelu, väkivalta ja terrorismi luovat jatkuvaa epävarmuutta.

Pelko on luonnollinen, selviytymistä tukeva tunne. Se saa varautumaan vaaratilanteisiin. Se voi kanavoitua varovaisuudeksi, vastuullisuudeksi ja viisaudeksi, jota arjessa tarvitaan. Parhaimmillaan se auttaa suojautumaan tartuntataudeilta. Mutta pelko voi myös lamauttaa, ahdistaa ja viedä rohkeuden ja elämänilon. Se voi ajaa pikkupojan säikähdyksen tavoin piiloon ja pakoon hakemaan turvaa.

Paimenet olivat tottuneet työssään yllättäviin tilanteisiin. Silti pelko valtasi heidät. Peloissaan oleva ihminen ei pysty vastaanottamaan kuulemaansa. Siksi enkelin piti ensin puhutella paimenia lempeästi ja rauhoittavasti: ”Älkää pelätkö!” Nämä kaksi sanaa tuntuvat tänä jouluna erityisen ajankohtaisilta. Ne sanotaan myös sinulle, hyvä kuulijani.

Niin oman elämämme kuin maailman pelon ja huolten keskellä kuulemme jouluevankeliumin sanat: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

Pelkoa seuraa ilo, oikeastaan kaksinkertainen ilo. Ensinnä enkeli ilmoittaa ilosanoman. Evankeliumi (euangelion) merkitsi maallisessa käytössä taistelukentältä tuotua voitonsanomaa. Se tarkoitti myös hallitsijan antamia käskyjä ja sanomia, jotka toivat iloa kansalle.

Jeesus tuli maailmaan lunastamaan poispoikenneen, eksyneen ihmiskunnan ja palauttamaan rikkoutuneen yhteyden Luojan ja luodun välille. Joulussa Jumalan rakastava pelastustahto murtautui esiin: Jumala tulee ihmiseksi. Jouluevankeliumi julistaa pohjimmiltaan hyvän voittoa pahasta. Enkelin ilmoituksen mukaan syntynyt lapsi on Vapahtaja. Joulu on siksi toivon ja tulevaisuudenuskon juhla. Varsinkin tänä koronajouluna tarvitsemme rohkaisua. Me odotamme hyviä uutisia. Jeesuksen syntymä merkitsee toivoa, se on käännekohta. Se muistuttaa, että Jumala ei ole hylännyt ihmiskuntaa. Hän lähetti poikansa pelastamaan sen.

Toiseksi enkeli puhuu ”suuresta ilosta”. Enkelin ilmoittama ”suuri ilo” on enemmän kuin pelkkä iloisuuden tunne tai kokemus. Evankelista Luukas käyttää tässä mainonnasta tutuksi tullutta mega-sanaa (khara megalee = suuri ilo). Kyse on siis ”megailosta”, suuresta ilosta. Paimenet kohtasivat tämän megailon, ja sen saamme mekin kokea. Se ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan. Paimenten pelko muuttui rohkeudeksi. He päättivät lähteä liikkeelle: ”Lähdetään heti Betlehemiin katsomaan, mitä siellä on tapahtunut.” (UT2020).

Enkelin ilmoittama ”suuri ilo” on ihmiseksi syntynyt Jumala, seimessä makaava Jeesus-lapsi. Suuri ilo on henkilö, ei ihmisen tunne. Se on kestävää iloa, joka pysyy, vaikka meidän mielentilamme ovat herkkiä vaihtumaan. Jumala itse on ilo, joka voittaa pelon ja katsoo huomiseen.

Sain tästä muistutuksen, kun työtoverit antoivat minulle joulukukan. Asetelmassa on punaisia marjoja ja sammalta, joiden keskellä on pieni punatulkku. Kukkaa ojentaessaan työtoverini kertoi sanonnasta, jonka mukaan usko on lintu, joka vaistoaa aamunsarastuksen ja laulaa, kun on vielä pimeää. Pitkän, kummallisen ja epävarmuutta tuoneen koronavuoden pimeänä jouluaamuna on rohkaisevaa muistaa tämä: ”Usko on lintu, joka vaistoaa aamunsarastuksen ja laulaa, kun on vielä pimeää.” (Sitaatti Tagorelta, kirjasta Birgitta Yavari: On rakkaus. Karas-Sana Oy, Suomen Lähetysseura. 1974. ISBN 951-655-074-6. Kirjassa ei sivunumeroa).

Pelon ja ilon lisäksi on vielä kolmas sana, joka koronajouluna korostuu evankeliumissa. Enkeli ilmoitti ilosanoman, suuren ilon ”koko kansalle”. Koko kansa tarkoittaa tässä yhteydessä ensisijaisesti Israelin kansaa. Ilosanoma ulottuu kuitenkin pian muihin kansoihin ja koko maailmaan. Se tulee esille jo enkelikuoron ylistyksestä. Vähän myöhemmin Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, kuinka pieni Jeesus-lapsi tuotiin ensi kerran temppeliin. Vanha Simeon ylistää Jeesusta kaikkien kansojen pelastajana.

Joulun ilosanoma, suuri ilo on tarkoitettu kaikille kansoille, meille kaikille, jokaiselle. Tämä on erityisen tärkeä huomata nyt, kun emme voi tavata toisiamme ja kokoontua yhteen. Joudumme elämään vailla monia tavallisia joulun perinteitä. Koronaepidemia on pakottanut meidät kekseliäisyyteen, etsimään uusia tapoja muistaa toisiamme ja osoittaa välittämistä. Rohkaisen sinua, hyvä kuulijani: soita läheisellesi, joka viettää joulua yksin. Vaikka välissä olisi vuosia, ilahdutte kumpikin. Joulun ilo kuuluu kaikille.

Kuulin kerrottavan papista, joka tavallisesti kutsui seurakuntalaisia kirkkoon suurella, kirkon edessä olevalla mainostaululla. Nyt korona-aikana hän pahoitteli, ettei voi pyytää ihmisiä tulemaan kirkkoon. Sen sijaan mainostaulussa oli viesti, että onneksi Jeesus tekee kotikäyntejä.

Tänä jouluna emme ole päässeet joulukirkkoon. Radion välityksellä meillä on tämä arvokas yhteys. Onneksi Jeesus tekee kotikäyntejä. Hän on meitä lähellä, olemme missä tahansa, yksin tai yhdessä. On elämäntilanteemme mikä tahansa, me kuulemme tänään enkelien viestin: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”