Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan. (Luuk. 14:1-6).

Jeesus vieraili sapatinpäivänä jumalanpalveluksen jälkeen johtavan fariseuksen kodissa. Ohikulkevia ja kierteleviä rabbeja oli tapana kutsua jumalanpalveluksen jälkeen aterialle. Täällä Mäntyharjullakin on messun ja Apostolin kyydillä –kävelyn jälkeen tarjolla ruokaa ja kahvia.

Kesken aterian paikalle tuli vesipöhöä sairastava mies. Vesipöhö tarkoitti sydämen tai munuaisten vajaatoimintaa. Edellinen raamatunkäännös puhui vesitaudista. Vanhoihin kirkonkirjoihin merkittiin kuoleman aiheuttaja. Niissä vesitauti oli tavallinen kuolinsyy. Vesitauti oli parantumaton sairaus, jonka merkkinä oli voimakas turvotus. Fariseuksen aterialle osunut mies oli siis kuoleman merkitsemä. Kaiken lisäksi vesipöhön luultiin olevan seurausta epäsiveellisestä elämästä. Siksi sairas etsi parantajaa ja armahtajaa.

Ongelmallista oli se, että tämä tapahtui sapattina. Kymmenen käskyn laissa sapatin eli lepopäivän pyhittämisestä määräsi kolmas käsky. Sen mukaan lepopäivänä ei ollut lupa tehdä työtä. Päivä oli erotettava ihmisen omaan käyttöön tarkoitetusta ajasta sekä omistettava ja pyhitettävä Jumalalle. Isien perinnäissäännöt täydensivät kymmenen käskyn lakia. Sapattisäädöksiä oli kaikkiaan 613. Käskyjä niistä oli 365 eli yksi jokaiselle vuoden päivälle. Kieltoja oli 248. Sapattina ei ollut luvallista sytyttää tulta, ei hypellä, ei taputtaa käsiä, ei kulkea enempää kuin 2000 kyynärää eli yksi kilometri – taitaisi jäädä Apostolin kyyti tänään kävelemättä -, ei käydä sairaan luona, ei, ei ja taas ei!

Sairas mies ja hänen hätänsä ei ollut fariseusten kiinnostuksen kohteena. Heitä kiinnosti vain se, mitä Jeesus tekisi. Rikkoisiko Jeesus sapattikäskyä vastaan vai jättäisikö sairaan odottamaan arkipäivää?

”Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois.” Jeesuksen viesti on selvä. Tärkeintä on kärsivän ihmisen auttaminen. Sitä ei saa estää mikään ihmisen oma säädös tai perinnäistapa. Parantamalla sairaan miehen Jeesus näytti yksinkertaisesti: tässä on Jumalan arviointikriteeri, näin Jumala katsoo elämää. Tätä tarkoittaa, että sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.

Jeesus ei mitätöinyt Jumalan sanaa. Jeesus kunnioitti Jumalan käskyjä. Vuorisaarnassaan hän jopa kärjisti niitä. Jeesuksen sanoma on, että ihmistä ei ole luotu käskyjä varten. Jumalan laki haluaa auttaa meidät hyvään elämään, ei kahlitsemaan elämää. Lähimmäisen tai jopa eläimen hätä on riittävä syy auttamiseen. Tässä on evankeliumin selkeä opetus meillekin: Tärkeintä on kärsivän ihmisen auttaminen.

Parannettuaan miehen Jeesus kysyi fariseuksilta: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tällä kysymyksellä Jeesus haastaa sivusta katsovat kriittiset tarkkailijat kärsivän ihmisen rinnalle ja hänen auttajakseen. Jeesus kutsuu ulkopuoliset tarkkailijat pois havainnoimasta, teoretisoimasta ja arvostelemasta toisia. Hän kutsuu heidät kantamaan yhteistä vastuuta.

Jeesus ei saa vastausta kysymykseen. Niin se jää ilmaan, elämään, odottamaan vastausta: ”Miten te itse teette?” Tuo kysymys odottaa yhä vastausta, meidän vastaustamme. ”Miten te itse teette?” Huomaammeko me kärsivän lähimmäisemme, elää hän sitten lähellämme tai on kaukana maailman ääressä? On niin helppo vetäytyä vastuusta ja jäädä ulkopuoliseksi kriitikoksi. Näitä ”kaikkien alojen asiantuntijoita” löytyy yllin kyllin varsinkin sosiaalisesta mediasta, lehtien tekstiviestipalstoilta ja työpaikkojen kahvipöydistä.

Jeesus nosti vesipöhöä sairastavan miehen kaiken keskelle. Hän osoitti, kuinka kärsivän ihmisen ottaminen todesta, hänen tarpeidensa näkeminen ja kuuleminen, hänen auttamisensa ja kutsumisensa yhteisön jäseneksi on inhimillisyytemme mittari.

”Miten te itse teette?” Jeesuksen kysymys kutsuu meidät arvostelijan roolista toimijaksi. Kysymys haastaa meidät muuttumaan kriittisestä tarkkailijasta vastuuta kantavaksi lähimmäiseksi.