Hollolan vanha kirkko, Valvomisen sunnuntai

Matteuksen evankeliumi 24:36-44

Jeesus sanoi opetuslapsille: 
    ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään. 
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.” 

 

Miten teillä varaudutaan sähkökatkoksiin? Eilen avattiin kansalaisille uusi varautumissivusto. Suomi.fi sivustolla julkaistu varautumisopas ohjeistaa erilaisiin poikkeusoloihin. Tämän viikon sääennusteet varoittavat myrskytuulista lähipäivinä ja viikonlopun rajut tuulenpuuskat katkoivat sähköjä kymmeniltä tuhansilta suomalaisilta. Omakotitalossa on ehkä puuhella, jolla saa tehtyä ruokaa ja lämmitettyä vettä, mutta jos vesi tulee vesipumpulla, niin sähköt vievät vedetkin. Kerrostalossa puolestaan tulee nopeasti kylmä, kun patterit viilenevät eikä ole varaavaa takkaa. Kriisin tai sähkökatkon iskiessä on hyvä olla varautunut.  

Mutta miten hyvin me lopulta voimme olla varautuneita? Vaikka olisimme varanneet kaapit täyteen kynttilöitä ja ämpärit ääriin asti vettä, silti kriisi saattaa tuoda yllätyksiä. Jeesus puhuu tämän päivän evankeliumissa varautumisesta, siitä, että olisimme valmiita. Jeesus ei puhu kuivista tulitikuista tai varapäreistä, vaan Jeesus puhuu sielun tilasta. Olemmeko me sielussamme valmiita? 

Valvomisen sunnuntai on toiseksi viimeinen sunnuntai kirkkovuodessamme. Ensi sunnuntai on jo tuomiosunnuntai. Joissakin kirkoissa sitä sanotaan viimeiseksi sunnuntaiksi. Joka tapauksessa tuomiosunnuntai viittaa hetkeen, jolloin jokainen meistä on Jumalan kasvojen edessä ja vastaa teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Jeesus kehottaa meitä valvomaan, olemaan hereillä, valmistautumaan tuohon hetkeen Jumalan edessä.  

Ajattelen, että valvominen ei tarkoita vain valmistautumista tuohon viimeiseen hetkeen, vaan meidän tulee valvoa joka hetki omaa elämäämme. Jokainen tietää, miltä tuntuu, kun alkaa väsyttää. Silmä luppasee, keskittyminen herpaantuu, asioita alkaa mennä huomion ohi. Samoin voi käydä hengellisessä elämässä.   

Päivän psalmissa pyydetään: Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.  Raamatussa viisaus liittyy Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Suurin käsky on tuttu rakkauden kaksoiskäsky: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Se opettaa meidät elämää arjen keskellä. Olemaan hereillä, rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistämme, aivan kuten Luukkaan evankeliumissa Jeesus opettaa: “Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa; minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa; minä olin koditon ja te otitte minut luoksenne; minä olin alasti, ja te vaatetitte minut; minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni”.  

Me keskitymme helposti vain omiin asioihimme, tämän elämän iloihin, haasteisiin jne. Ja tottahan se on, että arjen askareet täyttävät päivät ja mielen. Mistä ruokaa perheelle? Mihin iltarientoihin tänään ennättäisi? Kahvipöytäkeskustelut koskevat kohuja päivän politiikassa tai somemaailman närkästymisiä, mielessä pyörii ehkä omat työasiat tai perhetilanteet jne. Kun keskitymme vain maallisiin asioihin itsemme ulkopuolella, unohdamme miettiä, mitä minun sielulleni kuuluu? Ja niin me sitten nukahdamme maallisten asioiden tulvassa.   

Työ, perhe, vapaa-aika, elämä yleensä ovat äärimmäiset tärkeitä asioita, mutta niihin ei voi laittaa ikuisuuden toivoa. Arjen kiireen keskellä saatamme unohtaa nostaa katseemme näkyvästä näkymättömään. Saatamme kuvitella, että elämään löytyy merkityksellisyys uudesta työstä, paremmasta palkasta, lasten menestyksestä jne. Kaikki se on kaunista, hyvää ja ehkä tavoiteltavaakin, mutta se ei täytä sitä aukkoa sielussa, josta Augustinus on sanonut, että vasta Jumalassa sielumme on levossa. Sitä sielun rauhaa me varjelemme olemalla hereillä, rakastaen Jumalaa. Siitä rauhasta käsin me voimme myös elää lähimmäistämme rakastaen ja palvellen.   

Valvominen tarkoittaa myös sitä, että me emme tiedä aikaa. Siksi pitää valvoa eikä nukkua. “Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika”, sanotaan tuossa päivän evankeliumitekstissä. Me emme tiedä aikaa. Sitä ei tiedä edes Poika. Jos eivät enkelit, eikä edes Jumalan Poika tiedä aikaa, niin on aivan turha yrittää lukea ajan merkkejä. Tämän sunnuntain teksti opettaa meitä elämään epätietoisuudessa, tilassa, jossa me emme tiedä kaikkea varmasti.  

Epätietoisuus ja epävarmuus antavat tilaa toivolle. Joskus se, että ei tiedä, avaa tien uudelle mahdollisuudelle. Toivoa ei voi laittaa näkyviin asioihin, se kohdentuu aina näkymättömään.  Toivo tulee todeksi siinä, mitä me emme tiedä ja meidän toivomme on Jeesus.  

Roomalaiskirje muistuttaa meitä: Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti. Myös henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin (Room 8: 24-26).  

Raamatussa puhutaan useassa kohdassa nukahtamisesta. Muistanette tyhmät ja viisaat neitsyet, jotka odottivat sulhasta tulevaksi. Kaikki nukahtivat, tosin viisailla oli edes öljyä mukana, että saivat lamppuunsa valoa, kun sulhanen lopulta äkkiarvaamatta tuli (Matt 25:1-13). Samoin opetuslapset nukahtivat tärkeällä hetkellä, kun Jeesus oli rukoilemassa Getsemanessa (Matt. 25: 36-46). Joskus valvominen on vain liian raskasta.  

Onneksi elämämme tai valvomisemme ei ole pelkästään meidän varassamme. Jumala itse on luvannut valvoa meidän kanssamme. Silloinkin kun olemme unohtaneet ostaa tulitikkuja tai täyttää ämpärit.  

Kirkkokäsikirjan pyhän esittelyteksti kuvaa hienosti valvomista: Valvominen ei ole voimia kuluttavaa jännitystä vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen.   

Itse Jumala siis valvoo meidän kanssamme. Me saamme luottaa Hänen sanaansa, tarvittaessa varautua poikkeusoloihin ja elää kristityn tavallista arkea. 

Piispa Mari Parkkinen