Sanan Suvipäivät

Johdanto

Rukoilemme: Jumala, kiitos siitä, että olet meille syntisille avannut hengellisen aarreaitan, pyhän sanasi. Taluta meidät sisälle Raamattuun. Anna Pyhä Henkesi johdattajaksemme. Sinä tiedät, mitä tarvitsemme. Anna Pyhän Henkesi armo tutkiaksemme sanaasi niin, että löytäisimme siitä Jeesuksen Kristuksen. Häneen on kaikki rikkaus kätkettynä. Siunaa sanan tutkiminen niin, että voimme kasvaa armossa ja Vapahtajan tuntemisessa. Kuule rukouksemme Jeesuksen tähden. Aamen.

Nuoruudessani luin mielelläni kahta paksua kirjaa. Toinen niistä oli kouluneuvos Yrjö Karilaan toimittama Pikku Jättiläinen, nuorisolle tarkoitettu tietokirja. Kirjasta otettiin 14 painosta neljännesvuosisadan aikana. Toinen kirja oli myös Yrjö Karilaan toimittama teos, nimeltään Antero Vipunen. Kirjassa esitellään erilaisia pelejä, leikkejä sekä yleis- ja knoppitietoa. Myös tästä otettiin ainakin 15 painosta. Molemmat kirjat ovat siis kuluneet suomalaisten käsissä.

Jommastakummasta kirjasta jäi mieleeni tarina siitä, kuinka yksittäisellä sanalla, kirjaimella tai välimerkillä voi olla paljon merkitystä. Joskus Suomen suuriruhtinaskunnan aikana oli venäläisvastaisuudesta syytettynä ollut aktivisti saanut sähkeitse tiedon tuomiostaan. Lennättimen välittämä teksti oli kirjoitettu isoilla kirjaimilla: ARMOA EI SIPERIAAN. Kun tuomiota oltiin laittamassa täytäntöön, tuomittu sanoi, että hänet pitää vapauttaa, sillä päätöksestä puuttuu pilkku. Sen pitäisi kuulua ARMOA, EI SIPERIAAN. Tällä neuvokkuudellaan aktivisti vapautui.

Tarina palautui mieleeni, kun pohdin raamattuopetukseni teemaa Valoton. Sen voi nimittäin lukea kahdella eri tavalla, joko pimeyttä kuvaavana sanana valoton tai jaettuna kahteen eri sanaan valot on. Tätä pimeyden ja valon välistä kamppailua tarkastelemme tässä raamattuopetuksessa. Perehdymme aiheeseen erityisesti Johanneksen evankeliumin ensimmäisen luvun, ja vielä tarkemmin sen alkuosan pohjalta.

Johanneksen evankeliumi poikkeaa suuresti sekä sisältönsä että muotonsa ja tyylinsä puolesta kolmesta muusta evankeliumista. Matteus pyrki vakuuttamaan juutalaisille lukijoilleen Jeesuksen olevan Vanhan testamentin Messias, Markus kuvasi Jeesuksen elämän, toiminnan ja kärsimyshistorian käytännöllisille, tekemistä arvostaville roomalaisille, Luukas puolestaan kirjoitti oppineena lääkärinä sivistyneille kreikkalaisille.

Johannes sen sijaan tahtoo kirjoittaa ihmiselle, joka haluaa tutustua Jeesukseen, tarvitsee häntä. ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh. 20:31). Siksi hänen kertomuksensa lienee niin koskettava Jeesuksen ja erilaisten ihmisten kohtaamisen kuvaamisessa. Johannes halusi, että lukijassa syntyisi sama usko kuin noissa ihmisissä aikanaan syntyi.

Johanneksen evankeliumi on muita evankeliumeja selvemmin teologinen kuvaus Jeesuksen persoonasta ja elämästä. Siksi idän kirkko on vanhastaan kunnioittanut neljättä evankelistaa Johannes teologin nimellä. Idän kirkko kutsuukin Johanneksen evankeliumia hengelliseksi evankeliumiksi. Sen syvällinen hengellinen sanoma antoi myös Martti Lutherille aiheen nimittää Johanneksen evankeliumia lempievankeliumikseen.

Kaksi keskeistä käsitettä Johanneksen evankeliumissa ovat usko ja elämä. Edellinen on evankeliumissa yli sata kertaa, jälkimmäinen 35 kertaa. Johanneksen mukaan keskeisin taistelu maailmassa käydään uskon ja epäuskon, valon ja pimeyden välillä. Siis valot on vai valoton? Tätä lähdemme nyt tutkimaan tarkemmin. Teemme sen osittain liikkuvan seurakunnan metodeilla, ts. jaksotan raamattuopetuksen virsillä. Koska liika istuminen on epäterveellistä, nousemme laulamaan virret seisten.

Virsi 409:1-2 (Suo, Jeesus, paras opettaja)

Joh. 1:1-5

”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” (Joh. 1:1-5)

Johanneksen evankeliumi alkaa hämmentävästi. Ilman mitään varoitusta tai johdantoa evankelista tempaisee lukijansa huikeisiin korkeuksiin. Osuvasti juuri evankelista Johanneksen symbolina on kotka.

Evankelistoista Markus aloitti kirjansa Johannes Kastajan toiminnasta, Matteus Jeesuksen syntymästä ja Luukas Jeesuksen edelläkävijän syntymän ilmoittamisesta. Johannes lähtee niin kaukaa kuin voi: ”Alusta” eli siitä, mikä oli olemassa jo ennen luomista. ”Alussa oli Sana.” Johannes liittyy tässä tietoisesti koko Raamatun aloitukseen: ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan” (1. Moos. 1:1). Sana, Jumalan persoonallinen Sana, siis Jeesus Kristus, oli olemassa jo ennen kaikkea luomakuntaa. ”Sana oli” merkitsee, että Sanaa ei ole luotu. Tätä Kristusta koskevaa perusoppia selittävät ja tarkentavat seuraavat lauseet: ”Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.”

Ensimmäinen Johanneksen evankeliumin alun taustalla oleva Vanhan testamentin kohta liittyy siis koko Raamatun aloitukseen. Sanoma on selvä: Nyt puhutaan aivan kaikkein perustavimmasta asiasta. Taustalla on lisäksi toinenkin raamatunkohta, jota ei ole niin helppo huomata kuin yhteyttä luomiskertomukseen.

Sananlaskujen luku kahdeksan kuvaa Viisautta, joka toimi Jumalan luomistyön välikappaleena. Nyt on puhe juuri tästä Viisaudesta, Sanasta. Esimerkiksi jakeissa 22-24 sanotaan: ”Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata. Iankaikkisuudesta minä sain alkuni, kaiken alussa, ennen kuin maata oli. Kun synnyin, ei syvyyksiä vielä ollut, ei lähteitä tuomaan niiden vettä.” (Sananl. 8:22-24). Viisaus on Jeesus, Jumalan ainoa Poika. Juuri tämän raamatunkohdan vuoksi kirkko tunnustaa Kristuksesta, että ”kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan ja ilman häntä ei ole syntynyt mikään, mikä syntynyt on.”

Johanneksen evankeliumin aloitus on kuin vaikuttavan hymnin alku. Se on kuin ylistysruno alkukirkon ajoilta. Siinä ylistetään Jeesuksen Kristuksen käsittämätöntä suuruutta ja merkitystä koko universumille, koko maailmalle, koko ihmiskunnalle. Alussa ei ollut aikaa, ei maailmaa, mutta silloin oli Sana, Kristus. Hän on ollut aina olemassa. Siksi hän on kaikista ensimmäinen ja kaiken yläpuolella. Evankeliumin jatkosta tiedämme, että tämä sama Sana, joka on aina ollut, on nyt tullut lihaksi ja asunut meidän keskellämme. Tässä on Jeesuksen salaisuus.

Löydämme heti ensimmäisissä jakeissa tyypillisen Johanneksen teologisen korostuksen. Sen eräs keskeinen sanapari on ”valo” ja ”pimeys”. Aivan sama sanapari esiintyy toistuvasti esimerkiksi ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä. Johannes kuvaa Sanan suhdetta ihmisiin. Kristus ei ole vain luomisen välikappale, vaan myös elämän ja valon lähde. Kyse on samasta asiasta kuin psalmissa 36: ”Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon.” (Ps. 36:10).

Evankeliumin alkusanoissa Johannes tuo esiin myös todellisuuden ihmismaailmasta. Täällä maailmassa vallitsee pimeys, kuten Jesaja sanoo: ”Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat” (Jes 60:2a). Koko maailma elää synnin takia synkässä pimeydessä. Jumalan persoonallisessa Sanassa loistaa kuitenkin valo. ”Valo loistaa pimeydessä.” Siellä missä on valo, siellä on elämäkin. Valo ja elämä kuuluvat yhteen. Mutta valon tuleminen aivan kuin häiritsee pimeyttä. Pimeys ei hyväksy valoa, vaan yrittää saada sen valtaansa ja haluaa voittaa sen. Tämä taistelu on jatkunut siitä hetkestä lähtien. Nyt evankelista vakuuttaa: ”Pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” Ei saanut silloin eikä ole saanut nytkään. Siksi on tärkeä huomata sinänsä pieni verbimuotoihin liittyvä yksityiskohta. ”Valo loistaa pimeydessä” sanotaan nykyhetkeä kuvaavassa preesensissä, ”pimeys ei ole saanut sitä valtaansa” ilmaistaan mennyttä tarkoittavassa perfektissä. Valo on jo lopullisesti voittanut pimeyden, vaikka pimeys vielä yrittää peittää valon.

Valo on maapallon elämän edellytys. Tämä luonnontieteen havainto kuvaa hyvin Jeesuksen merkitystä. Kristuksen saapuminen maailmaan merkitsi huikaisevaa kirkkautta. Tässä on meille ilosanoma. Joka löytää Kristuksen, on siirtynyt pimeydestä valoon – tai, kuten Johannes sen toisaalla ilmaisee – kuolemasta elämään. Siis valoton voi siirtyä valoon, kun kohtaa Kristuksen.

Virsi 447:1 (Kristus valo maailman)

Joh. 1:6-13

”Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.

Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen,
oli tulossa maailmaan.
Maailmassa hän oli,
ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä,
mutta se ei tuntenut häntä.
Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,
kaikille, jotka uskovat häneen.
He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” (Joh. 1:6-13).

Jumala lähetti ennen valon tulemista Johanneksen edelläkävijäksi. Vuosisatoja kestänyt profeettoja koskeva hiljaisuus katkesi. Esiin astui todistaja, joka väitti, että aika oli täyttynyt. Nyt todellinen, oikea, aito väärentämätön valo oli tulossa maailmaan: ”Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.” Jotain ratkaisevan uutta koko maailmaa koskettavaa on tapahtumassa. Jumalan vuosituhantinen lupaus ihmiskunnalle toteutuu.

Jälleen evankelista näkee tilanteen maailmassa erittäin realistisesti ja totuudellisesti. Hän paljastaa pimeyden vallan. Maailma oli saanut syntynsä tämän valon kautta. Nyt valo oli tässä maailmassa ja siis ihmisten keskellä. Hän valaisee jokaisen ihmisen. Kaikesta tästä huolimatta ihmiskuntana ei hyväksynyt eikä halunnut tuntea tätä valoa. ”Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä.”

Pimeys ei saanut valoa valtaansa. Mutta pimeys piti kuitenkin ihmiskuntaa sillä tavoin vallassaan, että kun Kristus tuli hänen kauttaan syntynsä saaneeseen ihmisten maailmaan, niin maailma ei tuntenut tekijäänsä. Maailman oli pimeyden sokaisema. Kaikki tässä maailmassa kuuluu hänelle, tekijälleen. Nyt tämä hänen omaa maailmansa ei ota häntä vastaan. ”Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” Moni ihminen jää vaille valoa, valottomaksi valottomaan elämään.

Sitäkin riemullisempaa on, että tässä maailmassa on myös niitä, jotka ottavat Sanan vastaan ja uskovat. ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.” Joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, saa oikeuden, valtuuden, vallan, luvan (kreik. eksuusia) olla Jumalan lapsi. Jumalan lapsena oleminen on siis samaa kuin uskoa Jeesukseen Kristukseen. Tämän hienompaa etuoikeutta ei ihminen koskaan voi saada omakseen. Jumalan lapsina olemme saavuttaneet olemassaolomme todellisen päämäärän. Vanha Kristinoppimme ilmaisee sen ytimekkäästi: ”Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.”

Tästä suurenmoisesta lahjasta voimme tänään kiittää hyvää Jumalaa. Yhä edelleen keskellemme tullut Jumalan Sana, Jeesus Kristus toimii keskellämme ja kutsuu yhteyteensä. Jumalan lapseus annetaan ilman mitään rajoitusta tai laatuvaatimuksia kaikille, jotka ottavat Sanan vastaan ja uskovat. Jokainen, joka uskoo Kristukseen, on syntynyt Jumalasta eikä minkään oman tai toisten ihmisten toiminnan tuloksen. He ovat niitä ihmisiä, jotka ovat antaneet Jumalan toimia ja vaikuttaa elämässään. Siksi heidän uskonsa ei ole heidän omaa uskoa, vaan Sanan heissä synnyttämää uskoa. Ensin on ollut Sana ja vasta sitten on syntynyt usko. ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana” (Room. 11:17). Kenenkään ei tarvitse elää vailla valoa, tyytyä olemaan pimeässä valottomana. Kristus kutsuu valoon, sillä hän on maailman valo.

Virsi 541:2-4 (Yö synkkä on jo hälvennyt)

Joh. 1:14-18

”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Johannes todisti hänestä ja huusi: ”Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.”

Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet,
armoa armon lisäksi.
Lain välitti Mooses,
armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.
Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.” (Joh. 1:14-18).

Ihmeistä suurimpia on Sanan tuleminen lihaksi. Se on Johanneksen evankeliumin ydinlauseita. ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.” Sana ei jäänyt kirjaimiksi, äänteiksi, lauseiksi ja kieliopiksi, vaan tuli todellisena ihmispersoonana tähän maailmaan. Meille ei tässä kerrota, miten tämä oli mahdollista. Se vain sanotaan tosiasiana.

”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” tarkoittaa siis, että Jeesus, joka on aina ollut taivaassa Isän luona, syntyi ihmiseksi tähän maailmaan. Tässä on Johanneksen jouluevankeliumi. Jeesuksen neitseellinen syntymä on osoitus hänen jumalallisesta alkuperästään. Ihmiseksi tulo puolestaan merkitsee täyttä samaistumista ihmisen osaan tässä maailmassa. Kaikkivaltias ja kaikkivoimainen Jumala suostui ottamaan ihmisen osa. Valo, siis Kristus, on ollut aina olemassa taivaassa. Hän ei jäänyt sinne, vaan tuli ihmiseksi.

Asua-verbi merkitsee tilapäistä ja väliaikaista, teltassa asumista. Sana voitaisiin kääntää ”leiriytyi, telttaili meidän keskellämme”. Jeesus, Jumalan Poika oli täällä siis vain rajallisen ajan. Silti hän samaistui meihin ja eli ihmisen todellisen elämän. Siksi hän voi meitä ymmärtää. Samalla kreikan sana on lähellä heprean sanaa, jota rabbit käyttivät tarkoittamaan Jumalan läsnäoloa.

Jeesus oli tosi Jumala ja tosi ihminen. Ihmisenä hän ymmärtää ihmisen osan. Jumalana Jeesus voi auttaa meitä ja pelastaa meidät. Nämä molemmat ovat yhtä aikaa totta. Siksi Jeesus tietää, mitä on elää pimeydessä vailla valoa. Hän voi pelastaa ja tuoda pimeydestä valoon, valoton voi löytää valon.

”Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Keitä tarkoitetaan ”meillä”, jotka saimme katsella hänen kirkkauttaan? Ensin he olivat Jeesuksen aikalaisia, jotka olivat uskoneet Kristukseen ja ottaneet hänet vastaan. Mutta tähän joukkoon kuuluvat myös kaikkein aikojen Jeesukseen uskovat. Usko tekee kaikista uskovista Jeesuksen aikalaisia. Mekin olemme tämän ajan uskovina hänen seuralaisiaan, joiden kanssa hän nytkin elää kuten silloin kerran. Jeesushan sanoi: ”Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani” (Joh. 12:26). Ylimmäispapillisessa rukouksessa Jeesus sanoi: ”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen.” (Joh. 17:24). ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” (Matt. 18:20).

Kun katsomme Kristusta, hän on ”täynnä armoa ja totuutta”. Tämä sanapari tuo mieleeni Santahaminassa Uudenmaan Jääkäripataljoonan luokkahuoneen. Siellä istuttiin selkä suorana. Me varusmiehet opimme, että penkin selkänoja on vain tukirakenne. Siksi ryhdin piti olla hyvä. Kerran huomasin edessäni olevassa kirjoitustasossa oksan kohdan, joka näytti aivan silmältä. Joku oli aikanaan naarmuttanut sen ympärille kolme viivaa. Silmä oli kuin kolmion keskellä.

Tuskin raaputtaja oli oivaltanut, mitä hän oli tehnyt. Varuskunnan luokkahuoneen mäntyiseen kirjoitustasoon oli piirtynyt kolmiyhteisen Jumalan vertauskuva. Sellaisen symbolin voi joskus löytää vaikkapa jonkin kirkon lasimaalauksesta tai alttaritaulusta. Se on kuva Jumalan kaikkivaltiudesta ja läsnäolosta.

Keskellä oppituntia kolme vuosikymmentä sitten oivalsin, että Jumala näkee ja tietää kaiken. Olemme koko ajan hänen edessään. Jumalaa ei pääse piiloon tai pakoon. Olemme vastuussa elämästämme, tekemisistämme ja tekemättä jättämisistämme. Siksi elämä tulee elää niin, että siitä voi vastata sekä ihmisten että Jumalan edessä. Se merkitsee nöyrtymistä pyhän Jumalan edessä. Se tarkoittaa syntien tunnustamista ja oman pahuuden myöntämistä.

Kun Jumala tarkkailee meitä, hän tahtoo meille hyvää, sillä Johanneksen evankeliumin mukaan hän on ”täynnä armoa ja totuutta.” Kalevi Lehtinen on sanonut osuvasti: ”Totuus ilman rakkautta on raakuutta, rakkaus ilman totuutta on pehmeää sentimentaalisuutta. Me tarvitsemme molemmat.” Kun Jeesus näkee meistä totuuden, hän katsoo meitä rehellisesti, mutta armollisesti. Siksi voimme elää hänen kanssaan turvallisesti pelkäämättä hylätyksi tulemista. Meidän ei tarvitse pelätä hänen totuuttaan, koska se ei vie meiltä hänen rakkauttaan. Hän ei syynää syntejämme tai tongi rikkeitämme, sillä hyvyydessään hän on Pojassaan sovittanut syntimme ja antanut rikkomuksemme anteeksi. Hänen armonsa riittää jokaisen meidän kohdallamme.

Virsi 117:1 (Pyhä Henki, lohduttaja)

Päätteeksi

Raamattuopetuksen alussa totesin, että yksittäisellä sanalla, kirjaimella tai välimerkillä voi olla toisinaan paljon merkitystä. Suvipäivien ohjelmaan painettu kirjoitusasu oli minusta perin outo, kun siinä oli keskellä sanaa, vieläpä vastoin suomenkielen kirjoitussääntöjä keskellä iso t-kirjain: ValoTon? En hahmottanut, mistä tässä on pohjimmiltaan kyse. Mutta kun näin päivien käsiohjelman, siitä avautui huikaiseva näköala.

Käsiohjelmassa raamattuopetuksen teema on kirjoitettu niin, että ensinnä on sana ”Valo”, sitten on risti ja lopulta sana ”on”. Tästä on Johanneksen evankeliumin alussa kyse. Jeesuksessa valo tuli maailmaan. Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa tähden yhdenkään ihmisen ei tarvitse jäädä pimeään. Siksi otsikosta joutaa pois kysymysmerkki.

Valo on. Valo on Kristuksen tähden. Valo on Kristus. Tänään on totta evankeliumin sana: Valo loistaa pimeydessä.

Virsi 484 (Totuuden Henki)