Karjalatalossa Helsingissä 30.11.2021

Talvisodan syttymisestä tulee tänään 30.11.2021 kuluneeksi 82 vuotta. Marraskuun viimeisenä päivänä 1939 alkanut 105 päivää kestänyt talvisota oli nuorelle valtiolle todellinen koettelemus. Erityisesti karjalaisille se merkitsi moninkertaista kärsimystä, taisteluja ja väkivaltaa, läheisten kuolemaa, evakkomatkaa, omaisuuden, kodin ja koko kotiseudun menetystä.

Talvisodan tapahtumista on koskettavaa lukea viime perjantaina (28.11.2021) ilmestyneestä lähdekokoelmasta ”Selostuksia eräiden siirtoseurakuntien kohtaloista ja sotatapahtumista 1939–1949.” On arvokasta, että Karjalan Liitto ei anna tämän traagisen kansamme vaiheen painua unohduksiin, vaan vuosittain järjestää talvisodan syttymisen muistotilaisuuden. Muistamme talvisodan ihmettä. Maamme selvisi, vaikka tilanne näytti mahdottomalta.

Olemme itsenäisyyden säilymiseen liittyneiden vaikeiden sotavuosien jälkeen kyenneet rakentamaan Suomesta yhden maailman vauraimmista, vapaimmista ja onnellisimmista maista. Pohjan sille loivat meitä edeltäneet sukupolvet. Tänään kiitollisina ajattelemme heitä. Samalla kysymme, millaisilla eväillä meidän tulee rakentaa maatamme.

Kirjahyllyssäni on myös muita talvisodasta kertovia kirjoja kuin uunituore siirtoseurakuntien kohtaloista kertova teos. Heinäkuussa 1940 ilmestyi valikoima sotilaspappien saarnoja ja puheita sotatalvelta 1939–1940 (Risti rintamalla. Valikoima sotilaspappien saarnoja ja puheita sotatalvena 1939–1940. Toim. Joh. Björklund ja Rolf Tiivola. Otava 1940).

Itä-Kannaksen puolustusvastuu oli talvisodassa III Armeijakunnalla, jonka esikunta oli sijoittunut Räisälään ja majoittunut koko sodan ajaksi Räisälän kansanopistolle. Armeijakunnan sotilaspastorina toimi Niilo Kinos, jonka pitämä saarna Räisälän kirkossa itsenäisyyspäivänä 1939 on julkaistu edellä mainitsemassani kirjassa.

Kinos puhuu kotirintamalta tulleista kahdenlaisista viesteistä. Ensinnä ”nuo viestit ovat kertoneet meille, että meidän kansamme on lähtenyt kulkemaan yksimielisyyden tietä. Entiset erimielisyydet on unhoitettu. Veljen käsi on ojennettu yli puoluekuilujen ja kielirajojen. Ei ole koskaan tämä kansa itsenäisyytensä muistojuhlaa näin yksimielisenä viettänyt. On toteutunut isänmaan ystävän harras toive, että onnettomuus on kansamme ehjäksi saattanut. Tämä yksimielisyyden tie on myöskin meidän tiemme.”

Toiseksi ”viestit ovat myös kotirintamalta kertoneet, että tämä yksimielisyyden tie on myös uhrimielen tie. Olemme lukeneet sanomalehdistä liikuttavia kertomuksia kansamme uhrivalmiudesta.”

Talvisota kaikessa kauheudessaan yhdisti kahtiajakautuneen kansan ja sai sen toimimaan yhteisen hyvän puolesta. Silloin ei ollut vaihtoehtoja. Ilman yksimielisyyttä ja toisen puolesta uhrautumista ei kansa olisi selvinnyt. Mutta kärsimyksen tiellä tarvitaan vielä muuta.

Kinos toteaa saarnassaan: ”Mutta yksi asia olisi meidän pidettävä mielessämme. Aina kun Suomen kansa on kulkenut kärsimystensä tietä, on tämä tie johtanut tämän kansan myös Herran tielle. Niin kävi isonvihan aikana. Suomen kansa sai kokea Jumalan ihmeellistä varjelusta, ja se nöyrtyi Herran edessä tunnustamaan Jumalan valtasuuruuden.”

Meille, tänään talvisodan syttymistä muistaville, Räisälän kirkon saarnasta 82 vuoden takaa välittyy tärkeä viesti. Kansa tarvitsee yksimielisyyttä ja yhteistä tahtoa, mikäli se aikoo selviytyä tulevaisuudessa. Kansa tarvitsee yhteisen edun asettamista etusijalle ja valmiutta luopumiseen omasta toisen hyväksi, toisin sanoen uhrivalmiutta. Kansa tarvitsee kääntymistä Jumalan puoleen, häneen luottamista ja hänen tahtonsa mukaan toimimista. Silloin voi toteutua se, josta talvisodan aikana Räisälässä saarnattiin: ”Synnyttäköön Herra itse yhteyden meidän ja hänen välilleen! Silloin meillä on kärsimysten tietä kulkiessamme varma pohja ja perustus elämässämme. Ja kun tälle perustukselle rakennamme oman elämämme ja kansamme elämän, niin olemme turvanneet itsemme aikaa ja iäisyyttä varten.”