Puhe rukoushetkessä Rautjärven palaneen kirkon raunioilla
26.12.2022
Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka?
Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room. 8:35, 37–39).
Rautjärven kirkon tuhoutuminen on järkytys. Sitä on vaikea uskoa todeksi. Asia koskettaa vielä syvemmin, kun tulipalon syttyessä seurakunta vietti jouluaamun jumalanpalvelusta kirkossa. Juuri kun kristityt kaikkialla maailmassa juhlivat Kristuksen syntymää, rautjärveläisille rakas kotikirkko tuhoutuu.
Kauniin, yli 140-vuotiaan kirkon menetys on suuri asia ennen kaikkea teille seurakuntalaisille ja koko Rautjärvelle. Sitä se on myös Ruokolahden seurakunnalle, Etelä-Karjalalle ja maallemme. Seurakunnan koti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus on palanut kokonaan. Saamme kiittää Jumalaa, ettei henkilövahinkoja tullut. Sen sijaan kirkon korvaamaton esineistö tuhoutui, myös rajantakaisen Ilmeen kirkon säilynyt irtaimisto. Järkytys ja suru ovat ne kokemukset, jotka kirkon raunioilla tunkeutuvat mieleen.
Meitä edeltäneet sukupolvet ovat Rautjärvellä kokeneet kirkon tuhoutumisen tulipalossa. 150 vuotta sitten tällä samalla paikalla sijainnut kirkko paloi maan tasalle. Me koemme nyt saman. Jumalan rakkauden ja huolenpidon turvin seurakunta on jaksanut eteenpäin. Samassa huolenpidossa ja rakkaudessa on meidänkin toivomme. Jumala välittää meistä monin tavoin. Siksi meillä on ympärillämme toinen toisemme. Voimme yhdessä kantaa tätä surua ja näin huojentaa toistemme kuormaa.
Ihmisten tekemä rakennus voi hävitä nopeasti, mutta sanoma jouluna ihmiseksi syntyneestä Jumalasta säilyy. Se on kantanut näillä seuduilla vuosisatoja erilaisissa elämän vaiheissa, sodan ja rauhan vuosina, onnen ja onnettomuuden keskellä. Jumalan sanan vahva viesti meille tähän hetkeen on, ettei mikään voi erottaa Jumalan rakkaudesta, ei ”kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta.” Mikään ei voi erottaa meitä siitä rakkaudesta, joka on tullut maailmaan ensimmäisenä jouluna.
Tapaninpäivä kertoo siitä, kuinka joulun sanoma ei ole idylliä ja kiiltokuvaa. Jo ensimmäisenä jouluna elämän karu todellisuus tuli näkyviin. Nyt tätä todellisuutta on eletty todeksi Rautjärvellä, kun rakas kotikirkko on menetetty. Kirkon raunioiden äärellä Jumalan todellisuus on kuitenkin tapahtunutta menetystä suurempi. Joulun sanomaa Jeesuksen syntymästä ei tulikaan voi polttaa eikä mikään katastrofi hävittää. Kristikunta kaikkialla maailmassa olosuhteista riippumatta laulaa ylistystä jouluna ihmiseksi tulleelle Kristukselle. Hänen nimensä on Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Hän on vahvempi kuin mitkään tämän maailman tuhovoimat.
Nimensä mukaisesti Jeesus on kanssamme. Menetyksen ja hämmennyksen, surun ja huolen keskellä Kristus elää mukana. Hän antaa voiman kohdata tapahtunut ja katsoa kohti tulevaa. Hänessä on toivo, joka ei katoa milloinkaan. Sen merkkinä on risti, joka seisoo palaneen kirkon raunioiden vieressä sankarihautausmaalla. Vaikka kaikki muu katoaa, risti pysyy.