Kauneimmat joululaulut -tilaisuus

Jouluna 1963 sain joululahjaksi vanhemmiltani Märklin-sähköjunaradan. Siihen kuului raiteiden ja muuntajan lisäksi veturi, kolme matkustajavaunua, tavaravaunu ja säiliövaunu. Tavoitan vieläkin sen viisivuotiaan pikkupojan pakahduttavan ilon, kun paketista löytyi junarata. Se oli hieno, parasta mitä saatoin toivoa.

Jouluaattoiltana kokosin isäni kanssa junaradan olohuoneen lattialle. Töpseli seinään, veturi vaunuineen kiskoille ja juna alkoi liikkua. Veturissa oli valotkin! Kun muuntajan katkaisijaa painoi, junan sai peruuttamaan. Ihan täysillä sitä ei voinut ajaa, koska silloin vaunut olisivat pudonneet mutkassa raiteiltaan. Uudella junaradalla oli mukava leikkiä. Sen ympärille saattoi rakentaa taloja, rautatieaseman ja ajaa pikkuautoilla asemalle. Muistan hyvin tuon joulun ja sen mahtavan lahjan.

Jouluaatto 54 vuotta sitten jäi muistiini myös toisesta syystä. Puolitoistavuotias pikkuveljeni kiinnostui leikeistäni. Hän tunki itsensä junaradan luokse, hiukset juuttuivat veturin pyöriin ja rakennelmat särkyivät. Tämä toistui useamman kerran, kunnes suutuin. Itkin, huusin pikkuveljelleni, ehkä löinkin häntä. Joka tapauksessa hetki sitten vallinnut ilo ja riemu olivat tipotiessään ja joulurauha kadonnut. Äitini muisteli toisinaan, että riitelin tuolloin ensimmäistä kertaa pikkuveljeni kanssa. Toki sopu löytyi, mutta vuoden 1963 jouluaaton tapahtumat painuivat niin syvälle mieleeni, että muistan ne yhä.

Eikö meille käy usein samoin kuin minulle 54 vuotta sitten? Jouluna odotamme ja kaipaamme rauhaa, yhteyttä, läheisyyttä, rakkautta. Se on idylli, jota ikävöimme. Mutta se on tavattoman hauras. Yksikin sana voi sen särkeä. Monesti odotusta seuraa pettymys, ilo särkyy, rakkauteen tulee särö. Tällaista elämä on täällä ihmisten maailmassa. Ilo ja suru, rauha ja riita, juhla ja arki limittyvät keskenään. Sellaista elämä oli myös ensimmäisenä jouluna Betlehemissä. Ilo ja huoli, turva ja pelko, valo ja pimeys olivat yhtä aikaa läsnä.

Kuitenkin Jumala toimii tänä jouluna samoin kuin kaksi vuosituhatta sitten. Meidänkin kohdallamme. Hän ei vaadi eikä odota, että meillä olisi vahva usko ja hyvä elämä. Hän ei kysy, ollaanko täällä oltu kilttejä. Ei hän odota vastalahjaa tai ansioita. Joulu on sitä, että Jumala laskeutuu syntisten luo ja tuo armahduksen. Siksi tänäkin jouluna kuulemme viestin: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2:10-11).

Joulun Herra ei valikoi ketään. Sen osoitti jo ensimmäinen joulu. Ainoa, joka valikoi, on ihminen, minä. Saako todellinen joulu tulla myös minun kotiini, minun elämääni? Siksi me rukoilemme: Herra Jeesus Kristus. Sinä tulit luoksemme Jumalan rakkauden merkkinä, sillä sinä itse olet se rakkaus. Anna epäuskon väistyä rakkautesi tieltä, kun tulet luoksemme syntyäksesi meidän sydämessämme. Aamen.

 

Seppo Häkkinen