Mikkelin tuomiokirkossa 17.12.2021

”Kolmantena jouluaattona minä sairastuin angiinaan ja olin kovassa kuumeessa. Pukki kävi kuitenkin meillä ja minä annoin sille kukan. Sillä olikin minulle paljon lahjoja.” Näin on äitini kirjoittanut lapsuusmuistoista kertovaan kirjaan. Kolmivuotiaan lahjaluettelossa olivat muun muassa sukset, pulkka, pyyheliina, paita, kahdet sukat, lapaset ja nalle.

Nalle täyttää tänä jouluna kuusikymmentä vuotta. Sitä on pitänyt välillä korjata, kun kädet ja jalat ovat irronneet. Turkki on osin kovin kulunut. Muistan senkin, että nallella oli kauniit, ruskeat lasisilmät. Aikani niitä räpellettyäni silmät lähtivät irti ja katosivat. Niinpä Vatilan pappa ompeli vahvalla karhunlangalla mustat napit uusiksi silmiksi. Ne ovat kestäneet vuosi-kymmenet.

Millainen mahtaa olla sinun varhaisin joulumuistosi? Minulla se liittyy kertomaani jouluun, jolloin sairastin ja sain lahjaksi nallen. Tosin en ole varma, mitkä ovat omia muistikuviani ja mitkä taas minulle kerrottuja. Näinhän usein varhaisimmat muistot koostuvat.

Jouluuni kuusikymmentä vuotta sitten liittyi yksi joulun keskeisimpiä asioita. Olin sairas ja silti joulu tuli, minun tilanteestani riippumatta.

Vietämme tänä vuonna jo toisen kerran poikkeusjoulua koronapandemian vuoksi. Yhä kannamme maskeja ja elämme rajoitusten keskellä, vaikka luulimme jo päässeemme niistä. Tuntuu kummalliselta, että kirkkoon pääsyä on jouduttu rajoittamaan. Osa teistä seurakuntalaisista on täällä kirkossa, osa osallistuu tilaisuuteen ulkona.

Kauneimmat joululaulut kuuluvat adventin ja joulun perinteeseen. Joululauluja esitetään ja lauletaan joulun edellä, jouluna ja sen jälkeen enemmän kuin mitään muita lauluja muina vuoden juhla-aikoina. Nurmeksen joululauluarkistoon on taltioitu lähes 5 000 laulua.

Yhdessä laulaminen tekee tutkitusti ihmiselle hyvää. Siksi tuntuu erikoiselta, että koronapandemian aikana tämäkin on kääntynyt päinvastaiseksi.

Tässä tilanteessa minua rohkaisee se, että ensimmäisenä jouluna kaikki tapahtui ihmisistä riippumatta, yksin Jumalan tahdosta ja suunnitelmasta. Usein vaalimme joulusta ruusuista unelmakuvaa. Kuitenkaan ensimmäinen joulu ei ollut mikään rauhan ja levon idylli. Evankeliumit kertovat erilaisista ihmisistä erilaissa elämäntilanteissa.

Maria ja Joosef olivat kaukana kotoa, ilman kunnollista yösijaa. Heidän mielessään oli huoli pian syntyvästä lapsesta. Köyhät paimenet valvoivat kylmässä ja pimeässä ja tekivät arkista työtään. Hyväosaiset itämaan tietäjät kalliine lahjoineen etsivät Jeesusta ensin väärästä osoitteesta, kuninkaan hovista.

Betlehemin tallissa ja paimenten kedolla olivat mukana huoli, pelko ja hämmennys, mutta myös ilo, onni ja kiitollisuus. Sinne, kaikenlaisten ihmisten ja elämäntilanteiden keskelle, syntyi Jeesus Kristus.

Tässä on joulun ydin. Sanoma Jumalan rakkaudesta maailmaa ja meitä ihmisiä kohtaan tekee joulun. Jatkuva epävarmuus ja huoli tulevaisuudesta ovat kuluneen vuoden yhteisiä kokemuksiamme. Joulua eivät kuitenkaan tee meidän olosuhteemme, ovat ne millaiset tahansa. Joulua eivät tee valmistelumme, lahjamme, ruokamme, tunnelmamme tai niiden puute.

Nalleni muistuttaa siitä, että kuusikymmentä vuotta sitten sairastin ja silti joulu tuli. Tätä sanomaa me tarvitsemme erityisesti tänä toisena koronajouluna. Joulu tulee meistä ihmisistä riippumatta ja koronapandemiasta huolimatta. Juhla-aikamme voi olla erilainen kuin aiemmin. Myös elämäntilanteemme vaihtelevat ja ovat erilaisia. Silti joulu tulee. Joulun evankeliumi tekee joulun.

Joulun evankeliumista avautuu myös toivon näköala tulevaisuuteen. Ilman toivoa ihmisen on vaikea nähdä elämänsä merkitystä ¬ja uskoa siihen, että elämä jatkuu. Jouluna kuulemme sanoman rakastavasta Jumalasta, joka tuli ihmiseksi meitä varten. Jeesus syntyi veljeksemme voidakseen auttaa meitä. Hän on meidän Vapahtajamme. Hän on luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti.