Päätössanat Uskonto sodan aseena ja rauhan välineenä -seminaarissa

Mikkelin hiippakunnan piispan käytössä on Viipurin hiippakunnan piispalle vuonna 1935 valmistettu piispankaapu. Sen etuosan kiinnityskaitaleessa on Paavali Juustenin aatelisvaakuna.

Paavali Juusten nimitettiin 1554 perustetun vanhan Viipurin hiippakunnan ensimmäiseksi piispaksi ja vuonna 1563 Turun piispaksi. Ruotsin kuningas Juhana III lähetti Juustenin vuonna 1569 rauhanlähettilääksi Venäjälle. Hänen tehtävänään oli neuvotella rauhanehdoista Ruotsin ja Novgorodin välillä. Neuvottelujen sijaan Juustenin johtama valtuuskunta häpäistiin, se joutui olemaan yli kahden vuoden ajan vankina, parikymmentä valtuuskunnan jäsentä menehtyi ruttoon ja maat joutuivat 25-vuotiseen sotaan. Laajassa valtuuskunnan kohtaloa käsittelevässä kertomuksessaan Juusten kuvaa vankeusajan kärsimyksiä. Vihdoin Juustenin vapauduttua Juhana III aateloi hänet vuonna 1572. Vaakunakilpeensä Paavali Juusten maalautti puolialastoman itseään ruoskivan miehen. Kilven yläpuolella on piispanhiippa ja sen molemmin puolin venäläinen solmuruoska.

Vanhaa piispankaapua käyttäessäni olen usein ajatellut kaukaista edeltäjääni näillä seuduilla. Jotain syvästi traagista on siinä, että hän halusi piispanvaakunaan kärsivän itseään ruoskivan miehen sekä piispan tunnuksen, hiipan, molemmin puolin venäläiset ruoskat. Samalla tämä yksityiskohta kertoo symboleita täynnä olevassa piispankaavussa siitä, että tämän hiippakunnan elämään on tavalla tai toisella kytkeytynyt pitkän historian aikana sota, rauha ja Venäjä. Uskonto on ollut näissä kaikissa vaiheissa mukana, onhan se osa yksilön ja yhteisön elämäntodellisuutta.

Uskontoa on käytetty sekä sodan aseena että rauhan välineenä. Tähän liittyvistä ajankohtaisista teemoista olemme tänään kuulleet esitelmiä ja keskustelleet. Kiitos esitelmien pitäjille, väitöskirjatutkija Reetta Kallanteelle, dosentti Andre Swanströmille ja professori Ilkka Huhdalle sekä paneelikeskusteluun osallistuneille Rauhan ja sovinnon toimialan päällikkö Kristiina Rintakoskelle ja kenttäpiispa Pekka Asikaiselle. Annoitte asiantuntemuksenne ja osaamisenne meidän käyttöömme. Parhaimmat kiitokset seminaarin ammattitaitoiselle juontajalle, toimittaja Reetta Meriläiselle. Kiitos myös Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnalle aamukahvista. Suuret kiitokset teille seminaarin osanottajille. Vielä viime viikon alussa pohdimme, mahtaako seminaari jäädä tyngäksi, kun ilmoittautuneita oli sen verran vähän. Tänään auditorio täyttyi. Kiitos kun tulitte!

En yritä tehdä tässä puheenvuorossani yhteenvetoa päivän annista. Sen sijaan viittaan siihen, että vuosi sitten syyskuussa 2022 isännöin piispainkokousta täällä Mikkelissä. Avauspuheenvuorossani (https://www.mikkelinpiispa.fi/puheet/kirkon-tehtava-on-olla-rauhan-puolella/) pohdin sodan ja rauhan kysymyksiä. ”Kristillinen kirkko rakentuu sekä realismin että tulevaisuususkon varaan. Tunnistamme ja tunnustamme kärsimyksen, kuoleman ja pahuuden. Mutta samalla valamme myös uskoa rauhaan, uuteen elämään ja hyvyyteen. – – – Sen vuoksi sodan, väkivallan ja kuoleman maailmassa on sitäkin tärkeämpää muistaa, että kristillinen usko kutsuu toimimaan rauhan puolesta. Evankeliumi on rauhan ja sovinnon sanoma koko ihmiskunnalle. Rauha maan päällä on Jumalan tahto. Rauha ei ole itsestäänselvyys, sen me olemme — havainneet Ukrainassa. Sen rakentamiseen on sitouduttava joka päivä, pienissä ja suurissa teoissa kaikkialla maailmassa.” Tämä on kiteytetty Sodan ja rauhan keskus Muistin tunnuslauseeseen: ”Muisti kertoo sodasta edistääkseen rauhaa.”

Kahden viikon kuluttua on ensimmäinen eläkepäiväni. Tätä seminaaria järjestettäessä tuomiokapitulimme lakimiesasessori Jyri Klemola nimitti tätä leikillisesti minun ”muistoseminaarikseni”. Huomasin vasta hiljakkoin, että minulla on erityinen suhde kaikkiin seminaarin järjestäjiin. Olen Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan jäsen, opiskeluaikoinani liityin Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran ainaisjäseneksi, kuulun Muistin tukisäätiön hallintoneuvostoon ja toimin Paavali Juusten säätiön hallituksen puheenjohtajana.

Parhaimmat kiitokseni tämän seminaarin järjestämisestä Muistille, Suomen Kirkkohistorialliselle Seuralle sekä Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnalle, kuten myös Paavali Juusten säätiölle. Koen seminaarin arvostuksen osoituksena työlleni tämän hiippakunnan piispana yli 14 vuoden ajan. Siksi päällimmäisenä on seminaarin päättyessä yksi sana: kiitos.

Palaan vielä lopuksi Viipurin vanhaan piispankaapuun. Oikeanpuoleisen leveän reunuksen keskellä olevan Viipurin linnan perustajan Torkkeli Knuutinpojan sinetin ylä- ja alapuolelle on kirjailtu Paavali Juustenin latinaksi kirjoittaman Suomen piispainkronikan alkusanat: ”Per redemptionem Domini nostri Jesu / Christi haeredes vitae coelestis.” Suomeksi teksti kuuluu: ”Herramme Jeesuksen Kristuksen lunastustyön perusteella olemme taivaallisen elämän perillisiä.”

Ihmisten käsissä uskonto taipuu moniin tarkoituksiin. Sitä voi käyttää sodan aseena, väkivallan ja sorron oikeuttajana, vallan välikappaleena. Uskonto voi olla rauhan väline, merkityksen tuoja sekä toivon ja tulevaisuuden antaja. Juustenin piispainkronikan alkusanat kertovat, mistä kumpuaa halu ja voima rakentaa hyvää elämää tätä ja tulevaa maailmaa varten. ”Herramme Jeesuksen Kristuksen lunastustyön perusteella olemme taivaallisen elämän perillisiä.”