Saarna viikkomessun yhteydessä. Tuomiosunnuntai, Kristuksen kuninkuuden sunnuntai  

Matt. 25:31–46  

 Jeesus sanoi opetuslapsille: 
    ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ 
    Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’ 
    Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’ 
    Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’ 
    Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”  

  

Viimeisellä tuomiolla ei äänestetä.   

Mutta tässä ajassa niin tehdään. Monta pientä ja suurta tuomiota on annettu kanssaihmisille sen mukaan, miten on käyttäydytty, minkä näköinen on, millä ominaisuuksilla on varustettu, mihin kansallisuuteen on sattunut syntymään jne. Kokonaisia kansanryhmiä on vainottu ja tuomittu, usein syyttä. Meillä täällä kotimaassa karjalaiset saivat aikoinaan leimat, onneksi se on jo himmennyt. Joskus tuntuu siltä, että ihmisten epäoikeudenmukaisuus ei tunne rajoja. Ihminen  äänestää käytöksellään, jaloillaan, hiljaisella hyväksynnällä, pään nyökytyksellä, viestillä somessa. Aika usein ympärillä olevien katse osuu maahan ja kädet pysyvät sivuilla ja vääryyden annetaan tapahtua, jottei itse joutuisi tuomiolle.   

Jeesus kertoi opetuslapsille viimeisistä ajoista, viimeisestä tuomiosta. Kaikki kootaan Vapahtajan, kuninkaan eteen. Kaikki tuomitaan. Yksinkertaistettuna tuomioon vaikuttavia teemoja on vain kaksi: usko Jeesukseen ja sen uskon eläminen todeksi. Vain näitä kahta kysytään.    

Kun Jeesus puhuu viimeisestä tuomiosta, siihen ei liity Raamatun tulkinta tai oppikeskustelut, vaan siihen liittyy se, miten me elämme elämää. Miten me autamme, kun joku kaipaa apua, miten me tuemme, kun elämältä on kadonnut suunta. Meidät punnitaan tekojemme, ei oppitulkintojemme kautta.     

Tällä viikolla elämme kirkkovuodessa vielä tuomiosunnuntaita. Pysähdymme elämämme kanssa Jumalan kasvojen eteen. Ehkä teemme tiliäkin, miten on mennyt. Kirkkovuoden viimeinen sunnuntai liittyy samalla jo seuraavaan sunnuntaihin, adventtiin. Jotakin päättyy, jotakin alkaa. Kirkkovuoden lopussa ja alussa – kuuluu kuitenkin sama viesti: Jumala lähestyy meitä Jeesuksessa Kristuksessa.    

Päivän evankeliumissa Jeesus opettaa meitä näkemään hänet kaikissa lähimmäisissämme. Kun me palvelemme ja rakastamme lähimmäistämme, me palvelemme ja rakastamme Jeesusta.  

Ei tarvitse miettiä, ketä auttaa tai ketä tukea elämänpolulla. Se on aika helppoa: ketä vain, joka apua tarvitsee ja tulee kohdalle. On aika mahdotonta auttaa kaikkia, mutta yhtä kerrallaan voi. Jeesus pyytää pysähtymään ihmisen hädän äärelle. Evankeliumitekstissä lähimmäisen rakkautta osoittaneet kysyvät ihmeissään, milloin he muka olivat palvelleet Herraansa. Jeesuksen vastaus osoittaa, että joka kerta, kun he palvelevat apua tarvitsevia.   

Tuo auttaminen tapahtuu elämän keskellä. Sitä ei aina itse edes huomaa. Kaunis sana, tuki surun keskellä, apu ahdingossa saattaa pelastaa lähimmäisen päivän, jopa auttaa elämässä eteenpäin. Jeesus muistuttaa ihmislaastareista, jotka onnistuivat kuivaamaan kyyneleet, puhaltamaan kipeimpään kohtaan tai kuuntelemaan kaikki murheet, arkisetkin. Millä voimalla kristitty tämän kaiken tekee? Lujalla uskolla ja luottamuksella Jeesukseen, Vapahtajaan. Jokaiselle kristitylle Jeesus on laastari, joka laitetaan ikävän sanan päälle, kymmenten väärinymmärrysten ylle ja sitomaan oma suu pahoilta sanoilta. Usko avaa sydämen silmät miettimään, josko se, mitä näemme ja kuulemme, ei olekaan koko totuus: ei muissa ihmisissä, ei meissä, eikä maailman antamissa pikatuomioissa.   

Ajatus Jumalan tuomiosta on ollut aina kauhistuttava. Kristuksen edessä meidän on käytävä polvillemme.  Me emme tiedä, milloin tuomion hetki koittaa, emmekä sitä, mikä on määränpäämme: taivas vai kadotus. Silti, kun katsomme toisiamme täällä, luulemme tietävämme,  mihin kukin joutuu. Omat mittarimme, omat silmämme ja korvamme ovat tehneet lahjomattoman arvion, josta on vaikea päästää irti. Ajatus ihmisistä toistensa tuomarina on silti kauhistuttavampi, kuin Jumalan tuomio.   

Ehkä siitä syystä näyttää siltä, että pelkäämme enemmän ihmisten tuomiota. On sanottu, ettei kirkossa enää kuule puhetta tuomiosta tai viimeisistä ajoista. Voi se olla tottakin, koska armo on ohittanut tuomion. Voi olla, ettemme enää pelkää Jumalan tuomiota tai sillä ei ole meille väliä. Mutta evankeliumia kuunnellessa väistämättä mieleen nousee kysymys: olenko minä lammas vai vuohi?    

Viimeisellä tuomiolla ei äänestetä. Viimeisellä tuomiolla ei ole väliä, mitä muut sanovat, ketkä ovat samassa joukossa, ketkä kannattajia, ketkä vihollisia. Enää ei kalastella ääniä. Yksin Kristus on meidän tuomarimme.   

Kun me elämme arkista elämää, autamme toisiamme, niin kuin Jeesus opetti, me saamme kuulla sanat “Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.     

Tähän Jumalan sanaan me saamme luottaa tänäänkin, arkisen elämän keskellä, toinen toistamme elämänpolulla tukien.  

 

Piispa Mari Parkkinen