Lähetystyö kutsuu tanssiin

Viime vuosina on kiivaasti keskusteltu siitä, mitä lähetystyö on. Teologi James A Schreiterin mukaan kirkon lähetystyö on ”kirkon kokonaisvaltaista toimintaa saarnata, opettaa, parantaa, kasvattaa kristillisiä yhteisöjä ja todistaa Jumalan valtakunnasta niin, että siihen kuuluu oikeudenmukaisuuden edistäminen ja ihmiskunnan palvelu”. Eli lyhyemmin ilmaistuna: kertoa Jeesuksesta, vahvistaa oikeudenmukaisuutta ja rakentaa hyvää tulevaisuutta.

Lähetystyö on usein hiljaista työtä ja vasta historia näyttää millainen vaikutus työllä on ollut. Usein lähetti vain kylvää ja joku toinen niittää. Ja kiitokseksi täytyy riittää se, että on tehnyt työnsä Jumalalle. Lähetystyö on ennen kaikkea Jumalan työtä.

Lähetystyössä tehtävämme on kertoa kristinuskon perussanoma: Jeesus on ”Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” (Joh. 1:29). Kristus on lopullinen sovitusuhri. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi (hilasterion) (Room. 3:25). Uhri on maksettu, synnit on sovitettu. Kristinuskon sanoma ei kuitenkaan jää uhriin. Jos kyse olisi vain Jumalan oikeudenmukaisuudesta, niin silloin tuomio riittäisi. Mutta Jumalan rakkaus on enemmän. Uhria seuraa elämä. Kristus nousi kuolleista ja avasi tien ikuiseen elämään.

Toinen tehtävä on vahvistaa oikeudenmukaisuutta. Toisin sanoen tuoda Kristuksen sanoma näkyväksi. Kirkollinen keskustelu on käynyt vilkkaana, tapahtuuko lähetystyö vain ydinsanoman opettamisen, Raamattutuntien yms. välityksellä vai voiko lähetystyö olla myös arkielämää. Itse ajattelen, että kristillinen arkielämä on vahva sanoma.

Kristillisten arvojen ytimessä on oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Arvojemme mukaan esimerkiksi koulutus ja terveydenhuolto kuuluvat kaikille, nälänhädässä autetaan ja jokaisella on luovuttamaton ihmisarvo. Erityisesti ajattelen vaikkapa Intian lain kieltämää kastijärjestelmää ja dalitien kohtelua. Noin 80% Intian kristityistä ovat dalit taustaisia. Sanoma yhdenvertaisuudesta Jumalan kasvojen edessä on evankeliumi, joka kiirii eteenpäin.

Kolmas näkökulma tuo meidät tämän päivän tekstin äärelle. Meidät on kutsuttu rauhan rakentajiksi. ” Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu”.

Lähetystyö on jatkuvaa Jeesuksen seuraajana elämistä. Lähetystyö muovautuu kontekstin mukaan, löytää uusia muotoja tavoittaa ja etenee vääjäämättä. Evankeliumin sanoma on aikoinaan löytänyt tänne Pohjolaan, täältä se jatkoi matkaa ja palaa jälleen tänne. Lähetystyö ei ole enää tänäpäivänä pohjoisesta etelään, vaan jopa toisinpäin ja jokaiseen ilmansuuntaan.

Jumalan totuus pysyy samana, mutta sanat ja tavat muuttuvat. Tämä muovautuminen sai teologi Steven Bevansin ajattelemaan lähetystyötä jatkuvana liikkeenä. Hän sanoo Models of Contextual Theology kirjassaan, että lähetystyö on kuin tanssia. Se on jatkuvaa liikettä, johon tulee ihmisiä ja poistuu ihmisiä. Jumalan suunnitelma menee eteenpäin meidän ja muiden kanssa.

Tuo tanssiin kutsu on sekä armollinen että kutsuva asenne. Me tiedämme, että tanssi ei onnistu yksin, me tarvitsemme kumppanin ja me tarvitsemme myös tahdin. Jumalalla on oma aikataulunsa. Joskus lähetyskentällä saattaa tuntua, että mitään ei tapahdu ja silti tanssi menee eteenpäin.

Meidän tehtävämme on tehdä oma osamme. Joskus pieni siemen itää vasta vuosien päästä. Me olemme vain yksi osa tuota Jumalan suurta pelastustanssia. Erilaisia säveliä, erilaisia tempoja syntyy koko ajan lisää ja Jumala ohjaa maailmankaikkeuden konserttia. Jokaista pientäkin säveltä ja tekoa tarvitaan. Vain sillä tavalla siitä tulee mestariteos.

Me olemme kerran kuulleet evankeliumin ja me lähetämme sen yhä uudestaan eteenpäin. Lähettäjinä, rukoilijoina, vapaaehtoisina, teologeina, lähtijöinä. Evankeliumi etenee ja meitä kaikki kutsutaan sen viejiksi.