Kaikkivaltias Jumala?

Nuoruudessani luin mielelläni kahta paksua kirjaa. Toinen niistä oli kouluneuvos Yrjö Karilaan toimittama Pikku Jättiläinen, nuorisolle tarkoitettu tietokirja. Kirjasta otettiin 14 painosta neljännesvuosisadan aikana. Toinen kirja oli myös Yrjö Karilaan toimittama teos, nimeltään Antero Vipunen. Kirjassa esitellään erilaisia pelejä, leikkejä sekä yleis- ja knoppitietoa. Myös tästä otettiin ainakin 15 painosta. Molemmat kirjat ovat siis kuluneet suomalaisten käsissä.

Jommastakummasta kirjasta jäi mieleeni tarina siitä, kuinka yksittäisellä sanalla, kirjaimella tai välimerkillä voi olla paljon merkitystä. Joskus Suomen suuriruhtinaskunnan aikana oli venäläisvastaisuudesta syytettynä ollut aktivisti saanut sähkeitse tiedon tuomiostaan. Lennättimen välittämä teksti oli kirjoitettu isoilla kirjaimilla: ARMOA EI SIPERIAAN. Kun tuomiota oltiin laittamassa täytäntöön, tuomittu sanoi, että hänet pitää vapauttaa, sillä päätöksestä puuttuu pilkku. Sen pitäisi kuulua ARMOA, EI SIPERIAAN. Tällä neuvokkuudellaan aktivisti vapautui.

Tarina palautui mieleeni, kun kuulin raamattutunnin otsikon: Kaikkivaltias Jumala? Huomioni kiinnittyi lopun kysymysmerkkiin. Se viestii epävarmuudesta ja kyselystä. Oikeastaan otsikkoon voisi lisätä sanan ”onko”, siis onko Jumala kaikkivaltias? Kysymysmerkki pakottaa pohtimaan ja etsimään.

Onko Jumala kaikkivaltias?

Kysymystä Jumalan kaikkivaltiudesta voi tarkastella monesta eri näkökulmasta. Teologiassa puhutaan pahan ongelmasta tai teodikean ongelmasta. Jos Jumala on hyvä, miksi hän sallii pahan? Jos Jumala on kaikkivaltias, miksi hän ei lopeta sitä kaikkea kärsimystä, joka tänäkin aikana tulee meidän silmiemme eteen niin lähellä kuin kaukana?

Jumalan kaikkivaltius on ihmisen ikiaikainen peruskysymys. Jo antiikin filosofi Epikuros (341–270 eKr.) nosti tämän kysymyksen esiin edellä mainittujen kysymysten tapaan. Myös Raamatussa asia tulee esille muun muassa muodossa, miksi hurskas kärsii ja jumalaton puolestaan menestyy. Malliesimerkki tästä on profeetta Habakukin lausahdus:

 ”Kuinka kauan minun pitää huutaa, etkö kuule minua Herra?… Miksi annat minun nähdä vääryyden tekoja, kuinka kauan annat pahuuden vallita?” (Hab. 1:2–3). Tai ”Sinun silmäsi ovat pyhät ja puhtaat, sinä et voi katsoa pahaa, et saata katsella vääryyttä. Miksi siis katselet petollisuutta, miksi vaikenet, kun jumalaton nielee hurskaan?” (Hab. 1:13).

Sama kysymys koskee myös meitä ja meidän aikanamme. Joudumme kohtaamaan syvää inhimillistä kärsimystä omassa tai läheisten elämässä, mutta myös yhteisöinä tai kansakuntina.

Mielessäni on Kaakkois-Aasian tsunami tapaninpäivänä 2004. Se pysäytti monet. Miksi Jumala salli inhimillisesti hirveän katastrofin kohdata? Miksi osassa perheitä jotkut hukkuivat, miksi taas toiset säästyivät hengissä? Nämä olivat myös minun kysymyksiäni, kun kohtasin Helsinki-Vantaan lentokentällä kymmeniä omaisia, jotka olivat tulleet vastaanottamaan tsunamissa kuolleita läheisiään. Papin viranhoidossa ne olivat vaikeimpia tilanteita.

Kahden viime vuoden aikana olemme yhdessä taistelleet mikroskooppisen pientä virusta vastaan. Alussa virus oli kaikille tuntematon ja varmasti jokainen pelkäsi. Moni on kuollut viruksen aiheuttamaan sairauteen. Pandemian seurauksista kärsitään vielä pitkään. Eikä pandemia ole vielä ohi, huoli syksystä täyttää mielen. Miksi Jumala antaa tällaisen vitsauksen kurittaa ihmiskuntaa?

Helmikuun 24. päivästä 2022 lähtien olemme seuranneet inhimillistä raakuutta, pahuutta ja hirveyksiä Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Se on rikos kansainvälistä oikeutta ja synti Jumalaa vastaan. Tätä kaikkea pahuutta on vieläpä perusteltu ja puolustettu kristinuskon nimissä. Miksi Jumala ei puutu tilanteeseen? Miksi hän sallii tällaisen pahuuden tapahtua?

Raamattutunnin aihe kysymysmerkkeineen on hyvin ajankohtainen. Teema vie ajatukseni siihen, mitä Raamattu opettaa Jumalan kaikkivaltiudesta. Mikä on Jumalan ilmoitus meille tänään?

Raamatun ilmoitus – kaikkivaltias Jumala

Kaikkivaltiaasta Jumalasta puhutaan Raamatussa ensimmäinen kerran 1. Mooseksen kirjan luvun 17 alussa. Herra sanoo Moosekselle: ”Minä olen Jumala, Kaikkivaltias. Vaella koko sydämestäsi minun tahtoni mukaisesti, niin minä otan sinut liittoon kanssani ja teen suureksi sinun jälkeläistesi määrän.” (1. Moos. 17:1–2).

Mooseksen kirjan 17. luku kertoo tapahtumasta, jossa Jumala antaa silloin vielä Abram-nimiselle miehelle lupauksen, että hänestä tulee 99-vuotiaana kansojen paljouden isä. Hänestä polveutuvat vielä monet kansakunnat ja kuninkaat. Niinpä Abram saa uuden nimen, Abraham. Ennen tämän nimen antamista Jumala ilmoittaa itsensä kaikkivaltiaana Jumalana.

Jumala ei valitse omaksi kansakseen mahtavaa ja vahvaa kansaa, vaan hän kutsuu köyhän paimentolaisen Abrahamin kansojen isäksi. Useamman kerran Jumala oli luvannut Abrahamille, että hän tulee saamaan jälkeläisiä. Abraham luotti tähän lupaukseen, vaikka hän ja hänen vaimonsa Saara olivat jo vanhoja. Koska Abraham uskoi, Jumala katsoi hänen vanhurskaaksi (Room. 4:3). Jumala samalla uudistaa liiton Abrahamin kanssa: ”Minä pidän voimassa liiton sinun ja myös sinun jälkeläistesi kanssa, ikuisen liiton sukupolvesta toiseen, ja minä olen oleva sinun Jumalasi ja sinun jälkeläistesi Jumala.” (1. Moos. 17:7).

Abrahamille mahdoton muuttui mahdolliseksi. Mahdoton oli Jumalalle mahdollista. Inhimillisesti mahdoton asia ei rajoittanut Jumalan toimintaa. Niinpä Saara ja Abraham saavat Iisakin. Jumalan kaikkivaltius näyttäytyy Abrahamin kohdalla erityisellä tavalla ajallisessa elämässä. Hän saa pojan ja tätä kautta hänestä tulee kantaisä. Jumala pelasti hänet ja Saaran tuon ajan lapsettomuuden häpeältä.

Vanhan testamentin Jumalan kaikkivaltius ei ole vain ajallista ja ihmisten arjen asioihin liittyvää. Psalmin 145 sanat avaavat ajallisesti laajemman kuvan: ”Sinun valtakuntasi on ikuinen, sinun herruutesi pysyy polvesta polveen.” (Ps. 145:13). Samat sanat toistuvat myös Danielin kirjassa (Dan 3:33).

Samalla kun Jumala on kaikkivaltias, hän on myös iankaikkinen. Jumalan kaikkivaltius ei ole vain mahdottoman mahdollistamista tässä ajassa ja hetkessä, vaan ulottuu iankaikkisuuteen. Hänen valtansa pysyy polvesta polveen.

Uuden testamentin kaikkivaltiasta tarkoittava sana (pantokrator) merkitse kaiken vallan haltijaa. Erityisesti Ilmestyskirjassa sana esiintyy itsenäisenä Jumalan ominaisuutta kuvaavana sanana.

Viimeisin Uuden testamentin kohta, jossa Jumalan kaikkivaltius tulee ilmi, on Johanneksen ilmestys. Saamassaan näyssä Johannes näkee uuden Jerusalemin: Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa. (Ilm. 21:22).

Näiden kahden Raamatun alun ja lopun kohdan väliin mahtuu monta muuta kertomusta Jumalan kaikkivaltiudesta. Kaikki kohdat kertovat samaa. Jumalan toimintaa mikään ei rajoita, eikä hänen tekemiselleen mikään ole mahdotonta (Ps. 135:6, Matt. 19:26). Jumala voi voittaa kaikki vaikeudet (Jer. 32:17). Jumala on ainoa valtias (1. Tim. 6:15).

Kaikkivaltius kuuluu siis erottamattomasti Raamatun ilmoitukseen Jumalasta. Hän on kaikkivaltias Jumala. Hän hallitsee kaikkea luomaansa ja kaikki on hänen vallassaan.

Minä uskon Jumalaan – kaikkivaltiaaseen

Uskontunnustuksessa lausumme uskomme Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen. Kaikkivaltiuteen liittyy se, että Jumala on kaiken elämän lähde. Hän on sanallaan luonut tämän maailman. Jumalan kaikkivaltius ilmenee elämässämme. Kukaan meistä ei olisi syntynyt tähän maailmaan ilman Jumalan hyvää ja luovaa tahtoa. Elämä on Jumalan lahja.

Jopa luonnon voimat ovat alamaisia Jumalalle. Vaikka erilaisten luonnonmullistusten keskellä usein kyselemme, missä Jumala oli, miksi hän ei auttanut, luonnonvoimatkin ovat Jumalan hallussa. Tästä kertoo myös Matteuksen evankeliumin katkelma, jossa Jeesuksella oli voima laannuttaa myrsky Genesaretin järvellä, kun opetuslapset pelkäsivät hukkuvansa ja Jeesus vain nukkui (Matt. 8: 23–27). Luonnon voimista ja Jumalan vallasta niiden hallinnassa laulamme tutussa virressä: ”Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa ja hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa.” (Vk 462:2).

Kaikkivaltius ei ole kuitenkaan panteismia, jossa Jumala tai jumaluus olisi osana kaikkea ja kaikkialla. Luojana Jumala on kaikkivaltias, kaiken luodun yläpuolella. Kirjailija Veikko Huovisen romaanihenkilöllä Konsta Pylkkäsellä on syvä viisaus: ”Ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet.” Avaruuden mittasuhteiden tai elämän mikroskooppisten pienten ihmeiden tai elämän lahjan äärellä emme voi rehellisesti muuta todeta. Ihmisellä on vain kusiaisen valtuudet. Sen sijaan Jumalalla on kaikki valta.

Jumala sallii luotujensa tehdä ja toimia vapaasti, olla omatoimisia ja tehdä omia valintoja. Jumala ei pakota luotujaan. Siksi teemme usein myös vääriä valintoja. Syntiinlankeemuksen seurauksena maailmassa vaikuttaa myös paha. Paha ei ole vain hyvän puutetta. Se on realiteetti, joka on meissä ja meidän ulkopuolellamme. Pahan olemattomaksi selittävä ja vain hyvyyteen keskittyvä käsitys elämästä ei ole tosi. Pahuuden todellisuus on tärkeää tunnistaa ja tunnustaa. Paha paljastaa, miten haavoittuvaa ja epävarmaa elämä on. Juuri siksi me tarvitsemme kaikkivaltiasta Jumalaa.

Kaikkivaltiaan Jumalan edessä eläessämme emme voi ummistaa silmiämme maailman pahuudelta. Kenelläkään eikä varsinkaan kristityllä ole varaa olla välinpitämätön vääryyden, väkivallan ja sorron edessä. Meidän tulee tehdä kaikkemme pahan poistamiseksi.

Katekismus opettaa: ”Jumalan valta on ääretön ja ikuinen. Myös historian raskaina aikoina ja ihmiselämän vaikeissa kohtaloissa kaikki tapahtuu hänen tahdostaan tai sallimuksestaan. Silloinkin, kun emme ymmärrä tai hyväksy kärsimyksiä, voimme turvata kaikkivaltiaaseen Isäämme.” (Katekismus, 13. kpl).

Matteuksen evankeliumin lopussa on tärkeä kohta. Koko evankeliumi päättyy ylösnousseen Jeesuksen ja opetuslasten kohtaamiseen. ”Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:18–20).

Jeesuksella oli ja on kaikki valta. Siksi hän pystyi valtuuttamaan omansa viemään evankeliumin ilosanomaa eteenpäin. Kristillisen kirkon tehtävä perustuu itsensä kaikkivaltiaan Jumalan antamaan valtuutukseen. Mahdammeko ymmärtää, miten tärkeästä tehtävästä on kyse?

Kysymysmerkistä pisteeseen

 Jumalan kaikkivaltius kulkee Raamatussa punaisena lankana. Selkeimmin se tulee näkyviin pelastushistoriassa. Sanallaan Jumala loi tämän maailman ja hän yhä ylläpitää kaikkea elämää. Vanhan testamentin kertomus eri vaiheineen Jumalan omaisuuskansan lähdöstä pois Egyptistä ja saapuminen luvattuun maahan on vahva kertomus Jumalan kaikkivaltiudesta. Vanhan testamentin profeetat puhuvat useissa kohdissa tulevasta pelastuksen ajasta (esim. Jes. 65–66).

Jeesuksen ihmeteot, joiden kautta sairaat paranivat, kuolleet heräsivät henkiin ja syntisille julistettiin vapauttava sanoma, kertovat Jumalan kaikkivaltiudesta. Tähän kaikkeen tuo oman käsittämättömän piirteensä se, että Jumala suostuu kärsimään ihmisten puolesta ja rinnalla. Kaikkivaltiudessaan Jumala lunastaa itse kärsimällä ihmiskunnan vapaaksi synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Jumala voi näin kätkeä voimansa heikkouteen. Tämä on ristin teologiaa. Kaikkivaltias saa inhimillisessä heikkoudessa, kunnian menettämisessä ja kärsimyksessä ihmiskunnalle suurimman voiton. Kristuksen ristinkuolema ja ylösnousemus on käsittämätön merkki Jumalan voimasta ja vallasta.

Kaikkivaltiaan Jumalan valtakunta kulkee vastustamattomasti kohti voittoa. Kristus toteuttaa tosi Jumalana ja tosi ihmisenä kaikkivaltiaan Jumalan tahdon. Tässä kirkastuu Jumalan kaikkivaltius. Mikään ei ole Jumalalle mahdotonta. Kukaan tai mikään ei voi syöstä Jumalaa valtaistuimeltaan. Hän toteuttaa oman tahtonsa tässä maailmassa.

Jumalan kaikkivaltiuden näemme täydellisenä vasta tämän ajan jälkeen. Jumalan edessä tulee muistaa se, että me olemme vain ihmisiä ”kusiaisen valtuuksineen”. Jeesuksen vallan ja voiman edessä kaikkien pitää kerran notkistaa polvensa (Room. 14:11). Kerran ”Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ’Jeesus Kristus on Herra.’” (Fil. 2:10–11).

Kerran aikojen lopussa vielä tässä ajassa kaikkivaltiaaseen Jumalaan liittyvä kysymysmerkki vaihtuu pisteeksi. Se kertoo, että asia on loppuun käsitelty. Sille laitetaan piste. Vielä me kysymme, onko Jumala kaikkivaltias ja miksi hän sallii kaiken pahan ja kärsimyksen. Sitä olen tässä raamattutunnissa avannut Raamatun valossa. Silti moni omaan elämään liittyvä tai maailman tapahtumiin kuuluva kipeä kysymys jää vastausta vaille. Mutta yksi asia on varma, sellainen, jolle voi jo nyt laittaa pisteen.

Yksi pienelle Jeesus-lapselle annetuista nimistä oli Immanuel. Kun enkeli ilmoitti Joosefille Jeesuksen syntymästä, hän sanoi: ”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja hän synnyttää pojan, ja hänelle annettaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: Jumal on meidän kanssamme.” (Matt. 1:23). Jeesus, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, on Immanuel – Jumala meidän kanssamme. Hän ei meitä hylkää eikä jätä. Hän on meidän kanssamme kaikissa ja kaikenlaisissa tilanteissa. Siinä on meidän turvamme ja toivomme.