Vierumäki, puhe alkurukouksen yhteydessä

Johanneksen evankeliumista 9:1–7, 39–41

Jeesus näki tien sivussa miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy.” – Altaan nimi merkitsee: lähetetty. – Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.  
    Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.” Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: ”Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?” Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.”  

 

Jeesus on ihmisten keskellä, elämän keskellä. Läsnä opetuslapset, jotka olivat ”oppisopimuskoulutuksessa” ja katsoivat tarkkaan ja opettelivat, mitä Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa. Paikalla oli myös fariseuksia, jotka tarkkailivat enemmän sitä, miten Jeesus toimi suhteessa lakiin ja totuttuihin tapoihin. Ihmisten katseen ja kiinnostuksen kohteena oli sokea mies, jonka Jeesus kohtasi ja paransi. Jeesus puhui, toimi, paransi ja lopulta perusteli muille, miksi Hän niin teki. Jeesus osoitti Jumalan suuruuden ihmisten keskellä. Hän kehotti luottamaan Jumalaan niin hyvinä kuin vaikeina hetkinä. Hän puhui ja teki. Teot ja kohtaaminen voivat muuttaa yhteisöjen ja yksilöiden koko elämän ja tarkoituksen.   

Kirkkoherra on seurakuntansa keskellä ja ihmisten katseen alla. Kirkkoherran työtä säätelevät kirkkolaki ja -järjestys, niiden muutokset ja kaikki esihenkilön velvoitteet. Kirkkoherran tukena ovat työntekijät, ne, jotka kysyvät, ihmettelevät ja etsivät omaa paikkaansa kirkon työntekijöinä tai työyhteisössä. Hekin ovat seurakunnan keskellä kertomassa Jumalasta. Kirkkoherran ympärillä on myös seurakunta, ihmiset toiveineen ja odotuksineen, oman historiansa ja tottumustensa kanssa. Kirkkoherra on monenlaisten odotusten, velvollisuuksien ja ihmisten elämän keskellä muuttuvissa toimintaympäristöissä. Vastuu on suuri: Kenen luokse me kirkkona, seurakuntina ja kristittyinä käymme? Tien viereen sokean luo, joka ei sitä pyytänyt ja oli tilanteeseensa tyytynyt. Vai niiden luokse, jotka äänekkäästi meille huutavat ja jotka meitä neuvovat?  

Evankeliumissa Jeesus on vanhan ja uuden kulttuurin välissä. Jeesus on keskellä ihmisten elämää ja moninaisia toiveita. Jokainen heistä toivoo, että Jeesus katsoisi heitä ihmisenä. Osa toivoo, että Jeesus tuomitsisi katseellaan synnin ja kertoisi, että minä olin oikeassa. Osa toivoo lakia, osa evankeliumia. Ja harva ymmärtää, että Jeesuksessa ne molemmat ovat läsnä, toteutuvat täydellisimmillään. Miten nämä ulottuvuudet ovat läsnä arjessamme ja työssämme?   

Ristillä Jeesus on kaiken keskellä: tavallisten erehtyneiden ihmisten keskellä, toivonsa menettäneiden keskellä. Jeesus saa kuulla vielä pilkkaa ja solvauksia, mutta myös rukouksen, toiveen paratiisista.    

Hyvät kirkkoherrat, rakkaat kristityt. Ihmisen elämässä pysyvää on vain muutos. Mutta kristityn elämässä perustana on Jeesus Kristus. Hän pysyy. Toivon, että Jeesus saa olla elämänne ja työn keskellä, arkenne lähteenä ja levon paikkana. Toivon, että niin seurakunnissanne kuin elämässänne on läsnä Kristuksen katse, auttavat kädet ja Jumalan suuruutta ylistävä toiminta.  

Piispa Mari Parkkinen