Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon XV oppikeskustelut

 

Avaussanat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon XV teologisissa neuvotteluissa 10.12.2020 (webinaari)

”Muutos merkitsee käännekohtaa kirkon historiassa Suomessa.” Näin todetaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tuoreessa nelivuotiskertomuksessa Uskonto arjessa ja juhlassa (s. 264).  Lyhyt virke kuvaa osuvasti sitä, kuinka suuria muutoksia suomalaisten uskonnollisuudessa sekä suhteessa kristinuskoon ja kirkkoon on tapahtunut 2000-luvulla. Muutos on ollut hyvin nopea. ”Kirkon asemoituminen suomalaisessa yhteiskunnassa on kääntymässä valtakulttuurista poikkeavaksi, joissakin suhteissa jopa vastakulttuuriseksi.” Uskonnollisuus alkaa olla epätyypillinen vähemmistön elämäntapa.

Edessämme on tyystin toisenlainen aika kirkkoina. Sinänsä maailmanlaajasti asiaa tarkasteltuna lähestymme sitä tilannetta, jossa useimmat kristilliset kirkot eri puolilla maailmaa elävät. Olemme vain satojen vuosien aikana pohjoismaissa ja Suomessa tottuneet kulttuuriin, jossa kirkkojen ja kristinuskon asemaa ja merkitystä yhteiskunnassa on pidetty selviönä. Enää ei kuitenkaan ole – eikä oikeastaan ole pitkään aikaan ollutkaan – itsestäänselvyyksiä.

Viime vuosien muutokset suomalaisten uskonnollisuudessa sekä suhteessa kristinuskoon haastavat kirkkoja monella tavalla. Nyt on keskeistä kiinnittää huomiota erityisesti kahteen asiaan.

Ensinnä kirkon – puhun tarkoituksella yksikössä – on oltava identiteetiltään vahva. Kirkko voi täyttää paikkansa maailmassa ainoastaan silloin, kun se tietää, mikä se on ja mikä on sen tehtävä. Muutosten keskellä on kiusauksena hakea virikkeet ja uudistumisen lähteet enemmän modernista ajattelusta, ajankohtaisista teemoista ja yleisestä mielipiteestä kuin Raamatusta ja traditiosta. Taustalla vaikuttaa tarve olla moderni ja suuren yleisön hyväksymä.

Juuri siksi on välttämättä muistettava, mikä on kirkon identiteetin perusta. Kristillinen kirkko on lähetetty maailmaan todistamaan Kristuksesta ja tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Matteuksen evankeliumin lähetyskäsky kiteyttää apostolisen tehtäväksi annon. Tästä apostolisesta uskosta kasvaa kirkon syvin olemus ja identiteetti.

Kun tämänkertaisen dialogimme teemana on ”Nikealainen usko ja apostolinen evankeliumi”, olemme itse asiassa hyvin ajankohtaisen asian äärellä. Ensimmäisessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Nikeassa (vuonna 325) luotiin pohja (vuonna 381) Konstantinopolissa Pyhän Hengen toiminnan osalta täydennetylle Nikean-Konstantinopolin tai Nikean uskontunnukselle.

Nikean uskontunnustus vahvisti uskon kolmiyhteiseen Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen hänen ainosyntyisenä Poikanaan. Muuta ekumeeniset konsiilit ovat oikeastaan vain tämän nikealaisen pelastussanoman selitystä.

Toiseksi kirkon on muistettava ydintehtävänsä. Apostolisesta uskosta kasvaa kirkon identiteetti. Siihen kytkeytyvästä missiosta puolestaan nousee kirkon ydintehtävä. Nikean tunnustuksen mukaan uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, joka ”meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden tuli alas taivaista”. Tätä pelastussanomaa kirkko on lähetetty välittämään kaikkina aikoina kaikkialle ja kaikille. Erityisesti murrosten keskellä perustehtävän on säilyttävä kirkkaana.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tuore strategia ”Ovet auki” korostaa kirkon ydintehtävää. ”Kirkon elämä on missionaarista. Siksi on lähdettävä liikkeelle julistamaan ja palvelemaan.” Strategian mukaan ”julistamme rohkeasti evankeliumia Kristuksesta muuttuvassa yhteiskunnassa ja uskonnollisessa kentässä”.

Muutokset suomalaisen uskonnollisuudessa ja suhteessa kristinuskoon pakottavat kirkkoja terävöittämään ydintehtäväänsä. Tämänkertaisen dialogimme toinen teema ”Yhteinen todistus suomalaisessa yhteiskunnassa” on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan ennen. Se haastaa etsimään keinoja siihen, miten tässä ajassa kristinusko on relevantti, tämän ajan ihmisiä puhutteleva ja koskettava. Se ohjaa myös molempia kansankirkkojamme muuttumaan.

Suomen ortodoksisen kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon dialogeja on käyty kolmen vuosikymmentä. Sinä aikana on tapahtunut monia muutoksia niin suomalaisessa yhteiskunnassa kuin kirkoissakin.

Viime vuosien uskonnollisuuden murros, kristinuskoon suhtautuminen ja kirkkojen aseman muutos ovat tehneet yhteisistä neuvotteluistamme entistä tärkeämpiä. Dialogillamme voimme osaltaan toteuttaa Jeesuksen jäähyväisrukouksen tehtävää: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh. 17:21).

Siunatkoon hyvä Jumala nyt alkavat XV oppikeskustelumme.

Seppo Häkkinen