Päivän vieras -kirjoitus Itä-Häme -lehdessä

Yhteisen muistamisen aika

Kansakunnan tulevaisuus edellyttää riittävän vahvaa kansallista identiteettiä ja eheyttä. Se puolestaan on riippuvainen siitä, miten kansa on kyennyt käymään läpi historiansa, niin sen hyvät kuin huonot vaiheet. Siitä kasvaa terve itsetunto ja mahdollisuus suuntautua tulevaan.

Tänä vuonna on erityisesti muistettu vuoden 1918 tapahtumia. Sata vuotta on vain kolme tai neljä sukupolvea. Sisällissota asuu yhteisessä muistissa ja yksityisten perheiden, sukujen ja paikkakuntien muistissa. Se on yhteistä kasvumaaperäämme. Sisällissota jälkiseuraamuksineen ei ole jotain vain muille tapahtunutta jossain toisessa ajassa. Se on osa meitä. Se on osa historiaamme ja identiteettiämme.

Arkkipiispa Kari Mäkisen sanoin: ”On punaista perintöä ja on valkoista perintöä, on perintöä, jolla ei ole väriä, ja perintöä, jonka värit ovat haalistuneet ja sekoittuneet. Ne yhdessä muodostavat sisällissodan perinnön. Se on meidän yhteistä perintöämme, kaikessa kauhistuttavuudessaan ja traagisuudessaan. Se on sadan vuoden aikana muovannut meitä ja sitä, miten yhteiskuntana elämme ja toimimme.”

Muisti ja muistaminen luovat pohjan yksilön ja yhteisön identiteetille. Muistaminen on aktiivista, säilyttävää, välittävää ja tulkitsevaa toimintaa. Erityisesti sukupolvelta toiselle ulottuva yhteisön kulttuurinen muisti on tärkeää, sillä se tarjoaa mahdollisuuden muutokseen ja uudistumiseen. Näin menneisyyden muistaminen voi suuntautua tulevaisuuteen ja rakentaa sitä.

Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta sitä voi koettaa selittää, ymmärtää ja oppia. Muistoille ja muistamiselle, varsinkin yhteiselle muistamiselle on tärkeää tehdä ja antaa tilaa, sen verran kuin se tarvitsee, ei väkisin tai pakottaen vaan ymmärrystä ja sovintoa etsien.

Sisällissota jakoi kansan kahtia. Sodan osapuolilla on ollut omat muistomerkkinsä, päivämääränsä ja muistamisen tapansa. Harvoin on pysähdytty etsimään yhteistä muistoa. Omat tarinat ovat voimistuneet, toisten tarinat ovat jääneet kuulematta. Yhteisen muistamisen puute on osaltaan pitänyt yllä jakolinjoja, jotka ovat säilyneet vuosikymmenten ajan ja näkyvät yhä. Toisaalta moni tämän päivän suomalaisista kantaa perintöä jakolinjojen eri puolilta.

Sisällissota on ollut kansallemme armoton ja ankara opettaja. Opetus on yksinkertainen: vallan saamista ja voittoa tärkeämpää on rauha ja sovinto, eikä rauhaa ole ilman koettua oikeudenmukaisuutta. Sisällissodan muistovuosi rohkaisee sovintoon ja kutsuu rakentamaan rauhaa kaikkien ihmisten kesken.

Kaatuneiden muistopäivänä 20.5.2018 Turussa vietettiin sisällissodan yhteistä muistopäivää. Siihen osallistuivat kaikkien poliittisten puolueiden, valtiovallan sekä kirkkojen ja uskontojen edustajat. Yhteisen kokoontumisen ja sytytettyjen kynttilöiden viesti oli selvä. Arkkipiispa Mäkisen sanoin: ”Että oikeudenmukaisuutta olisi enemmän kuin armottomuutta, sovintoa enemmän kuin väkivaltaa ja toivoa enemmän kuin pelkoa.”