Helluntaikirjoitus 2016

Polarisoituminen kuvaa nykyistä yhteiskuntaamme. Vastakkain ovat rikkaat ja köyhät, terveet ja sairaat, työnantajat ja työntekijät, kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat. Kuplassa elämisestä on tullut aikamme tunnusmerkki. Samalla epäluulot ja tietämättömyys ovat lisääntyneet.

Eri ihmisryhmät erkaantuvat yhä kauemmas toisistaan niin arvoiltaan, asenteiltaan, elämäntavoiltaan kuin mahdollisuuksiltaan. Hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen sekä sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoistuminen johtavat syrjäytymiseen ja osattomuuteen. Kokemus epäoikeudenmukaisuudesta johtaa pahimmillaan yhteiskuntarauhan järkkymiseen. Tästä on paljon esimerkkejä eri puolilta maailmaa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on usein muistuttanut yhteiskunnallisen eheyden ratkaisevasta merkityksestä tulevaisuudellemme. Uudenvuoden puheessaan hän totesi: ”Yhteiskunnallinen eheys on paras voimavaramme”. Siitä meidän on syytä pitää kiinni ja toimia yhteiskunnan vakauden puolesta aktiivisesti.

Kirkot ja uskonnolliset yhteisöt voivat osaltaan vahvistaa yhteiskunnallista eheyttä. Apostolien teoissa (Apt. 2:1–13) kerrotaan ensimmäisestä helluntaista, jolloin kielelliset, etniset, kansalliset ja kulttuuriset rajat ylittyivät. Helluntain ihme merkitsi yhteyden syntymistä erilaisten ihmisten välille. Rajat ylittävän yhteyden rakentaminen on edelleen kirkon tehtävä – ja nyt se on erityisen ajankohtaista ja tärkeää.

Oman uskonnon juurien tunteminen helpottaa toisiin uskontoihin kuuluvien ihmisten kohtaamista. Siksi omaan uskontoon pohjautuva uskontokasvatus niin varhaiskasvatuksessa kuin kouluissa on viisas ratkaisu.

Monikulttuuristumisen myötä uskontodialogi on tuttua myös Suomessa. Kohtaamme toisinuskovia päivittäin työssä, kadulla, bussissa, kaupassa ja tiedotusvälineiden kautta. Arki on ihmisyytemme ja hengellisyytemme uskottavuuden lahjomaton mittari. Monikulttuurisessa ja –uskontoisessa yhteiskunnassa eri uskontojen yhteydenpito on erityisen tärkeää. Uskontodialogille ei ole vaihtoehtoa.

Arjessa toisten kanssa rauhassa eläminen on ehkä kaikkein tärkein uskontodialogin muoto, joka vahvistaa yhteiskunnan eheyttä ja vakautta. Apostoli Paavali neuvoo: "Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.”

Uskontoa merkitsevän latinankielisen religio-sanan kantana on ligare, joka tarkoittaa yhteen sitomista tai liittämistä. Pirstoutumisen ja erilleen vetävien polarisaatiovoimien keskellä uskonto voi parhaimmillaan sitoa erilaisia ihmisiä yhteen. Vakaumuksen ihmiset tunnistavat toisensa. Aito vakaumus herättää kunnioitusta, vaikka toinen uskoisikin eri tavalla.

Ensimmäinen helluntai merkitsi rajojen ylittämistä. Yhä edelleen se on kirkon tehtävä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on sanoittanut sen tulevaisuuden linjaukseensa Kohtaamisen kirkko: ”Kirkko on luottamuksen yhteisö, joka yhdistää ihmisiä yli rajojen.”