Toiveita keskusteluun katsomusopetuksesta

Keskustelu koulun katsomusopetuksesta on jälkeen kerran virinnyt. Olen seurannut keskustelua ja osallistunut siihen usean vuosikymmenen ajan.

Olen nykymallin kannalla. Siihen liittyy kehittämistarpeita, mutta malli sinänsä tarjoaa kansainvälisestikin hyvää katsomusopetusta.

Kokemukseni perusteella esitän muutaman toiveen keskusteluun.

Ensinnä keskustelussa uskonnonopetuksesta ja elämänkatsomustiedosta olisi päästävä muistikuvista nykypäivään. Monista kirjoituksista tulee vaikutelma, että kirjoittaja ja some-keskustelija muistelee urkuharmonia polkevaa opettajaa virttä veisaamassa tai uskontotuntien pelkkää kirkkohistorian pänttäämistä.

Kullakin on omat, aidot kokemuksensa katsomusaineiden opiskelusta. Kohtuullista olisi kuitenkin muistaa, että nykypäivän uskonnonopetus on muuta kuin takavuosikymmenten muistikuvat. Sama koskee ylipäänsä koulua ja opiskelua, jotka ovat muuttuneet ajan mukana. Opettajat ovat kovan luokan ammattilaisia.

Toiseksi keskustelussa katsomusaineista olisi päästävä irti virheellisistä mielikuvista. Mikään katsomuskasvatus ei ole neutraalia. Uskonnonopetus perustuu kunkin opetussuunnitelman taustalla olevaan oppilaan omaan uskontoon. Elämänkatsomustieto puolestaan perustuu uskonnottomuuteen.

Katsomusopetuksessa, jos missä, on tärkeää tunnistaa taustalla vaikuttavat katsomukset. Omaan katsomusperinteeseen perustuva opetus on pedagogisesti perusteltu. Kun tuntee oman taustansa, kykenee dialogiin toisella tavalla ajattelevan ja uskovan kanssa.

Nykymallia kritisoidaan myös siitä, että kirkkoon kuuluvilla ei ole mahdollista valita elämänkatsomustietoa. Tärkeää on huomata, että kyse on kahdesta eri oppiaineesta. Elämänkatsomustieto on alun perin kehitetty uskonnottomaksi oppiaineeksi.

Esimerkiksi uskonnon sisältöjä ei tosiasiallisesti ole lainkaan alakoulun elämänkatsomustiedon opetuksessa. Sen sijaan uskonnonopetuksessa voidaan käsitellä erilaisia uskon ja elämän kysymyksiä, lähtien luonnollisesti oppilaan lähimmästä elinpiiristä, omasta uskonnosta ja kotiseudusta.

Kolmanneksi keskustelussa olisi tarpeen erottaa opetussuunnitelma opetusjärjestelyistä. Nykyisen katsomusopetusmallin ongelmaksi on nähty se, että eri tavoin uskovat pidetään opetuksessa erillään.

Eri katsomusaineiden opetussuunnitelmissa on yhteinen pyrkimys luoda ymmärrystä ja dialogia erilaisten katsomusten välille. Opetusjärjestelyin on mahdollista se, että yhdessä opiskellaan tiettyjä yhteisiä aihekokonaisuuksia. Ihannetilanteessa nykyisen opetuksen oheen saataisiin yhteisiä sisältöjä erityisesti lukioon ja osittain myös yläkouluun.

Katsomusaineiden kehittäminen on tärkeää ja ajankohtaista. Laaja julkinen keskustelu on aina hyvästä. Parhaimmillaan se voi tukea Opetushallituksen katsomusaineiden kehittämistyöryhmän työskentelyä.