Kirjoitus Länsi-Savo -lehdessä 1.9.2018

”Jos nykyiseen maidon litrahintaan saisi vaikka noin 10 sentin lisää, olisin enemmän kuin tyytyväinen.” Näin lausui maataloustuottaja Minna Kekkonen Länsi-Savon haastattelussa 30.8. Maatalouden nykyahdingossa toive on kohtuullinen. Itse olen havahtunut tilanteen vakavuuteen eri puolilla hiippakuntaa maataloustuottajien kanssa keskustellessani.

Mielelläni maksan maitolitrasta kymmenen senttiä enemmän, jos tiedän sen menevän suoraan tuottajalle. Sama koskee luonnollisesti myös muita suomalaisia elintarvikkeita.

Voisiko samaa ruokaa myydä kahdella eri hinnalla? Halvalla myytäisiin niille, joille hinta on syystä tai toisesta ratkaisevin tekijä. Kalliimmalla puolestaan myytäisiin niille, jotka pystyvät ja haluavat maksaa enemmän, jotta ruoan tuottajakin saisi paremman korvauksen.

Ratkaisumalli Minna Kekkosen toiveeseen on olemassa: kotimaisen reilun kaupan järjestelmä. Nykyisen reilun kaupan merkin taustalla oli paikallisen tuottajakorvauksen ja loppuasiakkaan maksaman hinnan epäsuhta ja -oikeudenmukaisuus.

Reilu kauppa sai alkunsa meksikolaisten kahvinviljelijöiden aloitteesta 1980-luvulla. Kun hollantilaiset avustustyöntekijät kysyivät, millaista apua he tarvitsisivat, vastaus kuului: ”Haluamme mieluummin ansaita toimeentulomme omalla työllämme kuin olla kehitysavun kohteita.” Samanlaisen viestin kuulemme 2010-luvulla suomalaisilta maataloustuottajilta.

Olisiko mahdollista luoda kotimainen reilun kaupan järjestelmä? Tietääkseni joitakin kokeiluja on takavuosina ollut siitä, että kuluttaja voi maksaa kotimaisesta tuotteesta korkeamman hinnan, joka menee suoraan tuottajalle. Kokemukset eivät tuolloin olleet rohkaisevia ja siksi kokeilut eivät muuttuneet pysyväksi käytännöksi. Kannattaisiko asiaa nyt selvittää uudelleen entistä vakavammin?