Puhutteleva päivänhattu

Metsämökin heinittynyt, vuosikymmeniä hoitamatta ollut puutarhapläntti tuotti yllätyksen. Heinikon keskeltä nousi puolimetrinen, kellanoranssi, mustasilmäinen kukka. Ilmeisesti olin möyhinyt maata sen verran, että mullassa vuosia maannut siemen sai sopivat kasvuedellytykset.

Vaimoni tunnisti kasvin päivänhatuksi. Internetistä etsin kuvia ja mitä ilmeisimmin yllätyskukka on todellakin päivänhattu. Keskellä heinikkoa kukka on erityisen kaunis.

Päivänhattu julisti minulle Luojan luomistyön ihmeellisyydestä, mutta myös kasvun salaisuudesta. Vuosikausia mullassa ollut siemen heräsi eloon ja tuotti kauniin kukan.

Suomalaisten uskonnollinen kotikasvatus on heikentynyt voimakkaasti viime vuosina. Suomalaiset lapsuudenkodit ovat jakautuneet melko tarkasti kahteen yhtä suureen joukkoon, joista puolessa on puhuttu uskonnosta ja toisessa puolessa uskonto ei ole ollut esillä. Nuorempien ikäluokkien lapsuudenkodit kuuluvat useimmin jälkimmäiseen ryhmään.

Perinteisin kristillisen kasvatuksen tapa on iltarukous. Mitä nuoremmasta ikäluokasta on kyse, sitä vähemmän vanhemmat opettavat lapselleen iltarukouksen. Alle 55-vuotiaissa on jo enemmistö niitä, jotka eivät opeta iltarukousta.

Kristillisen kasvatuksen nopea heikkeneminen liittyy samaan kehitykseen kuin yleistynyt lasten kastamatta jättäminen. Enää kaksi kolmasosaa syntyneistä liitetään kasteessa luterilaisen kirkon jäseniksi. Kaunis ajatus valinnanmahdollisuudesta aikuisena on käytännössä lapsen hengellistä heitteille jättämistä.

Kristinuskon tulevaisuuden kannalta kasteiden ja kasvatuksen merkitys korostuu entisestään. Jo nyt kristittyjen sukupolvien ketju ja traditio on pitkälti katkennut. Erilaiset tavat ja innovaatiot kasteiden ja kristillisen kasvatuksen vahvistamiseen ovat yhä tärkeämpiä.

Kodin kristillinen kasvatus on merkittävin tekijä ihmisen hengelliselle kasvulle. Uskonnollisuus tai uskonnottomuus välittyy seuraavalle sukupolvelle sitä paremmin, mitä useampi perheen tai suvun jäsen välittää samaa traditiota ja mitä turvallisemmaksi lapsi ja nuori kokee suhteen läheisiin ihmisiin.

Monesti kasvattaja ei välttämättä näe työnsä tuloksia. Moni äiti, isä ja isovanhempi muistaa rukouksissaan jatkuvasti lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Moni kantaa sisimmässään myös huolta heidän suhteestaan Jumalaan.

Metsämökin yllättävä päivänhattu rohkaisee. Rukoukset eivät mene hukkaan. Uskolliset esirukoilijat ovat kultaakin kalliimpia. Jumalan työ jää salaisuudeksi.

Vuosikymmenten jälkeen saattaa kauan sitten kylvetty uskon siemen itää. Silloin toteutuu apostoli Paavalin kokemus: ”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun.”