Puhu totta ja hyvää

Keskustelukulttuuri maassamme on salakavalasti muuttunut. Kehitys näkyy erityisesti sosiaalisessa mediassa. Sieltä kärkevät ilmaukset, vastakkainasettelut, ilkeilyt, puolitotuudet ja suoranaiset valheet ovat hiipineet puheisiin. Välillä tekee pahaa seurata julkista keskustelua, jossa toisen ihmisen maine mustamaalataan ja hänet lytätään maan rakoon.

Vanhastaan on ajateltu, että kieli kuvaa todellisuutta. Todellisuus siis luo kielen. Nykyään on aiempaa enemmän kiinnitetty huomiota siihen, että kieli myös luo todellisuutta.

Kieli ei ole ihmisestä ja yhteiskunnasta irrallaan eikä paikalleen pysähtynyt. Kieli luo ja muokkaa näkemystä maailmasta, ihmisistä ja ilmiöistä. Sanat ovat vuorovaikutuksen, itseilmaisun ja vaikuttamisen väline.

Sanoilla ihminen ei välitä vain tosiasioita vaan kielenkäyttö paljastaa hänen elämänarvonsa ja -asenteensa. Koventuneet puheet kertovat myös koventuneesta ilmapiiristä.

Raamatun kahdeksas käsky kuuluu: Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Vähässä katekismuksessa käskyä selitetään näin: ”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.”

Martti Luther kuvaa värikkäästi Isossa katekismuksessaan ilkeilijöiden puheita: ”Panettelijoita ovat siis ne, jotka eivät jätä asiaa siihen, että sen tietävät. He jatkavat eteenpäin, kuuluttavat tuomion julki etukäteen, ja jos he hitusenkaan tietävät, he juoksevat uutisineen joka loukkoon. Nautiskellen he kahnuttavat itseään saadessaan tonkia toisten likaa kuin mitkäkin siat, jotka kellivät loassa ja sitä kärsällään kääntävät.”

Katekismuksen mukaan lähimmäisen rakastamiseen kuuluu myös hänen maineensa ja kunniansa suojeleminen. Niiden menetys on raskas isku, jonka vaikutus voi tuntua koko elämän ajan. Jokainen juoruilun, panettelun tai mustamaalaamisen kohteeksi joutunut tietää, kuinka syvältä sellainen haavoittaa.

Itsestämme toivomme sanottavan pelkkää hyvää. Meidän on puhuttava lähimmäisistämme samalla tavalla kuin tahdomme heidän puhuvan meistä. Jos muut kertovat lähimmäisestämme pahaa, rakkaus vaatii meitä tukemaan ja auttamaan häntä. Toisen mainetta on varjeltava sekä yksityisesti että julkisesti.

Keskustelukulttuuri on sivistyksen mittari. Yksi sivistys-sanan alkuperäinen suomen kielen merkitys liittyy siivoamiseen ja siistimiseen. Reinhold von Becker määritteli vuonna 1822 sivistämisen tapojen siistimiseksi. Silloin se sai likipitäen nykyisen merkityksensä.

”Sivistys” on palautettavissa sanaan ”siveä”, joka tarkoittaa moraaliltaan moitteetonta, säädyllistä, puhdasta, tyyntä ja nöyrää. Sivistäminen oli pyrkimystä tällaiseen elämään.

Näin tulkittuna sivistykseen liittyvät ne monenlaiset tiedot ja taidot, joita kasvatuksen myötä opitaan. Pohjimmiltaan sivistys on tätäkin enemmän. Sivistynyt ihminen on nöyrä. Nöyryys ilmenee kunnioituksena elämää ja muita ihmisiä kohtaan, toisten huomioon ottamisena ja pyrkimyksenä ymmärtää heitä.

Nöyrällä on kykyä nähdä ja arvioida asioita useammasta näkökulmasta. Sivistynyt ihminen osaa kunnioittaa toista ihmistä. Se kuuluu hänen puheistaan, sanavalinnoistaan ja kielenkäytöstään.

Minulla on ehdotus yhteiseksi uudenvuodenlupaukseksi: Puhutaan toisistamme vain totta ja hyvää.