Luterilainen virsilaulu

”Entä jos reformaation 500-vuotisjuhlien kunniaksi yrittäisi löytää luterilaisuudesta jotain hyvää? Ei olisikaan vaatimaton. Ylpeilisi. Rupeaisi railakkaasti oikein keulimaan!” Näin pohti toimittaja Anna-Stina Nykänen Helsingin Sanomien Teema-lehdessä 2/2017.

Millä luterilainen leuhkisi? ”Olen miettinyt vaihtoehtoja ja tehnyt valintani. Esitän sen nyt tässä. Tadaa. Olen ylpeä virsien veisaamisesta.”

 Nykäsen valinta on osuva. Luterilaiset kirkot tunnetaan vahvan virsilaulun ja monipuolisen kirkkomusiikin vaalimisesta. Virsi on sananjulistuksen, rukouksen ja hengellisen kokemuksen keskeinen ilmaisuväline. Virsi on ”soivaa sanaa”, joka kuuluttaa evankeliumia lauletussa muodossa.

Vuonna 1523 Martti Luther kirjoitti työtoverilleen Spalatinille: ”Olemme päättäneet profeettojen ja vanhan kirkon isien esimerkin mukaisesti luoda saksalaisia psalmeja ja hengellisiä virsiä kansaa varten, jotta Jumalan sana pysyisi ihmisten keskellä laulun välityksellä.”

Kansankielisestä ja runomittaan muokatusta virsikoraalista tuli yksi reformaation tunnusmerkkejä. Amerikkalainen tutkija Eugene Brand on luonnehtinut luterilaista uskonpuhdistusta ”laulavaksi reformaatioksi”. Virsilaulun merkitystä kuvaa sekin, että 1500-luvulla eräillä katolisilla aluilla Lutherin virret jouduttiin kieltämään reformaation vaikutusten patoamiseksi.

Luther rakasti musiikkia ja piti sitä yhtenä Jumalan parhaimmista lahjoista. Hän ymmärsi musiikin hoitavan, terapeuttisen merkityksen jo ennen modernin musiikkiterapian tutkimustuloksia. Hän myös tajusi virsilaulun edut sekä opin juurruttajana että ihmisen hengellisenä kokemuksena. Virsi oli niin sananjulistusta kuin rukousta. Maallistunut nykyluterilainen ”voi mutkat suoristaen elvistellä, että virsi­laulustahan on hyötynyt sekä yhteisö että yksilö”, kuten Anna-Stina Nykänen on todennut. Yhteinen veisuu vahvistaa yhteisöllisyyttä ja yhteen kuulumisen tunnetta. Yksilöä virret auttavat sanoittamaan sellaista, josta on vaikea muuten puhua tai löytää sanoja. ”Arjessa, kun elämä koetteli ja maailma pelotti, virret olivat helppo tapa rukoilla ja purkaa tunteita.”
Nykyinen luterilaisen kirkon virsikirja välittää ihmiskunnan hengellistä perintöä pitkältä ajalta. Sävelmät ovat tuhannen vuoden ajalta ja virsirunot 1700 vuoden ajalta. Virsiä on uuden lisävihkon kanssa lähes tuhat. Virsikirjan sävelmaailman ja lyriikan kirjo sisältää uutta ja vanhaa eri kristillisten tunnustuskuntien rikasta aineistoa sekä suomalaista traditiota.

Monet uskonpuhdistuksen seuraukset ovat juurtuneet niin syvälle kulttuuriimme ja tulleet niin itsestäänselvyyksiksi, ettemme osaa arvostaa niitä. Virsilaulu kuuluu näihin unohdettuihin aarteisiin. Onneksi viime vuosikymmen aikana on eletty pienoista virren nousukautta, kun monet tunnetut muusikot ovat levyttäneet virsiä. Myös koulujen virsivisa ja Suomen Kirkkomusiikkiliiton virsimerkit ovat keinoja pitää yllä virsiosaamista.

Virsilaulusta on syytä olla ylpeä. Tehtävämme on huolehtia sen siirtymisestä tuleville sukupolville henkiseksi ja hengelliseksi pääomaksi.

Seppo Häkkinen