Luterilainen valtaetäisyys

”Suomalaisia huvittaa ja hämmästyttää, oma valtiojohto kun lorvii kesäaikaan missä lystää kissanristiäisissä ja jos turvamiehiä on, he näyttävät vähän vaivautuneilta.” Näin kirjoitti toimittaja Pekka Hakala kommentoidessaan presidentti Putinin liikkumiseen liittyviä turvatoimia (HS 30.7.2017).

Ymmärrettävästi suurvallan johtajan turvallisuuden takaaminen vaatii nykymaailmassa järeitä toimenpiteitä ja tarkkoja järjestelyjä. Myös oman maamme johdon turvallisuuteen on jouduttu kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota.

Kaiken kaikkiaan turvatoimia on jouduttu kiristämään koko yhteiskunnassa. Siitä huolimatta Suomessa valtiojohto ei tahdo eristäytyä kansasta tai korostaa asemaansa mahtipontisilla järjestelyillä. Presidentti haluaa tavata kansalaisia toreilla, ministerit keskustella ihmisten kanssa kesätapahtumissa ja kansanedustajat kohdata suomalaisia kauppakeskuksissa.

Kansan ja maan johdon valtaetäisyys on Suomessa huomattavan lyhyt. Professori Klaus Helkaman mukaan taustalla on luterilaisuuden pitkäaikainen vaikutus suomalaisten arvojärjestelmään. Hän luo kirjassaan ”Suomalaiset arvot” (2015) kokonaiskuvan siitä, mikä on suomalaisille tärkeää.

Helkaman tutkimuksen mukaan kirkko ja uskonto ovat vähin erin menettäneet suomalaisten mieliä ohjaavaa merkitystään, mutta arvojen tasolla tämä kehitys ei ole toteutunut samassa määrin. Yhtenä kaikkia protestanttisia maita ja erityisesti Suomea ja Ruotsia yhdistävänä ilmiönä Helkama nostaa esille valtaetäisyyden vähäisyyden.

Valtaetäisyys tarkoittaa sitä tunteenomaista etäisyyttä, joka kansalla ja johtajilla on toisiinsa. Hyvä arkipäivän esimerkki on tästä Ruotsissa ja Suomessa vallitseva vahva sinuttelukulttuuri, joka hämmentää muualta tulevaa.

Vahvan teitittelyn mailla puolestaan ei ole ainoastaan toisenlainen tapakulttuuri vaan myös oleellisesti suurempi valtaetäisyys. Kansainvälisissä kokoontumisissa tai vierailuissa olen itsekin huomannut tämän. Delegaation johtajalle pitää järjestää muuta ryhmää parempi majoitus tai kulkuneuvo.

Suomalaiset herätysliikkeet ovat konkreettinen esimerkki valtaetäisyyden vähäisyydestä. Monet niistä ovat alusta lähtien olleet maallikkojohtoisia liikkeitä. Johtajat istuivat samassa seurapenkissä muiden keskellä.

Reformaatiossa korostettiin jokaisen kristityn samanarvoisuutta. Papin ja seurakuntalaisen ero ei ollut hurskauden asteessa vaan työnjaossa. Jokaisella oli oikeus lukea Raamattua ja perehtyä sen sanomaan itse. Valtaetäisyys luterilaisuudessa on siksi ollut lähtökohtaisesti vähäinen.

Professori Kari Immosen mukaan tällä ”on ollut vaikutusta valtaetäisyyden määrään myös kirkon ulkopuolella, ruotsalaisessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa ylipäätään. Luterilaisuus on demokraattisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan uskonto.”

Reformaatio ja protestanttisen uskon perinne näkyvät yhä suomalaisten arvomaailmassa. Siksi valtiojohto ”lorvii kesäaikaan missä lystää kissanristiäisissä” ja ministeriäkin rohkenee puhutella.

Seppo Häkkinen