Luterilainen perunaherätys

Luterilainen perunaherätys
Uudet perunat ovat alkukesän odotettu herkku ruokapöydässä. Niitä nauttiessa sopii muistaa reformaation merkkivuotta. Uskonpuhdistuksella on ollut välillinen vaikutus maassamme perunan viljelemiseen ja käyttöön. Reformaatio toi meille pappilat ja pappiloiden myötä perunanviljely yleistyi.
Kuva Martti Lutherin ja Katharina von Boran elämästä pappilassa korvasi katolisen ihanteen selibaatissa elävästä yksin seurakunnalleen omistautuvasta kirkonmiehestä. Reformaation myötä papit saivat mennä naimisiin, joten protestanttisille alueille syntyi pappilakulttuuri. Taustalla oli reformaatiota varhaisempi virkatalojärjestelmä. Suomalainen pappilakulttuuri on osa ruotsalaista kulttuuri- ja sosiaalihistoriaa ja hahmottui varsin pian Kustaa Vaasan aloittaman reformaation alkuvuosina.
Vähitellen pappiloista muodostui hengellisen ja henkisen elämän lisäksi myös kulttuurielämän keskuksia. Niistä levisivät uudet ajatukset ja vaikutteet kansan pariin.
Maatalous, puutarhat ja ruokatalous ovat muodostaneet olennaisen osan pappilakulttuuria. Pappiloilla on ollut huomattava vaikutus myös maanviljelyksen tuotantotapojen uudistuksiin. Uudet keittiökasvit ovat pappiloiden kautta löytäneet tiensä talonpoikaisiin ruokatalouksiin. Peruna on tästä hyvä esimerkki. Myös vuonna 1797 perustettu Suomen Talousseura korosti monissa eri yhteyksissä perunan tärkeyttä.
Suomeen peruna saapui saksalaisten peltiseppien mukana 1730-luvulla. Sepät tulivat töihin Fagervikin kartanoon Inkooseen. Perunan käyttö kuitenkin yleistyi Suomessa vasta sen jälkeen, kun Pommerin sotaan vuosina 1757–1762 osallistuneet suomalaiset olivat tutustuneet siihen Saksassa.
Perunan arvo kansanravintona havaittiin maassamme pian. Ajan mittaan se vei nauriin aseman suomalaisten tärkeimpänä viljelys- ja ruokakasvina.
Varsinkin papit opastivat ja kannustivat perunan viljelyyn – valistusajan hengen mukaisesti. Monesta pappilasta jaettiin perunan mukuloita seurakuntalaisille. Perunaherätyksen saaneet papit lukivat jumalanpalveluksen jälkeen saarnastuolista muiden kuulutusten lisäksi perunan viljelys-, talvivarastointi- ja ruoanvalmistusohjeita.
Erityisen vahvasti perunan puolesta puhui Asikkalan seurakunnan kappalainen Axell Laurell. Hän laati vuonna 1773 aiheesta kirjasenkin, jonka nimi oli Lyhykäinen Kirjoitus, Potatesten Eli Maan-Päronain Wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä Huonen hallituxesa. Tyrvään kirkkoherra Anders Lizelius puolestaan piti monituntisia perunasaarnoja kirkossaan ja kirjoitti vuonna 1776 perunasta julkaisemissaan Suomenkielisissä Tieto-Sanomissa.
Pappiloilla on ollut Suomen kulttuurihistoriassa laaja ja monivaikutteinen merkitys, joka on ulottunut paljon paikallisyhteisöä kauemmaksi. Papisto on luonut hyvinvoinnin edellytyksiä maaseudun elinolojen parantajana ja sivistystason kohottajana.
Luterilaisessa uskonpuhdistuksessa 500 vuotta sitten syntyi pappilakulttuuri, jonka ansiosta reformaation merkkivuotta voi hyvällä syyllä viettää perunaherkkujen äärellä!
Seppo Häkkinen