”Mikkeliläisissäkin riittää vielä käännytettävää”. Tällainen iso otsikko oli Yle Mikkelin uutisissa viime viikolla (7.9.). Jääkiekon SM-liigaan noussut Mikkelin Jukurit ei kainostele. Se haluaa saada taakseen koko maakunnan tuen, mutta käännytettävää riittää vielä omissakin. Uutisen mukaan käännytystyötä on tehty jo keväästä saakka.

Muutamaa päivää aiemmin (4.9.) oli Helsingin Sanomat kirjoittanut uudesta Suvelan kappelista. Käännyttäminen oli tässäkin uutisessa esillä. Pariin kertaan todettiin, kuinka aikeena ei kirkossa ole käännytystyö. ”Emme missään tapauksessa ole käännyttämässä ketään omasta uskonnostaan tai hakemassa uusia jäseniä muista uskonnoista.”

Asetelma on mielenkiintoinen. Kirkossa pelkäämme viimeiseen saakka, ettei meitä vain syytettäisi käännyttämisestä. Muutama viikko sitten julkisuudessa keskusteltiin siitä, saako rippikoulussa tulla uskoon. Tuntuu siltä kuin häpeäisimme asiaamme. Samanaikaisesti muilla elämänalueilla tehdään hartiavoimin töitä ihmisten käännyttämiseksi ja saamiseksi oman joukon kannattajaksi, on kyse sitten urheilusta tai politiikasta.

Uskonnollinen käännyttäminen sisältää kielteisiä mielikuvia pakottamisesta, hengellisestä väkivallasta ja vallankäytöstä. Siksi niin mielellämme sen torjumme. Tällaisesta käännyttämisestä onkin syytä sanoutua irti.

Kristittyinä meidän on syytä katsoa peiliin ja tunnustaa, että emme ole aina toimineet oikealla tavalla uskomme välittämisessä ja ihmisten kutsumisessa Kristuksen seuraajiksi. Uskonnon nimissä on tehty paljon väärin ja väärää. Kirkonkin elämässä vallankäyttö on usein syrjäyttänyt rakkauden.

Dosentti Risto Ahonen on kirjassaan ”Käännyttämistä vai kääntymystä?” (2010) todennut vahingolliseksi sen, että käsitteet käännyttäminen ja kääntyminen sekoitetaan toisiinsa. Käsitesotkun seurauksena myös kääntyminen hylätään, vaikka se on keskeistä kristinuskossa. Raamatusta, kirkon historiasta ja nykypäivästä löytyy lukuisia ihmisten kertomuksia kääntymisestä. Kirkon tehtävä on kutsua Jumalan valtakuntaan.

Onko käännyttämisen pelko johtanut kirkkomme olemaan ylivarovainen julistuksessa ja ihmisten kohtaamisessa? Onko meiltä peräti kadonnut taju perustehtävästä tehdä kaikki kansat Jeesuksen opetuslapsiksi? Tehtäväksi antoon kuuluu kastaminen ja opettaminen, mutta myös ihmisten kutsuminen Kristuksen seuraajiksi ja hänen kirkkonsa jäseniksi.

Toivotan Jukureille onnea käännytystyössään. Siitä voisimme kirkossakin ottaa oppia ja pitää sanomaamme reilusti ja rohkeasti esillä, ei pakottaen ja painostaen, vaan Jumalan valtaan ja voimaan luottaen.