Joulun sanoma kantaa

”Joutui sentään joulu tuttu hulisevaan maahan tähän, waikka taitaa joulurauhaa täällä olla warsin wähän.” Tähän tapaan suomalaisten tuntoja kuvasi vuosisata sitten ilmestynyt sanomalehti joulupiirroksen tekstissään.

Joulua 1917 vietettiin maassamme hämmentyneissä tunnelmissa. Paria viikkoa aiemmin Suomi oli julistautunut itsenäiseksi. Epävarmaa oli, saataisiinko sille ulkovaltojen tunnustaminen.

Euroopassa riehui sota ja muutamia viikkoja joulun jälkeen myös Suomessa alkoi sota, joka repi kansaa pahasti hajalle. Itsenäisyys ja vapaus säilyivät kaikesta huolimatta.

Nuori tasavalta joutui parin vuosikymmen jälkeen uudelleen maailmansodan kurimukseen. Viiden vuoden ajan kansa taisteli olemassaolostaan ja maksoi itsenäisyydestään suuren hinnan. Joulurauha ei ole ollut itsestäänselvyys missään mielessä.

***

Myös ensimmäisenä jouluna parituhatta vuotta sitten elettiin levottomissa tunnelmissa. Ihmismassat olivat liikkeellä, elämä oli rauhatonta ja tulevaisuus täynnä kysymysmerkkejä.

Kaikki tuntematon, kaikki sellainen, jota me emme hallitse emmekä ymmärrä, pelottaa, vie elämänilon ja rohkeuden. Niin tapahtui kaksituhatta vuotta sitten ja niin tapahtuu nyt meidän aikanamme.

Kaiken tämän keskellä kuullaan viesti: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2:10-11).

***

Joulun evankeliumi on kantanut ihmisiä vuosituhansien ajan. Niin on tapahtunut sata vuotta sitten juuri itsenäistyneessä Suomessa, sotavuosien aikana ja jokaisena rauhan vuotena.

”Älkää pelätkö!” Tämän kehotuksen perustana oli se, että maailmaan syntyi Vapahtaja, Jeesus Kristus. Hän toi toivon toivottomille ja rohkeuden pelokkaille, tulevaisuuden elämänsä sisällön kadottaneille.

Jouluevankeliumi tuo pelon sijasta rohkeuden katsoa elämän tosiasioita silmästä silmään. Se antaa perusluottamuksen siihen, että pohjimmiltaan elämä on hyvän Jumalan käsissä. Hän pitää huolta.