Kirjoitus Tiimalasi-lehden numerossa 4/2021.

Kristillisen joulun ydin on siinä, että Jumala tuli ihmiseksi Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Jouluna kristityt ympäri maailmaa juhlivat Jeesuksen syntymää.

Teologiassa puhutaan inkarnaatiosta, joka tarkoittaa sananmukaisesti lihaksi tulemista. Joulu on inkarnaation ihmeen juhla. Jeesuksen syntymä ihmiseksi on merkki Jumalan rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan.

Jumalan ihmiseksi tuleminen korostaa ihmisyyden arvoa. Uudessa testamentissa Jeesusta kutsutaan Ihmisen Pojaksi. Piispa Olavi Kares on todennut: ”Kun Kristus valitsi itselleen arvonimen Ihmisen Poika, oli se historian suurin kunnianosoitus ihmisyyttä kohtaan.”

Hautauskäytännöt yleensä ja kristillisen hautaan siunaamisen käytännöt erityisesti kertovat siitä, mihin uskomme, mitä pidämme tärkeänä ja mihin mielemme on suuntautunut. Siksi hautaan siunaamisen käytännöt eivät ole vain sattumalta syntyneet, vaan niihin on jokin perusteltu syy. Joulu ja pääsiäisen ovat vaikuttaneet ratkaisevasti kristilliseen hautaamiseen.

Jumalan tuleminen ihmiseksi, inkarnaatio, vaikutti ihmisen arvoon kuoleman jälkeen. Syntyessään ihmiseksi Jumala samalla antoi arvon ihmisruumille. Siksi kristinuskossa ihmistä kohdeltiin arvokkaasti kuoltuaankin.

Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus liittyvät jokaisen ihmisen kuolemaan. Kirkon uskon keskeinen sanoma on kuoleman voittaminen. Sillä on ollut radikaaleja seurauksia varhaisen kirkon elämässä.

Ensimmäisinä vuosisatoina kristityt alkoivat haudata kuolleensa päivällä ja hautajaissaatoista muodostui toivon riemusaattoja. Kristuksen ylösnousemus tarkoittaa sitä, että kuolemalla ei ole viimeistä sijaa kristityn elämässä.

Kirkon historiassa kuolema ja hautaaminen eivät ole olleet sivuseikkoja tai uskon todellisuudelle vieraita asioita. Päinvastoin kristillinen usko on syntynyt haudalla ja kuoleman todellisuuden koskettamana.

Viime sotien jälkeen Suomessa yleistyi tapa viedä jouluna kynttilöitä läheisten haudoille. Tradition juuret löytyvät Saksasta kristillisestä herrnhutilaisesta herätysliikkeestä sekä Keski- ja Etelä-Euroopan katolilaisten parista.

Jouluaaton iltana tai jouluyössä on ihmeellistä kulkea hautausmaalla. Kaikkialla hautamuistomerkkien edessä lepattavat hautakynttilät. Kaunis tapa kertoo vahvasti siitä, että emme ole unohtaneet poismenneitä rakkaitamme. Erityisesti juhla-aikana he ovat mielessämme ja muistissamme.

Palava kynttilä kuvaa elämää ja kuolemattomuutta. Jouluna kynttilä hautausmaalla julistaa, että ihmiseksi syntynyt Jumala toi ikuisen elämän toivon ”kuoleman varjon maassa” eläville. Hän on maailman valo, joka antaa ajalliselle elämälle sen syvimmän sisällön ja poistaa sitä synkentävän pimeyden.

Maassamme kristilliset juhlapyhät näkyvät hautausmailla erityisesti pyhäinpäivänä ja jouluna. Hautakynttilät ovat merkki Kristuksen kirkkaudesta myös silloin, kun elämästä on lähdetty.

Kristillisen tradition myötä hautausmaista ei tullut pelottavia kalmistoja, vaan paikkoja, jonne kristityt kokoontuivat muistamaan edellä menneitä seurakunnan jäseniä. Kirkon näkökulmasta hautaaminen ja vainajan saattaminen hautausmaalle ei ole ollut koskaan vain terveydenhoidollinen tapahtuma. Se on lähimmäisenrakkauden osoittamista pois kutsutulle ihmiselle ja huolenpitoa hänen omaisistaan.

Inkarnaation ihme, Jumalan syntyminen ihmiseksi, näkyy jouluna kynttilämerenä hautausmaiden pimeydessä ja hiljaisuudessa. Se on rohkaiseva toivon näky.