Jäädä turviin armos työn

En muista, milloin laulu alkoi soida mielessäni aina silloin, kun edessä oli jokin jännittävä tai vaikea tehtävä. Vuosikymmeniä siitä on kuitenkin aikaa. Laulusta on tullut rukous, joka yhä edelleen rohkaisee minua erilaisissa elämäntilanteissa ja työtehtävissä.

Jos olen yksin vaikkapa autossa, saatan laulaa kaikki neljä säkeistöä tästä Vilho Rantasen sanoittamasta ja Yrjö Karangon säveltämästä laulusta.

Tule Jeesus ja siunaa lastas on tuulinen maailman tie.
Kätes voimakas turvaksi anna, kun uuvun niin nosta ja kanna.
Ikirauhaan kerran vie.

En tiedä, miksi juuri tästä laulusta on tullut tärkeä ”voimalauluni”. En ole sitä tietoisesti valinnut. Varmaan se on jäänyt mieleen lapsuudestani, jolloin äitini lauloi hengellisiä lauluja ja niitä kuunneltiin myös radion hartausohjelmista.

Ihmismieli on erikoinen. Se tallettaa muistiin asioita, joita ei itse tiedä. Vuosikymmenten jälkeen ne saattavat nousta esille, asian mukaan ahdistavina tai rohkaisevina muistikuvina. Olen kiitollinen lapsuudessa saamastani hengellisestä pääomasta.

Ajan vaivoihin vaivun varmaan, jos sulta en voimia saa.
Kiusat kiehtovat, houkutus hurmaa, ja synti mun sieluni surmaa.
Sua kaipaan auttajaa.

Olen ollut kirkon palveluksessa yli neljä vuosikymmentä, ensin seurakuntapappina, sitten Kirkkohallituksessa kirkkoneuvoksena ja nyt viimeksi piispana. Huomaan jatkuvasti ihmetteleväni sitä, kuinka nopeasti suomalaisten arvoissa ja asenteissa on tapahtunut muutoksia.

Olen elänyt läpi sen, miten suomalaisessa yhteiskunnassa suhde uskontoon ja kirkkoon on muuttunut. Olen kokenut myös sen muutoksen, joka on tapahtunut kirkossa. Ajan henkeä ja yleistä mielipidettä vastaan kulkeminen on raskasta. Ilman Jumalan apua ei jaksa, sen olen oppinut.

Sinun tahtosi tie on parhain, vain murhetta tie oma toi.
Usko rakkaus uupuu jos multa, tuo lamppuuni Henkesi tulta.
Sinä yksin auttaa voit.

Jokaisella on omat uskon ja elämän kamppailunsa. Niitä ei voi verrata keskenään. Joskus olen mutissut Jumalalle, että miksi minun piti tulla piispaksi tällaisena aikana. Sitten luen edeltäjieni viranhoidosta ja tajuan, että jokaisella ajalla on omat vaikeutensa.

Rehellinen itsensä tunteminen johtaa näkemään epätäydellisyytensä ja keskeneräisyytensä. Siihen on suostuttava, olemaan syntinen ihminen.

Tule Jeesus ja auta kerran, kun kuoleman aallokko lyö.
Yli väsyneen matkaajan purren, mi pyytävi syntejään surren
jäädä turviin armos työn.

Edessäni on kokonaan uusi elämänvaihe, kun siirryn eläkkeelle syyskuun alusta. Millainen tästä ”kolmannesta iästä” tulee? Toivon, että saisin elää terveenä läheisteni kanssa ja tehdä sellaisia mieluisia asioita, joihin ei työelämän aikana ole ollut mahdollisuutta. Papin kutsumus toki jatkuu ja tarjoaa tapoja palvella Jumalan valtakunnan työssä.

Tulevaisuus on meiltä aina peitetty. Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma. Saan jäädä Jeesuksen armon turviin. Se on kantanut tähän saakka ja se kantaa tästä eteenpäin.