Gallupit ja Jumalan sana

Yhdysvaltalainen tilastotieteilijä George Gallup on saanut nimensä historiaan nykyaikaisten mielipidetiedustelujen keksijänä. Gallupin kehittämässä kyselyssä tulokset perustuvat tilastotietojen pohjalta valikoidun, yhteiskunnan eri ryhmiä edustavan pienen joukon vastauksiin.

Gallup teki varsinaisen läpimurtonsa vuonna 1936, jolloin hän onnistui ennustamaan Franklin Rooseveltin voiton Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Mielipidekyselyistä käytetään toisinaan kehittäjänsä mukaan nimitystä gallup.

Suomessa mielipidetutkimuksia alettiin tehdä säännöllisesti toisen maailmansodan jälkeen. Nykyään gallupit ovat paitsi miljoonaluokan liiketoimintaa myös mahdollisuus saada tärkeää tietoa sekä vaikuttaa yhteiskuntaan.

Mielipidekyselyt ovat tuttuja kirkossakin. Säännöllisin väliajoin kartoitetaan muun muassa suomalaisten uskonnollisuutta, suhdetta kirkkoon ja näkemyksiä keskeisistä uskontotuuksista. Kyselyistä on paljon hyötyä kirkon työssä. Gallupit ovat hyvä renki, mutta isännäksi niistä ei ole.

Dosentti Risto Ahonen on arvioinut kirjassaan ”Tulevaisuuden kirkko” länsimaisen kulttuurin ja kristinuskon suhdetta. Kysymykseen Euroopan kirkkojen uudistumisesta Ahonen vastaa, että ”se edellyttää syvällisen analyysin tekemistä nykytilanteesta, aivan uudenlaista asennetta ja ennen kaikkea dynaamisen, elämää uudistavan evankeliumin löytämistä.”

Ahonen kritisoi Euroopan kirkkoja siitä, että ne hakevat olemassaolon oikeutuksensa suuren yleisön kosiskelusta ja ajatusten myötäilemisestä. Näin kirkot yrittävät näyttää, miten ne seuraavat aikaansa, ovat moderneja ja tarpeellisia.

Kirkon tilannetta on yritetty parantaa eri tavoin ottamalla huomioon paremmin ihmisten toiveet. Ongelmia ei kuitenkaan ratkaista loputtomilla kyselyillä siitä, mitä mieltä ihmiset eilen olivat, ja mitä he mahdollisesti tänään ja huomenna ovat.

Ahosen tavoin kyselyjen ongelmallisuus kiteytetään tuoreessa ”Jokin meitä yhdistää” -julkaisussa: ”Viime vuosina suuntaa on etsitty gallupeista. On tajuttu, että kirkko on ihmisiä varten ja silloin pitää kysyä heiltä, asiakkailta, miten he haluavat tulla palvelluiksi. Niinhän Jeesuskin kuulemma teki, kyseli yhtenään, mitä ihmiset toivoisivat hänen tekevän. Lopulta he toivoivat hänen tulevan ristiinnaulituksi. Asiakaspalvelija loppuun saakka!”

Luterilaisen käsityksen mukaan kirkon olemus, tehtävä ja hengellinen elämä nousevat Jumalan sanasta. Kirkon uudistuminen on aina merkinnyt palaamista Jumalan sanaan.

Kirkossa on tehtävä jatkuvasti työtä sen hyväksi, että Jumalan sana saa sille kuuluvan paikan ja arvon. Siksi piispat julkaisivat muutama viikko sitten piispainkirjeen Raamattu ja kirkko.

Raamatun sanassa kohtaamme elävän Sanan, todellisen Kristuksen. Siksi sana riittää ja kelpaa kirkon perustaksi.