Päivän vieras -kirjoitus Itä-Häme -lehteen

Ulkoministeri Timo Soini on saanut aborttia käsittelevästä blogikirjoituksestaan enemmän ”kuraa niskaansa” kuin pitkään aikaan. Hänen aborttia vastustava näkemyksensä on leimattu muun muassa keskiaikaiseksi, patavanhoilliseksi, naisvastaiseksi ja -vihamieliseksi, tyttöjen ja naisten oikeuksien vastaiseksi ja naisten kärsimysten totaaliseksi halventamiseksi.

Yleinen lynkkausmieliala piilottaa varjoonsa aborttiin liittyvät suuret eettiset ongelmat. Timo Soinin näkemyksistä käyty keskustelu on paljastanut ainakin kolme pohdinnanarvoista seikkaa.

Keskustelussa abortti nähdään ainoastaan kysymyksenä naisten oikeuksista tai vielä yksityiskohtaisemmin naisen oikeudesta omaan ruumiiseensa. Nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä raskauden keskeytystä pidetään korostetusti seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeutena, joka kytkeytyy ihmisoikeuksiin.

Sen sijaan keskustelussa on lähes tyystin sivuutettu se, että abortti merkitsee alkunsa saaneen elämän päättämistä. Raskaus voidaan keskeyttää, mutta sikiön kohdalla se merkitsee elämän loppua.

Abortissa on kyse enemmästä kuin naisten oikeuksista. Jos sitä tarkastellaan ihmisoikeusnäkökulmasta, joudutaan väistämättä pohtimaan sikiön oikeuksia. Tällöin on keskusteltava siitä, milloin elämä alkaa. Kenen elämällä on arvoa? Kenellä on oikeus elämään? Kenellä on oikeus päättää, kuka saa syntyä ja kuka ei?

Inhimillistä elämää on suojeltava kaikissa tilanteissa. Ihmisar­vomme ei riipu ominaisuuksistamme, suorituksistamme, hyö­dyllisyydestämme tai iästämme. Ihmisen oikeus huolenpitoon ei ala vasta syntymän hetkellä eikä pääty jossakin vanhuuden vai­heessa. Ihmiselämän kehitys kaipaa suojelua jo sikiövaiheesta al­kaen. Tämä perustava näkökulma on jäänyt keskustelussa tyystin syrjään.

Toiseksi keskustelu on hyvin mustavalkoista. Abortti on kuitenkin vaikea eettinen ongelma, jossa kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin ei ole olemassa helppoja joko-tai –vastauksia.

Suomessa on onnistuttu seksuaalikasvatuksen ja ehkäisyn saatavuuden helpottamisella laskemaan raskaudenkeskeytysten määrää. Tämä on hyvä kehityssuunta. Silti vuosittain tehdään yli 9000 aborttia, joista yli 90 prosentissa perusteena ovat sosiaaliset syyt. Käytännössä 12. raskausviikkoon saakka abortin saa jokainen sen haluava.

Erityisiä eettisiä ongelmia liittyy sosiaalisin syin tehtäviin raskauden keskeytyksiin. Miten huonoja ta­loudellisten ja sosiaalisten olojen tulee olla, että ne oikeuttavat kehittymässä olevan elämän tuhoamiseen? Millaisin keinoin lapsen syntymää ja perhettä voitaisiin yhdessä tukea, ettei sosiaalisia ongelmia ratkaista elämän lopettamisella?

Kolmanneksi keskustelu abortista on osoittautunut hyvin kiihkeäksi ja suorastaan aggressiiviseksi. Mistä se kertoo? Onko kyse siitä, että kuitenkin pohjimmiltaan tunnistamme ihmisyksilön elämän lopettamiseen liittyvät eettiset ongelmat ja kannamme siitä kollektiivista syyllisyyttä? Siksikö sitä on vaikea käsitellä ja kohdata?

Jokainen toimii oman harkintansa ja omantuntonsa mukaisesti. Elämäntilanteet ovat erilaisia. Monesti yksittäisissä tapauksissa rinnalle asettuminen ja myötäeläminen ovat tärkeämpiä kuin kyllä tai ei -vastaukset. Yleisellä tasolla aborttiin liittyvistä periaatteellisista kysymyk­sistä on kuitenkin rohjettava keskustella avoimesti ja kestäviä pe­rusteluja etsien.